8.3.2018

En ihan tark­kaan ym­mär­tä­nyt mitä ta­pah­tui,

kun en­sim­mäi­sen ker­ran si­nut koh­ta­sin, ja ihas­tuin.

Sen muis­tan, et­tä päi­vä oli eri­lai­nen kuin ei­li­nen.

Sinä muu­tit elä­mää­ni, pe­ruut­ta­mat­to­mas­ti.

Sa­mal­la kas­voin it­se­kin,

harp­pauk­sin,

rak­kaus nou­si heh­kus­ta­si,

sii­tä mi­ten pys­tyin si­nut nä­ke­mään.

Olet kuin prin­ses­sa,

joka he­rät­ti pit­käs­tä unes­ta,

kuin en­ke­li,

mi­nun iki­o­ma san­ka­ri­tyt­tö.

Kun koh­ta­sim­me,

kaik­ki hu­mi­na kar­ka­si ym­pä­ril­tä,

ai­na sa­no­taan,

et­tä pi­täi­si kes­kit­tyä het­keen,

sii­nä se sil­loin oli,

ei mi­tään muu­ta,

kak­si ih­mis­tä,

ja yh­teys,

vaik­ka vain ää­ret­tö­män pie­nen het­ken,

sie­lun­kump­pa­nuus.

Ta­paa­mi­se­si jäl­keen kuun­te­lin huu­toa jos­ta­kin sy­väl­tä mi­nus­ta,

et­tet ka­to­ai­si,

et­tei jäi­si jäl­jel­le vain ku­va­si, ää­ne­si.

Et­tä jak­sai­sit mi­nua.

Huo­maan et­tä olen edes­sä­si

kuin mi­tään olen kos­kaan en­nen ol­lut,

avo­haa­va,

ilon ti­mant­te­ja pos­ket täyn­nän­sä.

Jä­tit ikui­sen mer­kin,

Sinä uni­ver­su­min ih­me,

sie­lu­ni kump­pa­ni,

en unoh­da sitä kos­kaan.

Tä­nään on si­nun päi­vä­si,

nais­ten­päi­vä,

nai­sen päi­vä,

ja on­han se huo­men­na­kin,

ja yli­huo­men­na.

Kyl­lä mei­dän mies­ten kan­nat­taa yrit­tää se muis­taa.

Kari Kaup­pi­nen

Tä­nään 8. maa­lis­kuu­ta vie­te­tään kan­sain­vä­lis­tä nais­ten­päi­vää.