Han­na-Mari Tyr­väi­nen

Lin­tu­sa­lon ky­läs­sä on ol­lut asu­tus­ta to­dis­tet­ta­vas­ti jo ai­na­kin tu­hat vuot­ta sit­ten, jos­ta jäl­ki­pol­vea ovat muis­tut­ta­mas­sa kak­si kup­pi­ki­veä. Kup­pi­ki­vet ovat mui­nais­jään­nök­siä, eli ki­viä tai kal­li­oi­ta, joi­den pin­taan on ha­kat­tu usei­ta pyö­re­äh­kö­jä pai­nau­mia. Kei­no­te­koi­sia ja pa­dan muo­toi­sia uur­ret­tu­ja kuop­pia voi ol­la ki­ves­sä kym­men­kun­ta tai jopa yli sata. Ne ovat hal­kai­si­jal­taan yleen­sä noin 5–6 sent­ti­siä.

Ar­ke­o­lo­gi­sen kult­tuu­ri­pe­rin­nön op­paan mu­kaan kup­pi­ki­vien käyt­tö­tar­koi­tuk­sis­ta on eri­lai­sia tul­kin­to­ja ja vä­hän pe­ri­mä­tie­toa. Osa kyt­key­tyy uh­ri­käyt­töön ja pa­ran­nus­tai­kuu­teen, ku­ten us­ko­muk­seen sa­de­ve­den pa­ran­ta­vas­ta voi­mas­ta, jo­ten sen vuok­si nii­tä kut­su­taan myös uh­ri­ki­vik­si. Suo­mes­sa suu­rin osa kup­pi­ki­vis­tä liit­tyy kal­mis­toi­hin ja vai­na­ja­kult­tiin. Nii­tä on saa­tet­tu käyt­tää myös ra­ja­merk­kei­nä, ku­ten Sa­von­lin­nan–Ke­ri­mä­en alu­eel­la vie­lä 1700-lu­vul­la.

Lin­tu­sa­los­sa asu­va Pir­jo Ka­pa­nen muis­taa pel­lon lai­dal­la ole­van eri­koi­sen ki­ven jo lap­suu­des­ta. Lii­ka­lan tila on hä­nen lap­suu­den­ko­tin­sa ja uh­ri­ki­vi si­jait­see vie­rei­sen ti­lan puo­lel­la.

– Täs­sä kävi muu­ta­ma vuo­si sit­ten kup­pi­ki­viin eri­kois­tu­nut ar­ke­o­lo­gi ja uh­ri­ki­vi on to­dis­te sii­tä, et­tä tääl­lä on ol­lut py­sy­vää asu­tus­ta jo noin tu­hat vuot­ta sit­ten. Olen täs­sä ki­vel­lä lap­suu­des­sa­ni leik­ki­nyt naa­pu­rin tyt­tö­jen kans­sa ja me teim­me kup­pei­hin hei­nä­sop­paa. Täy­sin tie­tä­mät­tö­mä­nä ki­ven mer­ki­tyk­ses­tä, hän ker­too.

Ka­pa­sen mu­kaan lap­suu­den lei­kit oli­si­vat luul­ta­vas­ti jat­ku­neet, vaik­ka tie­to uh­ri­ki­ven mer­ki­tyk­ses­tä oli­si ol­lut tie­dos­sa jo sil­loin.

– Ei täs­sä ol­lut mi­tään sen ih­meel­li­sem­pää kuin mis­sään muus­sa­kaan ym­pä­ril­lä ole­vis­sa asi­ois­sa, hän nau­raa.

Nyt usei­ta vuo­si­kym­me­niä myö­hem­min Ka­pa­sen suh­tau­tu­mi­nen ki­veen on kun­ni­oit­ta­va ja vah­vas­ti tun­ne­poh­jai­nen.

