Kah­dek­san­kym­men­tä­lu­vul­la van­hem­mat ei­vät usein tien­neet, mitä lap­set te­ki­vät. Nyt van­hem­mat ei­vät it­se tie­dä mitä te­ke­vät, on­nis­tu­ak­seen kas­va­tuk­ses­sa. Kah­dek­san­kym­men­tä­lu­vul­la lap­sil­le an­net­tiin avain kau­laan ja sa­not­tiin moi­kat. Kas­va­tus­ta vii­toit­ti jopa tie­tyn­lai­nen etäi­syys, kun ol­tiin ovi­kel­lon ja lan­ka­pu­he­li­mien va­ras­sa.

Ai­ka usein tie­to on val­taa. Tämä pä­tee niin pie­neen maa­han kuin pie­neen kun­taan­kin. Ai­to vah­vuus on kui­ten­kin jouk­ku­e­työssä. Tä­män osoit­ti jäl­leen vii­me per­jan­tai­na Puu­ma­las­sa yh­teis­työl­lä en­sim­mäis­tä ker­taa jär­jes­tet­ty Mu­se­oi­den yö. Aluk­si oli vain idea, lo­pus­sa va­loa ja iloa, ja jo­noit­tain liik­keel­lä ole­via ih­mi­siä. Iso jouk­kue oli luo­mas­sa mei­dän omaa kult­tuu­ri­am­me, he­rät­tä­en hen­kiin men­nei­den ai­ko­jen hen­ki­löi­tä ja ra­ken­nuk­sia Puu­ma­las­sa. (Mu­se­oi­den yön jut­tua ja ku­via si­vul­la 4–5.).