Ma­ri­an­na Kals­ke

Ke­sä­te­at­te­ri­kau­si käyn­nis­tyi vii­me lau­an­tai­na Saa­ris­to­ryh­män en­si-il­las­sa Lin­tu­sa­lon kou­lul­la. Pai­kal­le saa­pui sa­lin täy­del­tä ylei­söä kat­so­maan Puu­ma­lan ke­sän en­sim­mäis­tä ke­sä­te­at­te­ri­näy­tös­tä.

Tä­män ke­sän oh­jel­mis­toon oli va­li­koi­tu­nut Es­ko Put­to­sen Len­tää­kö hai­ka­ra ohi? -näy­tel­mä vuo­del­ta 1995. Oh­jaa­ja Rai­ja Mek­lin ker­toi, et­tä näy­tel­mä on ol­lut hä­nel­lä jo ai­em­min mie­les­sä ja nyt pro­jek­ti oli mah­dol­lis­ta to­teut­taa, sil­lä hah­mo­ja oli so­pi­va mää­rä Saa­ris­to­ryh­mäl­le. Näy­tel­män har­joi­tuk­set al­koi­vat maa­lis­kuus­sa Kir­kon­ky­läl­lä.

– Meil­lä ei ole ol­lut ko­vin pal­jon har­joi­tuk­sia. Useim­mat ovat kui­ten­kin teh­neet pit­kään har­ras­ta­ja­te­at­te­ria, jo­ten se läh­ti su­ju­maan hy­vin, hän muis­te­lee.

En­si-il­ta su­jui Mek­li­nin mie­les­tä ku­ten en­si-il­lat yleen­sä su­ju­vat. Pie­ni jän­ni­tys kuu­luu asi­aan ja yleen­sä kol­man­teen näy­tök­seen men­nes­sä esi­tyk­set al­ka­vat su­jua ru­tii­nil­la. Myös tila tuo näy­tök­siin omat haas­teen­sa.

– Tämä tila ei ole var­si­nai­nen näyt­tä­mö. Va­lo­ja ei ole saa­tu ihan sel­lai­sik­si kuin oli­si ha­lut­tu. Mei­dän piti hank­kia jal­ka­lamp­pu­ja ko­toa, Mek­lin va­lit­te­li.

Tun­nel­ma kah­vi­pöy­däs­sä vä­li­a­jal­la oli kui­ten­kin hil­peä. Lap­sen­las­ten­sa Sara ja Siru Hai­ka­rai­sen kans­sa esi­tys­tä kat­so­nut Tuu­la Tar­ho­nen ku­vai­li näy­tel­mää mu­kaan­sa­tem­paa­vak­si. Myös Sara ja Siru ker­toi­vat naut­ti­van­sa näy­tel­mäs­tä.

– Mu­siik­ki ot­ti hy­vin mu­kaan­sa ja näyt­te­li­jät oli­vat löy­tä­neet roo­lin­sa hy­vin. Tämä yl­lät­ti iloi­ses­ti. Ja mus­tik­ka­pii­rak­ka oli hy­vää, Tar­ho­nen ke­hui.

Toi­sen pää­o­sa­näyt­te­li­jän tun­nel­mat en­si-il­lan jäl­keen oli­vat huo­jen­tu­neet. Les­ki­vai­mo An­na Laak­so­sen roo­lia näy­tel­lyt Tei­ja Kemp­pi oli tyy­ty­väi­nen sii­hen, et­tä esi­tys saa­tiin maa­liin. Hän näyt­te­lee ryh­mäs­sä tois­ta vuot­ta äi­tin­sä ja­lan­jäl­jis­sä.

– Kyl­lä sitä ai­na vä­hän jän­nit­tää, et­tä mi­ten me­nee ja mi­ten hy­vin muis­taa. Em­me kui­ten­kaan suh­tau­du tä­hän mi­ten­kään tiuk­ka­pi­poi­ses­ti. Pie­net mo­kat kuu­lu­vat ke­sä­te­at­te­riin, hän sa­noi.

Kemp­pi val­mis­tau­tui les­ki­vai­mon roo­liin poh­ti­mal­la, mi­ten sai­si roo­lis­ta it­sen­sä nä­köi­sen. Val­mis­tau­tu­mi­nen si­säl­si sekä ul­koa opet­te­lua et­tä omaa tul­kin­taa. Hän pyr­ki käyt­tä­mään esi­mer­kik­si Kar­ja­lan mur­ret­ta vuo­ro­sa­nois­saan.

– Mie­tin, mi­ten sai­sin vuo­ro­sa­noi­hin oman il­mee­ni. Mie­tin myös sa­na­ton­ta vies­tin­tää ja sitä, mi­ten pys­tyi­sin il­mai­se­maan li­sää sa­no­jen ul­ko­puo­lel­la, hän ker­toi.

Näy­tel­män ajan­ku­va oli Kem­pil­le sa­mais­tut­ta­va. Se toi hä­nen mie­leen­sä nuo­ruu­den Puu­ma­lan saa­ris­tos­sa. Pu­he­li­mia oli vain muu­ta­mas­sa ta­los­sa ja nuo­ret aje­li­vat mo­poil­la pai­kas­ta toi­seen.

– Kiel­tä­mät­tä tuli mie­leen se ai­ka, kun olen it­se nuo­re­na elä­nyt tääl­lä. Ei ol­lut vai­ke­aa sa­mais­tua näy­tel­mään.

Kemp­pi on ko­ke­nut Saa­ris­to­ryh­män mu­ka­vak­si yh­tei­sök­si. Osa ryh­mäs­tä on tut­tu­ja jo vuo­sien ta­kaa lu­ki­oa­joil­ta. Myös Kem­pin äi­ti näyt­te­lee ryh­mäs­sä ja toi­si­naan he har­joit­te­le­vat vuo­ro­sa­no­ja yh­des­sä.

Vä­li­a­jal­la kah­vi­pöy­däs­tä ta­vat­tu Mar­ket­ta Au­vi­nen piti näy­tel­mää niin ikään sa­mais­tut­ta­va­na. Teks­ti oli hä­nel­le jo en­nes­tään tut­tu ja se toi myös hä­nel­le nuo­ruu­den mie­leen. Eri­tyi­ses­ti työ­ryh­mä sai hä­nel­tä kii­tos­ta.

– Tosi hie­noa, et­tä jak­se­taan vie­lä har­joi­tel­la. Se vie kui­ten­kin pal­jon ai­kaa.

Sa­mas­sa pöy­däs­sä is­tu­nut Ta­pio Tar­ho­nen oli sa­moil­la lin­joil­la.

– Näyt­te­li­jöil­le täy­tyy an­taa täy­si tun­nus­tus. Jos te­at­te­ri­toi­min­taa ei oli­si, se oli­si iso me­ne­tys koko seu­tu­kun­nal­le ja ky­läyh­tei­söl­le.