– Oma su­ku­ni on asu­nut ti­lal­la sa­to­ja vuo­sia ja omat juu­re­ni ovat sy­väl­lä seu­dun met­sis­sä, ran­noil­la ja ve­sil­lä. Olen van­ha saa­ris­to­lai­nen. Ai­kai­sem­pien su­ku­pol­vien työs­tä ja elä­mäs­tä on py­sy­vä­nä muis­to­na muun mu­as­sa la­do­tut ki­vi­ai­dat pel­to­jen reu­noil­la ja ki­vi­ka­sat met­sis­sä, jot­ka ker­to­vat nii­den ole­van van­ho­ja kas­ki­mai­ta, hän sa­noo

Ka­pa­sen mu­kaan kivi ”bon­gat­tiin” jo 1960-lu­vul­la ja ti­lal­la 1970-lu­vun al­ku­puo­lel­la käy­nyt hen­ki­lö oli ym­mär­tä­nyt ki­ven mer­ki­tyk­sen. Mu­se­o­vi­ras­to on in­ven­toi­nut ki­ven -70-lu­vul­la eli mui­nais­jään­nös on Mu­se­o­vi­ras­ton suo­je­lus­sa.

– Sil­loin on ar­vi­oi­tu, et­tä tämä oli­si noin 2000 vuot­ta van­ha, mut­ta tä­män vii­mei­sem­mäk­si käy­neen ar­ke­o­lo­gi Ant­ti Bi­lun­din mie­les­tä kivi on huo­mat­ta­vas­ti nuo­rem­pi, ker­too Ka­pa­nen.

Bi­lund oli las­ke­nut ki­ves­sä ole­van yli 20 sel­väs­ti ih­mi­sen te­ke­mää kuop­paa.

-Uh­ri­ki­ves­tä pu­hut­ta­es­sa hä­nen te­o­ri­an­sa oli, et­tei näi­tä kuop­pia ole teh­ty var­si­nai­ses­ti uh­raa­mis­ta var­ten. Kuop­pa on voi­tu kai­vaa mer­kik­si sii­tä, et­tä per­hees­sä on joku iso ja tär­keä ta­pah­tu­ma. On voi­tu kaa­taa iso kas­ki, ja kun kas­kes­ta on saa­tu en­sim­mäi­nen sato, sit­ten tä­hän ki­vel­le on saa­tet­tu uh­ra­ta.

Kup­pi­ki­vet löy­ty­vät tyy­pil­li­ses­ti van­hoil­ta maa­ta­lou­sa­lu­eil­ta, ku­ten pel­to­jen tai niit­ty­jen kes­kel­tä tai reu­noil­ta. Ne voi­vat si­jai­ta lä­hel­lä rau­ta­kau­ti­sia kal­mis­to­ja, asuin­paik­ko­ja tai his­to­ri­al­li­sia ra­ja­lin­jo­ja, mut­ta nii­tä on myös alu­eil­la, joil­ta ei tun­ne­ta mui­ta rau­ta­kau­ti­sia jään­tei­tä. Mo­nia kup­pi­ki­viä on ai­ko­jen saa­tos­sa siir­ret­ty pois al­ku­pe­räi­sel­tä pai­kal­taan maan­vil­je­lyn tiel­tä, ja siir­to­jen yh­tey­des­sä ne ovat usein vau­ri­oi­tu­neet.

– Ar­ke­o­lo­gi to­te­si täl­lai­sia uh­ri­ki­viä ole­van luon­nos­sa ihan luon­nos­taan, ja nii­tä on voi­tu käyt­tää uh­ri­paik­koi­na. Tämä on ol­lut ta­val­laan per­he- ja su­ku­koh­tai­nen kivi ja jon­kun­lai­nen päi­vä­kir­ja tai su­ku­kir­ja. Paik­ka on hy­vin tyy­pil­li­nen täs­sä vil­je­lys­ten vie­res­sä, ker­too Ka­pa­nen.

-Mi­tään kir­jal­lis­ta do­ku­ment­ti­a­han näis­tä ei ole. Nämä ovat vain te­o­ri­oi­ta ja olet­ta­muk­sia, mut­ta Bi­lund on käy­nyt kat­so­mas­sa Suo­mes­sa, Poh­jois­mais­sa ja Bal­ti­as­sa tois­ta tu­hat­ta täl­lais­ta kup­pi­ki­veä.

