Tiina Judén
Kun Teijo Himasen äiti lähti Mikkelistä kolmen lapsensa kanssa talviyöhön Puumalaan, ei hän koskaan enää palannut miehensä luo. Vasta vanhemmalla iällä Himanen on ymmärtänyt, miksi jotkut ihmiset lähipiirissä ovat tulleet niin tärkeiksi.
– Nyt meitä on kolme sisarusta, joista sisko Tuire Heino pyörittää miehensä Timon kanssa puualan tehdasta Pertunmaalla, veljeni Tarvo on ohjelmistoarkkitehtina Polarilla, jossa itsekin työskentelen Tampereen ja Jyväskylän tuotehekityksen yksiköiden vetäjänä ja noin 40 asiantuntijan esimiehenä. Isoisäni Viljo Himanen taas on aina ollut minulle enemmän isä kuin oma isäni. Vietin Ristiinan mummolassa lähes kaikki lapsuuteni kesät. Iän myötä olen ymmärtänyt, miksi minä olen minä ja käyttäydyn kuten käyttäydyn, Himanen kertoo.
Kirjan kirjoittaminen lähti liikkeelle Himasen sotahistoriaharrastusten sekä isoisän sotatarinoiden innoittamana.
Teijo Himanen kävi peruskoulun ja lukion Puumalassa. Nykyään hän asuu perheineen Laukaassa ja työskentelee Polar Electro Oy:ssä, joka on tunnettu sykemittareistaan. Kaikki kolme lasta ovat aktiivisia koripalloilijoita, joista vanhin tytär Sara pelaa kilpatasolla Tampereen Pyrinnössä, keskimmäinen Luka pelaa Hosun U19 kilpajoukkueessa ja nuorin tytär Lumi Laukaan Urheilijoiden WU12 joukkueessa, jossa Teijo toimii valmentajana.
Siinä sivussa mies on kuitenkin askarrellut 800-sivuisen sotaromaanin kuudesta talvisodan käyneestä suomalaissotilaasta. Silmissä siintää unelma tarinan kuvaamisesta elokuvaksi.
Teijo Himasen keväällä 2025 ilmestyvä omakustannekirja on fiktiivinen teos, joka kertoo kaukopartioryhmästä nimeltään Kuusi aavetta. Ryhmä koostuu 1930-luvun lopun eri yhteiskuntaluokista. Heidät kutsutaan välirauhan aikana armeijan salaiseen koulutuskeskukseen, joka sijaitsee Kuopiossa. Koulutuksen aikana miehet saavat selville, mikä muu kuin talvisodan uroteot heitä yhdistää.
– Kirjani kertoo miesten kaukopartioretkestä syvälle vihollisen linjojen taakse, Tihvinän maisemiin. Mikä muu heitä yhdistää on salaisuus, jota en suostu paljastamaan, Himanen kertoo.
Himasen isoisä kertoi poikkeavan paljon rintamatarinoita. Kun Himaselle tuli ikää lisää, hurjat jutut jalostuivat entisestään.
– Isoisän pointti oli siinä, että itänaapurin kanssa tulee vielä yhteenotto meidän ikäpolvillemme. Hän ei koskaan luonut ryssävihaa, mutta kehotti olemaan varpaillaan kyseisen kansan kanssa. Niinpä minäkin menin viestimieheksi, koska isäni ja isoisänikin olivat.
Puolustusvoimissa viesti- miehet koulutetaan käyttämään kenttäviestijärjestelmää osana taisteluosaston viestitoimintaa.
– Kuulun myös tarkka-ampujakiltaan ja olen kouluttanut reserviläisiä ampumaan sotilasaseilla. Olen myös Tourulan Kivääritehtaan Perilliset ry:n aktiivinen jäsen, hän täsmentää.
TKP on koonnut muun muassa suomalaisen itseoppineen asevalmistajan Aimo Lahden aseita Jyväskylään yksityiseen museoon. Lahden kuuluisimmat tuotteet maailmalla ovat Suomi-konepistooli, Lahti-pistooli ja Lahti-Saloranta pikakivääri, sekä 20 millimetrin panssaritorjuntakivääri ”Norsupyssy”. Tourulan kivääritehtaan perillisten toiminnassa Himanen tutustui vanhaan upseeriin nimeltä Tapani Paappanen.
– Kerran asehistoriallisen seuramme ammuntapäivillä nuotiolla istuessa lykkäsin käsikirjoituksen Tapsalle, joka on tutkinut Suomen sotahistoriaa ja käynyt esittelemässä sotatantereita Karjalassa koululaisille ja muille, Himanen selittää.
Himasen ajatus oli tuolloin kirjoittaa käsikirjoitus elokuvaa tai minisarjaa varten.
Kuukauden päästä seuraavilla ampumapäivillä, samaisen nuotion äärellä, Paappanen ehdotti, että olisiko käsikirjoituksesta aihetta kirjoittaa kirja. Tämä oli Paappasen mielestä sellaista aineistoa.
– Ajatus kirjan kirjoittamisesta tuntui mahdottomalta. Koulussa minua ei kannustettu kirjoittamisen saralla, vaan sain aineista lähinnä säälivitosia. Valitettavasti silloin keskityttiin vain pilkku ja pistevirheisiin, Himanen muistelee.
Nyt kirja on ollut kaikkiaan kolmen vuoden projekti. Sen on lukenut useampi kaveri, jotka kaikki olivat sitä mieltä, että kyseessä on huikea tarina. He kannustivat jatkamaan kirjan kirjoitusta valmiiksi asti.
