Koulukeittolayhdistys perustettiin vuonna 1905. Sen tavoitteena oli parantaa oppilaiden ravitsemuksellista tilaa.
Vuonna 1943 säädettiin laki, joka koski kansakoululaitoksen kustannuksia. Sen tavoitteena oli, että kaikki kansakoululaiset saavat maksuttoman aterian vuoteen 1948 mennessä.
Aloitin kansakoulun vuonna 1949. Koulussa oli järjestetty ruokailu. Se käsitti kauravellilautasen, jossa uiskenteli ilkeän näköisiä mustanpuhuvia akanoita. Muutaman kerran onnistuin pyydystämään opettajan huomaamatta näitä kitalakeen tarttuvia iljetyksiä esiliinan taskuun. Näin teki moni muukin. Mikäli tästä kolttosesta jäi kiinni, seurauksena oli nurkkareissu ja jälki-istunto.
Näin Helsingissä.
Olen ymmärtänyt, että esim. Puumalassa oppilaat keräsivät sieniä ja marjoja kouluruokailun lisukkeeksi.
Ei purnattu.
Oppikouluissa, niin kunnallisissa kuin yksityisissäkin kanneettiin aamulla keittotonkka käytävään ja siitä sitten kauhottiin maksullista haaleaa keittoa oppilaiden mukanaan tuomiin kippoihin, joiden pesusta oli myös huolehdittava.
Ei purnattu.
Kun aikoinaan kuuntelin omia lapsia ja nyt lapsenlapsia, mitä mieltä he olivat koulun aterioista,
totesin että mielipiteet vaihtelivat lähes päivittäin. Jos oli ollut hyvä koulupäivä, kukaan ei kiusannut eikä nimitellyt, ruokakin oli ollut vallan mainiota, oli se sitten mitä tahansa. Jos taas kaikki oli mennyt mönkään, kouluruuasta löytyi helposti selitys. Kun on paha olla, syy on löydettävä jostakin, olkoon se sitten yhteinen paha. Kouluruoka.
Ruokakulttuuri muuttuu koko ajan. Nuoren maailmassa 1960-1970 -luvulla oli trendikästä käydä nakkikioskilla haukkaamassa hodari tai hamppari, siihen vielä ranskikset, niin makuelämys oli täydellinen. Pizza teki tuloaan ja siitä tuli uusi villitys. Kaloreita ei laskettu, kun pizza tykötarpeineen luikahti kurkusta alas.
Muistanpa kerran eräällä rippileirillä leirikeskuksessa, kun henkilökunta seisoi vartiossa ruokailijoista tyhjän noutopöydän edessä. Tarjolla oli palapaistia, salaattia, raasteita ja jälkiruuaksi mansikkakiisseliä. Ensimmäistäkään nuorista ei näkynyt pöydässä. Omissa huoneissaan nämä tulevat rippilapset haukkailivat laukuissaan kantamia valmispizzoja, joita oli varattu koko viikon eväiksi ja vanhempien rahoittamina.
Oli niin kuin puhuttelun paikka.
Vuonna 2016 voimaan tulevissa opetussuunnitelman perusteissa oppilaita kannustetaan osallistumaan kouluruokailuun sekä ruokailuhetkien suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.
Siinäpä sitten työmaata riittää suunnittelijoille. Vuonna 2013 kokonaiskustannus oli 2,80 euroa ruokailijaa kohden. Edelleen osa nuorista on pizza-hampparilinjalla. Valaistuneimmat vaativat superfoodia, smootheja, proteiinirahkaa, varmaan sushi-väkerryksetkin ovat toivelistalla.
Eräs lehti pyysi oppilaita kuvaamaan lounaansa koulussa. Helppoahan se on, kun itse voi määritellä kuvattavan annoksensa. Taas löytyy surkuttelijoita ja parannuksen vaatijoita.
Seuraan pienellä tuella sinnitteleviä yliopisto-opiskelijoita, joilla vuokra syö suurimman osan lainasta, ja jotka kaiholla muistelevat huoletonta kouluruokailua, jolla nälkä taittui ilman viimeisen euron menettämistä.
Kyllä minä luottaisin osaavaan henkilökuntaan, joka laskee ravintoarvot ja kalorit.
Monipuolinen ja terveellinen ruoka sen budjetin sisällä, joka on myönnetty, vaatii tarkkaa laskemista ja ammattitaitoa. Olen työssä ollessani joutunut ruokailemaan eri kouluissa eikä huonoa ruokaa ole vielä vastaan tullut. Olisikohan asenteissa korjaamista? Joskus ihmetyttää, että vanhemmat lähtevät mukaan kritisointeihin sen sijaan, että olisivat perehtyneet asioihin ja nyt näemmä viranomaisetkin.
-Marja Klefström-