Ar­ke­o­lo­gin mie­les­tä kup­pi­ki­viä on voi­nut ol­la joka ta­los­sa.

– Tä­mä­hän on kui­ten­kin van­haa asut­tua seu­tua. Var­mas­ti täl­lai­set ki­vet on sit­ten vaan hau­dat­tu pel­toon, kun ko­neet ovat tul­leet maa­seu­dul­le 1960-lu­vul­la.

Ky­sei­nen kup­pi­ki­vi on mer­kit­ty joi­hin­kin kart­toi­hin, mut­ta ei ai­na oi­ke­aan paik­kaan.

– Usein­han syy pääs­tes­sä­ni ker­to­maan ki­ven ta­ri­naa on, et­tä kart­taan kivi on vir­heel­li­ses­ti mer­kit­ty mei­dän tu­van taak­se ja ih­mi­set et­si­vät sitä pi­ha­pii­ris­tä. Tois­sa ke­sä­nä moni tuli et­si­mään ki­veä. Ih­mi­set kier­te­li­vät pi­hal­la. Kun joku ky­syi, mis­sä tääl­lä on mu­se­o­ti­la, osa­sin jo ar­va­ta, et­tä kup­pi­ki­veä hän et­si, ker­too Ka­pa­nen.

Toi­nen kup­pi­ki­vi si­jait­see vie­rei­sen Nes­to­rin­ran­nan pi­ha­tiel­lä. Tämä kup­pi­ki­vi on ma­ta­lam­pi ja sii­nä on vä­hem­män kuop­pia.

– Yk­si, kak­si, kol­me, las­kee Riit­ta Vii­a­lai­nen pääs­ten lo­pul­ta seit­se­mään.

– Ei­hän sitä tie­dä, mi­ten pal­jon nii­tä on vie­lä maan al­la ja kuin­ka iso kivi to­del­li­suu­des­sa on, hän to­te­aa.

Pai­kal­la muu­ta­ma vuo­si sit­ten käy­nyt kup­pi­ki­vi­tut­ki­ja on to­den­nut sen oi­ke­ak­si. Riit­ta ja Mat­ti Vii­a­lai­nen oli­vat tie­toi­sia ki­ven mer­ki­tyk­ses­tä jo en­nen sitä, sil­lä Ma­tin äi­ti oli pu­hu­nut sii­tä heil­le.

– Se on oi­kea kup­pi­ki­vi, mut­ta tut­ki­jan mie­les­tä sii­nä ole uh­rat­tu mi­tään. Ma­tin serk­ku on kui­ten­kin ker­to­nut Ma­tin äi­din tuo­neen tä­hän vie­lä 1950-lu­vul­la sa­laa jy­viä. Var­muu­den vuok­si. Hän oli to­del­la us­kon­nol­li­nen ja an­toi ihan kai­ken va­ral­ta joil­le­kin ju­ma­lil­le. Mat­ti on leik­ki­nyt täs­sä naa­pu­rin las­ten kans­sa ko­tia, ker­too Vii­a­lai­nen.

Vii­a­lais­ten kivi ei ole Mu­se­o­vi­ras­ton kart­taan mer­kit­se­mä, mut­ta tie­tä­mä­tön ke­sä­työn­te­ki­jä on jos­kus mer­kan­nut tiel­lä lii­ken­net­tä hait­taa­via ki­viä ja tul­lut va­hin­gos­sa maa­lan­neek­si myös kup­pi­ki­ven orans­sil­la spra­y­maa­lil­la.

– On­han tämä vä­hän huo­nos­sa pai­kas­sa ja trak­to­ri­kin on tätä vä­hän kol­hi­nut. Kup­pi­ki­vi­tut­ki­ja to­te­si­kin, et­tä mu­se­o­vi­ras­to saat­taa siir­tää tä­män jo­hon­kin muu­al­le. Ki­vi­hän voi ol­la tosi iso ja siir­tä­mi­nen iso­kin urak­ka.