Sana per­he­sur­ma tuli taas ot­si­koi­hin, kun tuli jul­ki, et­tä kuo­pi­o­lai­ses­ta asun­nos­ta löy­tyi kak­si kuol­lut­ta las­ta. En voi ol­la miet­ti­mät­tä, mikä joh­ti tä­hän? Oli­si­ko se voi­tu es­tää, mi­kä­li äi­din uu­pu­mus oli­si ha­vait­tu ajois­sa?

Vi­ras­sa­ni per­he­työ­noh­jaa­ja­na jou­duin koh­taa­maan eri­lai­sia per­hei­tä mo­ni­ne on­gel­mi­neen. Kuin­ka pit­kään äi­dit yrit­ti­vät­kään sin­ni­tel­lä jak­sa­mi­sen­sa ra­joil­la: Kii­rei­nen elä­män­ryt­mi, pa­ri­suh­teen on­gel­mat, muut­to­liik­keen tuo­ma yk­si­näi­syys, sel­viy­ty­mis­pak­ko, kaik­ki yh­des­sä. On vai­ke­aa myön­tää, et­tei enää jak­sa. Elä­mä ka­peu­tuu. Äi­din psyyk­ki­nen ja fyy­si­nen hap­pi lop­puu. Näin var­maan on käy­nyt useis­sa su­rul­li­sis­sa ta­pauk­sis­sa, jois­ta olem­me saa­neet lu­kea leh­dis­tä.

Lap­si­per­hei­den ko­ti­pal­ve­lu­ja vä­hen­net­tiin sääs­tö­jen ta­kia 1990-lu­vul­la. Pal­ve­lu­ja käyt­ti 52 000 per­het­tä vuon­na 1990, mut­ta lama vä­hen­si saa­jien mää­rää. Hei­tä oli vuon­na 1995 lä­hes 30 000, mut­ta vii­me vuon­na enää run­sas 9 000. (HS.25.11)

Vie­lä 1970-lu­vul­la syn­nyt­tä­jäl­lä oli mah­dol­li­suus le­vä­tä sai­raa­las­sa lä­hes vii­kon, to­tu­tel­la uu­teen tu­lok­kaa­seen ja saa­da hor­mo­ni­ta­sa­pai­non­sa sekä mai­don eri­tyk­sen­sä kun­toon. Ko­tiin oli mah­dol­lis­ta saa­da en­sim­mäi­sik­si vii­koik­si kou­lu­tet­tu kun­nal­li­nen ko­din­hoi­ta­ja, jos per­hees­sä oli use­am­pia al­le kou­lui­käi­siä lap­sia. Hän oli apu­na muu­ta­man tun­nin päi­väs­sä, jol­loin äi­ti sai kes­kit­tyä vau­van hoi­toon. Kym­me­net tu­han­net lap­si­per­heet sai­vat tätä apua joka vuo­si il­man las­ten­suo­je­lun asi­ak­kuut­ta. Tämä ko­et­tiin suu­re­na apu­na ja tu­ke­na ti­lan­tees­sa jol­loin äi­din voi­ma­va­rat oli­vat vä­his­sä.

Tänä päi­vä­nä sai­raa­las­ta pois­tu­taan useim­mi­ten jo seu­raa­va­na päi­vä­nä syn­ny­tyk­ses­tä. Ko­to­na odot­taa kii­rei­nen ar­ki, jon­ka pyö­rit­tä­mi­seen ei vie­lä oli­si voi­mia, mut­ta jak­set­ta­va on, niin­hän muut­kin jak­sa­vat, tuu­mii yö­val­vo­mi­ses­ta vä­sy­nyt äi­ti.

Per­hei­den krii­sit kul­mi­noi­tu­vat her­käs­ti juh­la­py­hiin. Jou­luun si­säl­tyy pal­jon odo­tuk­sia ja pai­nei­ta, ku­ten muis­to­ja ajan kul­taa­mis­ta lap­suu­den jou­luis­ta, ikä­vä hei­tä, jot­ka ovat jo ra­jan toi­sel­la puo­lel­la.

Odo­tet­tu aat­toil­ta voi kään­tyä rii­dak­si jou­lu­juo­mien myö­tä­vai­ku­tuk­sel­la. Ku­ten eräs pie­ni tyt­tö ai­koi­naan kir­joit­ti jou­lu­pu­kil­le: ”An­na meil­le sel­lai­nen jou­lu, jos­sa isi ja äi­ti ovat kilt­te­jä toi­sil­leen ei­kä ku­kaan ole hu­ma­las­sa”. En tie­dä to­teu­tui­ko tämä lii­kut­ta­va pyyn­tö.

Jou­lu ei vält­tä­mät­tä ole ra­has­ta kiin­ni. Erääs­sä per­hees­sä äi­ti il­moit­ti, et­tä tänä jou­lu­na ku­kaan ei saa lah­jo­ja, ra­haa ei yk­sin­ker­tai­ses­ti ole. Jou­lu­aat­to­na kuu­sen al­la oli pino kau­niis­ti si­dot­tu­ja pa­ket­te­ja. Neu­vok­kaat lap­set oli­vat käy­neet kir­jas­tos­sa lai­naa­mas­sa jo­kai­sen per­heen­jä­se­nen mie­li­kir­jo­ja

sekä pa­ke­toi­neet ne vä­rik­käi­siin jou­lu­kää­rei­siin. Jou­lu tuli tä­hän­kin per­hee­seen, vaik­ka kir­jat oli pa­lau­tet­ta­va kuu­kau­den ku­lut­tua.

Jou­lu­tun­nel­maa ja rau­haa on tä­hän ikään eh­dit­ty et­siä niin ete­läs­tä kuin poh­joi­ses­ta. Ai­doim­mil­laan olem­me sen löy­tä­neet Puu­ma­las­ta: Aat­to­har­taus van­has­sa tun­nel­mal­li­ses­sa kir­kos­sa, kau­niis­ti va­lais­tu van­ha hau­taus­maa, jos­sa muis­to­kynt­ti­län voi sy­tyt­tää pois­nuk­ku­neil­le rak­kail­le.

Il­lal­la ik­ku­nan edes­sä Sai­maa lai­neh­tii tum­ma­na ja hil­jen­ty­nee­nä Jou­luun. Va­lais­tu sil­ta luo ku­va­jai­sen ve­teen kuin tien va­loon. Tai­vaal­la syt­tyy täh­ti, kirk­kaam­pi mui­ta…

Hy­vää jou­lua Puu­ma­laan. Tääl­tä tul­laan.

Mar­ja Klefst­röm