Kun koko ke­sä­kuu kär­vis­tel­tiin kyl­mäs­sä ja sa­tees­sa, hel­teet, vaik­ka ly­hy­et­kin, oli­vat ter­ve­tul­lut­ta herk­kua. Muis­tut­ti­vat sii­tä, et­tä il­mas­ton­muu­tos ei kui­ten­kaan ole ko­ko­naan pi­lan­nut tai pi­laa­mas­sa suo­ma­lais­ten iki­o­maa hen­ki­rei­kää. Ke­sä­lo­maa ei ole kai­kil­la, mut­ta on­nek­si kesä on, meil­lä elä­ke­läi­sil­lä­kin.

En mal­ta ol­la puut­tu­mat­ta po­li­tiik­kaan, joka on vii­me kuu­kau­si­na osoit­ta­nut, kuin­ka pa­hak­si se on ih­mi­sil­le. On vai­ke­aa pu­re­mat­ta niel­lä uu­den hal­li­tuk­sem­me kaik­kia sääs­tö­pää­tök­siä ja ”vält­tä­mät­tö­miä” leik­kauk­sia, kos­ka kan­sa­kun­nan iki­muis­toi­nen sel­kä­ran­ka, kult­tuu­ri- ja si­vis­tys­toi­mi, kou­lu­lai­tok­ses­ta pu­hu­mat­ta­kaan jou­tu­vat uh­ri­lam­paan roo­liin. Kai­ken jär­jen mu­kaan juu­ri niis­tä ei pi­täi­si lei­ka­ta vaan päin­vas­toin pa­nos­taa nii­hin en­tis­tä päät­tä­väi­sem­min.

Kan­sa­kun­nan tu­le­vai­suus ja toi­vo ovat si­vis­tyk­ses­sä, kult­tuu­ris­sa ja kou­lu­tuk­ses­sa. Kaik­ki muu on lop­pu­jen lo­puk­si tois­si­jais­ta.

Ja­pa­ni­lai­nen vii­saus sa­noo, et­tä vain puu­tar­han hoi­to on vält­tä­mä­tön­tä. Van­ha kreik­ka­lai­nen sa­nan­las­ku an­taa sa­man ase­man pur­jeh­ti­mi­sel­le. Suo­ma­lais­ten kan­nat­tai­si va­li­ta omak­si mant­rak­seen joku kol­mes­ta yl­lä­mai­ni­tus­ta.

It­se va­lit­si­sin si­vis­tyk­sen, kos­ka sitä tar­vi­taan kult­tuu­rin tuot­ta­mi­seen ja sii­tä naut­ti­mi­seen. Si­vis­tys­tä tar­vi­taan myös omak­su­mi­seen ja op­pi­mi­seen, jota kou­lu­tus kai­kil­la ta­soil­la on.

Si­vis­tyk­sek­si riit­tää hy­vin meil­le kai­kil­le mah­dol­li­nen sy­dä­men si­vis­tys. Olin men­nee­nä vii­kon­lop­pu­na to­dis­ta­mas­sa sy­dä­men si­vis­tys­tä käy­tän­nön ta­sol­la, kun juh­lit­tiin erään per­heen­pään 80-vuo­tis­päi­viä tääl­lä Puu­ma­las­sa. Vä­keä oli vil­jal­ti ja tun­nel­ma yh­tä upea kuin sää­kin. Kaik­ki osal­lis­tu­jat per­heen­jä­se­nis­tä tut­ta­viin, ky­lä­läi­siin ja vä­hän ul­ko­puo­li­sem­piin­kin juh­li­joi­hin tuot­ti­vat sen yh­tei­söl­li­syy­den ko­ke­muk­sen, joka al­kaa Suo­mes­sa ol­la hä­vi­ä­vä luon­non­va­ra. Oli ilo näh­dä juh­la­ka­lun ja hä­nen puo­li­son­sa vil­pit­tö­män iloi­sia ja hy­vän­tuu­li­sia koh­taa­mi­sia vie­rai­den­sa kans­sa. Muis­tel­tiin men­nei­tä ja poh­dit­tiin tu­le­via. Päi­vi­tel­tiin päi­vän­koh­tai­si­a­kin, mut­ta en­nen kaik­kea ol­tiin luon­te­vas­ti kii­tol­li­sia sii­tä, mitä meil­lä kai­kil­la on tä­nään ja täs­sä. Toi­sem­me.

Ku­kaan ei muis­ta­nut noi­na tun­tei­ta Krei­kan krii­siä, maa­il­man mui­ta pa­lo­pe­säk­kei­tä tai edes idäs­tä jäl­leen uh­kaa­via uk­kos­pil­viä. Yh­tei­söl­li­syys, sinä, minä ja me, nou­si het­ke­si kai­ken maal­li­sen mur­heen ylä­puo­lel­le.

Hy­vil­lä mie­lin mi­nä­kin toi­vot­te­lin läh­ti­äi­sik­si, ku­ten ita­li­a­lai­sis­sa su­ku­juh­lis­sa ta­va­taan sa­noa, ”cent an­ni”. Elä­köön juh­la­ka­lu vä­hin­tään sa­ta­vuo­ti­aak­si.

Tein päi­väs­tä it­sel­le­ni to­del­li­sen pe­rin­ne­päi­vän ke­rää­mäl­lä vie­lä il­lan ilok­si pel­lon pien­ta­reel­ta lit­ran aho­man­si­koi­ta. Muis­te­lin lap­suut­ta, jol­loin man­si­kat pu­jo­tet­tiin hei­nän­kor­teen, ja vie­tiin äi­dil­le näy­tik­si en­nen kuin ne pop­sit­tiin ma­kei­siin sui­hin.

Huo­ma­sin ja huo­maan täl­lai­si­na het­ki­nä poh­ti­va­ni yhä enem­män, mikä mei­tä ih­mi­siä vai­vaa. Mis­tä syn­ty­vät eri­pu­rat, kau­na ja ka­teus, jot­ka kes­ki­näi­ses­sä kans­sa­käy­mi­ses­sä ovat jo val­ta­vir­taa. Ja niis­tä kum­pu­a­vat so­dat, tap­pa­mi­nen, naa­pu­rien ja naa­pu­ri­kan­so­jen oi­keuk­sien pol­ke­mi­nen ve­ruk­keil­la, jot­ka ei­vät ole his­to­ri­an va­los­sa lä­hel­le­kään re­le­vant­te­ja. Ai­no­as­taan oma­te­koi­sia se­li­tyk­siä ah­neu­del­le ja oman­voi­ton­pyyn­nil­le.

On­nek­si meil­lä kai­kil­la on vie­lä nii­tä hy­viä het­kiä, vaik­ka per­he­juh­lien tai nos­tal­gis­ten man­sik­ka­ret­kien kaut­ta, jol­loin si­vis­tyk­sen ha­vi­na on läs­nä ja pie­niä on­nen pi­pa­noi­ta pu­toi­lee nis­kaan. Juu­ri sil­loin nou­see mie­leen aja­tus, jos­ta us­kal­lan ol­la yl­peä, vaik­ka se ei oma tai ai­nut­ker­tai­nen ole­kaan. Vä­lit­tä­kää toi­sis­tan­ne!

Timo Korp­pi