– Työkaveri Tuomo Såg auttoi käymään läpi asiavirheitä ja teki tarkennuksia tiettyihin kirjani yksityiskohtiin. Vaimoni sisko filosofian tohtori Mia Valtonen teki ison duunin ja toimitti kieliasua niin, että kirjoitustyylini kuitenkin säilyi.
Kirjassa sekoittuu hienosti kirjailijan oma elämä ja näkemys Suomen sotahistoriasta sekä isoisän tarina rintamalta. Karjalan kankaiden kuvauksissa voi nähdä Pistohiekan kaunista sielunmaisemaa, josta Himanen muutti pois vuonna 1989.
– Mietin, mitä jätän lapsille itsestäni. Kirjassa seikkailevat kuusi henkilöä ovat tärkeitä ihmisiä minun elämäni varrelta. Heistä viisi on Puumala-Mikkeli-Ristiina-akselilta. Kirjassa seikkaileva venäläinen iskuryhmä Harmaat sudet on ilmentymä niistä ilkeistä tyypeistä, joihin olen elämäni varrella törmännyt.
Viljo Himanen oli sodassa 4,5 vuotta ja haavoittui kaksi kertaa. Kirjan tarinassa talvisota on ohi, eivätkä kaukopartiomiehet ole keskenään tuttuja. Erikoiskoulutusleirillä he ymmärtävät, miksi he ovat siellä ja mikä heitä yhdistää.
Tarinassa on Himasen ystäville tapahtuneita juttuja, jotka on viety kirjassa eri tasolle ja lapsuuden kokemuksia on muutettu sotakontekstiin. Toiset ihmiset niitä kokee ja elää. Monella on traumoja takana, eikä Himasellakaan ole ihan ruusuista taustaa.
Tarinan sijoittuminen Venäjän Tihvinään ei ole ihan tuulesta temmattua, sillä saksalaiset panssarivaunut vyöryivät sinne 16. päivä lokakuuta vuonna 1941.
– Kirja ei ole ruumiita ja luoteja -tyyppinen juttu, vaan ennemminkin jännityskertomus, jossa miehiä ympäröivät pimeät korpimetsät ja vihollisen jatkuva läheisyys. Miesten on pysyttävä jatkuvasti liikkeessä ja he törmäävätkin tehtävänsä aikana niin vihollisen sotilaisiin kuin metsän eläimiin.
Himasen mukaan venäläisten puolella eli sodan aikana legenda, ovatko suomalaiset kaukopartiomiehet edes oikeita ihmisiä. Miten ne liikkuivat silmien alla niin, ettei kukaan ole niitä nähnyt? Heitä koulutettiin niin, että piti pystyä toimimaan paljastumatta. Tähän tarvittiin kykyä liikkua ja selviytyä luonnossa sekä paikallistuntemusta.
Suomalaiset kuten venäläisetkin käyttivät paljon desantteja ja kaksoisagentteja, jotka auttoivat keräämään tärkeää tiedustelutietoa sekä osallistuivat itse tehtävien tukemiseen.
Yrittäjätaustaisena henkilönä Himanen päätti hoitaa myös kirjan kustantamisen itse, lähetettyään käsikirjoituksen ensin useammalle kustantajalle, saamatta yhdeltäkään vastausta.
– Kirjaliiketoiminta osoittautui mielenkiintoiseksi. Puoleentoista vuorokauteen lähes koko ensimmäinen painos oli myyty ja piti kysellä hintoja isompaan painokseen. Olen saanut laajoista verkostoistani markkinointiapua, joten iso kiitos siitä.
– Äänikirjahommaakin olen miettinyt, jos löytyisi kumppani ja taho, joka rahoittaisi ja lukisi sen. Lataukset pitää olla melkoisia, jotta kirjailija saisi äänikirjasta jotain tuottoa.
Kirjat ovat Himaselle erittäin tärkeitä ja hän saa niitä paljon syntymäpäivä- ja joululahjaksi.
– Kirjoja on niin paljon, että vein kaksi farmariautokuormallista niitä seuran yksityismuseoon. En ole kuunnellut yhtään ainutta äänikirjaa. Pelkään, että lukija pilaa kokemuksen.
Himasella on syvällistä tietoa toisen maailmansodan lentokoneista, panssarivaunuista ja etenkin jalkaväen aseista. Hän on pitänyt luennon Messerschifft 109 -hävittäjähankinnoista Suomeen.
Hän on aktiivinen reserviläinen ja harjoittelee tarkka-ammuntaa ja sovellettua reserviläisammuntaa (SRA). Mottona on, että varautuminen on viisautta.
– Naisia tulee ovista ja ikkunoista ammunta- ja maanpuolustushommiin mukaan. Naiset ovat todella hyviä ampujia. Maanpuolustushenki on Suomessa korkea. Varautuminen ei ole tyhmää. Ei saa unohtua, mitä uhrauksia isoisämme tekivät talvi- ja jatkosodassa. Ei aatetta tai ryssävihaa, mutta uhka on nyt idässä. Ei Karjalaa takaisin, mutta yhtään senttiä ei tule naapuri tälle puolelle, hän sanoo.
Lopuksi hän vertaa kirjan kaukopartiota asiantuntijatiimin optimaaliseen kokoon. 5-6 henkilön kokoonpano ei ole liian iso, eikä liian pieni. Kun oppii tuntemaan tiimin osaamiset ja heikkoudet, voi heidät laittaa töihin vaikka vihollisen linjan taakse. Tämä on Himasen mukaan Suomen sodissa nähty.
– Vastuuta jakamalla päätöksenteko saadaan tiimiin yritysmaailmassakin. Meillä pieniin ryhmiin luotetaan ja ne kykenevät toimimaan itsenäisesti ja tehokkaasti.
Lisätietoja kirjasta: teijohimanen@gmail.com
