Han­na-Mari Tyr­väi­nen

Sil­ta­kem­ma­koi­ta on vie­tet­ty jo 30 ker­taa ja ta­pah­tu­mas­ta on tul­lut mo­nel­le kä­vi­jäl­le vuo­sien pe­rin­ne. Jur­van per­he­kun­ta on tot­tu­nut viet­tä­mään sil­ta­kem­mak­ka­vii­kon­lo­pun yh­des­sä ja Lea Jur­van piha on usein kuin yk­si­tyi­nen ka­ra­vaa­ni­a­lue, kun seit­se­män las­ta per­hei­neen ja ys­tä­vi­neen saa­pu­vat Puu­ma­laan. Vä­keä on usei­ta kym­me­niä.

Täl­lä­kin ker­taa vä­keä on talo ja te­ras­si täyn­nä. Osa on tul­lut pai­kal­le jo al­ku­vii­kos­ta ja myö­häi­sim­mät ovat saa­pu­neet pai­kal­le lau­an­tai­na.

– Täs­sä on lei­rin­tä­a­lue. En­nen meil­lä oli pi­hal­la puo­li­jouk­ku­e­telt­to­ja­kin, mut­ta ei enää, to­te­a­vat te­ras­sil­la is­tus­kel­leet mie­het.

Oves­ta si­sään as­tut­ta­es­sa pu­heen­so­ri­na täyt­tää koko ta­lon.

– Van­hem­mat ty­töt tu­le­vat ai­na al­ku­vii­kos­ta ja sitä mu­kaa vie­rai­ta al­kaa saa­pua joka päi­vä. En tie­dä, pal­jon­ko mei­tä nyt tu­lee, mut­ta näi­tä mi­nun ihan omia on 75 hen­ki­löä. Sii­nä on lap­set ja las­ten­lap­set, jo nel­jä su­ku­pol­vea. Sit­ten heil­lä on jo tyt­tö- ja poi­ka­ys­tä­vät, ker­too seit­se­män lap­sen äi­ti Lea Jur­va.

– Omaa vä­keä on niin pal­jon. Sit­ten tääl­lä on hei­dän ys­tä­vi­ään ja muu­ta­mia työ­ka­ve­rei­ta, jot­ka tu­le­vat tän­ne mie­lel­lään jo ihan au­to­maat­ti­ses­ti.

Kem­mak­ka­vie­rai­ta oli tul­lut ai­na­kin Ilo­mant­sis­ta, Klauk­ka­las­ta, Lap­peen­ran­nas­ta, Mik­ke­lis­tä, Sul­ka­val­ta ja Ran­ta­sal­mel­ta.

– Vuo­sia sit­ten meil­lä oli pi­hal­la telt­to­ja ja yk­si pa­ris­kun­ta tuli ky­sy­mään, on­ko tämä joku ylei­nen lei­rin­tä­a­lue, he kun ei­vät löy­dä kir­kon­ky­läl­tä mis­tään lei­rin­tä­paik­kaa. Sa­noin, et­tä kyl­lä tämä on ihan yk­si­tyi­sa­lu­et­ta. Nyt­hän me­kin ol­laan vau­ras­tut­tu ja meil­lä on asun­to­au­to­ja, nau­raa Jur­va.

Sii­hen ai­kaan, kun vä­keä oli vä­hem­män, Jur­va vas­ta­si nuo­ri­son muo­nit­ta­mi­ses­ta ja hän myös vah­ti van­hin­ten tyt­tä­rien lap­sia.

– Nyt minä en tee enää mi­tään muu­ta kuin odo­tan val­mis­ta. Vä­hän tie­tys­ti paik­ko­ja jär­jes­te­len. Kai­su on hoi­ta­nut kaik­ki asi­at, to­te­aa 88-vuo­ti­as Lea.

Kai­su Kaar­na­jo­ki ker­too käy­neen­sä Sil­ta­kem­ma­koil­la pa­ri­kymp­pi­ses­tä as­ti. Kem­ma­koi­ta on ta­ka­na jo niin mo­net, et­tei hän suo­ra­nai­ses­ti edes muis­ta mi­tään yk­sit­täi­siä ker­to­ja.

– Sil­loin, kun Cheek oli tääl­lä, se­hän ei ol­lut vie­lä ol­len­kaan sel­lai­nen iso jut­tu kuin vas­ta vä­hän myö­hem­min. Kai­ken maa­il­man bän­dit on tul­lut kuun­nel­tua, hän ker­too.

