Pääsiäinen on ensiaskel kevääseen. Lämpö ja valo herättävät luonnon lisäksi myös meidät ihmiset eloon. Kevään valo inspiroi taiteilijoita, kalastajia, yrittäjiä ja mökkiläisiä. Kevätaurinko näyttää armottomasti myös kaikki tekemättömät työt. Ikkunat olisi pestävä, terassit öljyttävä, laatikot siivottava ja niin edelleen. Lista on loputon, mutta niin on pian päiväkin. Yötöntä yötä kohti innolla kurkotamme ja energiatasot nousevat.
Nyt kannattaa kuitenkin varata aikaa olennaiseen, luonnosta nauttimiseen, pienten asioiden ihmettelyyn ja pysähtymiseen. Kevät on ohikiitävä hetki ja siitä kannattaa ottaa ilo irti.
Kunta- ja aluevaaliehdokkaillakin on nyt lupa levätä kampanjakevään jälkeen. Olemme saaneet kunnanvaltuustoon ja aluevaltuustoon uutta pöhinää, kun kaikkiaan yhdeksän uutta kunnanvaltuutettua ja yksi puumalalainen aluevaltuutettu aloittavat toimintansa kesäkuun alussa.
Onnittelut kaikille päättäjiksi valituille ja kiitos kaikille ehdolla olleille!
Tiina Judén
päätoimittaja