Kaar­na­jo­en pu­he­li­mes­sa on kem­mak­ka­ku­via vuo­del­ta 2017 as­ti.

– Ei­len esiin­tyi Nel­jä Ruu­sua ja mi­nul­la on kuva myös vuo­den 2019 kei­kal­ta, kun bän­di oli tääl­lä edel­li­sen ker­ran. As­te piti sil­loin il­mais­kei­kan päi­väl­lä kem­mak­ka­tel­tas­sa, hän to­te­aa ku­via se­la­tes­saan.

Ku­via löy­tyy myös ko­ro­na­pan­de­mi­an ajal­ta, kun ta­pah­tu­ma-alue oli ja­et­tu eri loh­koi­hin ko­ro­na­ra­joi­tus­ten vuok­si.

– Me jou­duim­me ai­to­jen eri puo­lil­le. Sit­ten joku po­ru­kas­ta ho­kai­si mei­dät ”rah­vai­den puo­lel­ta” ja he ovat ihan in­nois­saan, nau­raa Kaar­na­jo­ki.

Lee­na Jur­val­la ja Juk­ka Ruus­ka­sel­la on iki­muis­toi­nen kem­mak­ka­yö vuo­del­ta 2011, sil­lä he me­ni­vät sil­loin nai­mi­siin.

– Leh­des­sä et­sit­tiin hei­nä­kuus­sa sel­lai­sia pa­ris­kun­tia, jot­ka me­ni­si­vät nai­mi­siin Sil­ta­kem­ma­koil­la. Mie­tim­me sitä mie­he­ni kans­sa ja soi­tin sit­ten Puu­ma­lan seu­ra­kun­taan. Mei­tä oli kaik­ki­aan vii­si pa­ria ja vih­ki­mi­siä teh­tiin nons­top­pi­na, ker­too Lee­na Jur­va.

Häät oli­vat su­ku­lai­sil­le sa­lai­suus, joka pal­jas­tet­tiin vas­ta Lea Jur­van syn­ty­mä­päi­vil­lä kah­vi­pöy­tään lai­te­tul­la kut­su­kor­til­la, jos­sa kaik­ki toi­vo­tet­tiin ter­ve­tul­leik­si hei­dän vih­ki­ti­lai­suu­teen kel­lo 23.

– Ai­no­as­taan tyt­tä­re­ni Pau­lii­na Ui­mo­nen tie­si niis­tä. Kaik­ki tu­li­vat kirk­koon ja mei­tä oli hir­mu iso po­ruk­ka. Sa­noin, et­tei tar­vit­se pu­keu­tua eri­koi­ses­ti, vaan nii­hin vaat­tei­siin, mil­lä he ai­ko­vat men­nä Sil­ta­kem­ma­koil­le.

Hää­pa­ril­la oli juh­la­vaat­teet seu­ra­kun­ta­ko­dil­la val­mii­na, jot­ka he läh­ti­vät vaih­ta­maan pääl­leen heti Ai­ka­ko­neen kei­kan jäl­keen. Mor­si­a­mel­la oli vih­ki­ti­lai­suu­des­sa 50-lu­vun hi­ha­ton ko­te­lo­mek­ko ja val­koi­set saap­paat sekä kruu­nu. Vih­ki­mi­nen kes­ti 20 mi­nuut­tia, jon­ka toi­mit­ti He­le­na Castrén.

– Ei siel­lä va­lo­ku­via juu­ri­kaan otet­tu. Ai­nut kuva, jon­ka olen saa­nut, on Puu­ma­la-leh­des­sä ol­lees­ta leh­ti­ju­tus­ta tul­les­sam­me vih­ki­toi­mi­tuk­ses­ta.

Hää­päi­vä­nä sa­toi vet­tä kaa­ta­mal­la ja vie­rail­le tar­jot­tiin seu­ra­kun­ta­ko­din pi­hal­la tuu­li­hat­tu­ja, vaah­to­kark­ke­ja ja kuo­ha­ria.

– Kir­kos­ta tul­les­sam­me kaik­ki oli­vat kaa­res­sa pöy­tien ym­pä­ril­lä. Si­ten skoo­lat­tiin, syö­tiin herk­ku­ja ja läh­dim­me Sil­ta­kem­mak­ka­telt­taan kat­so­maan Yö­tä. Kyl­lä riit­ti on­nit­te­li­joi­ta. Maa­nan­tai­na tu­lee 13-vuo­tis­hää­päi­vä, mut­ta me ol­laan ol­tu mie­he­ni kans­sa yh­des­sä jo 34 vuot­ta.