Han­na-Mari Tyr­väi­nen

Ro­kan­sa­los­sa, met­säi­sen ran­nan tun­tu­mas­sa päi­vys­tä­vä pie­ni ja ryh­di­käs mök­ki, on ol­lut osa Sir­pa Ko­mu­lai­sen elä­mää jo 40 vuot­ta. Vaa­ti­mat­to­man oloi­nen ja ul­koa niin pe­ri­suo­ma­lai­sen nä­köi­nen pu­na­val­koi­nen ke­sä­mök­ki on ra­ken­net­tu vuon­na 1945 ja se on osa nel­jän mö­kin yh­te­näis­tä mil­jöö­tä. Es­poos­sa va­ki­tui­ses­ti asu­va Ko­mu­lai­nen pää­tyi vuok­ra­lai­sek­si vuon­na 1985. Kun vuok­ra­nan­ta­ja lait­toi vuo­sia myö­hem­min mö­kit myyn­tiin ja tar­jo­si os­to­mah­dol­li­suut­ta pit­kä­ai­kai­sil­le asuk­kail­le, sii­tä al­koi oma mök­kie­lä­mä.

Tänä vuon­na mök­ki­kau­si käyn­nis­tyi pää­si­äi­se­nä, jos­ta on merk­ki­nä iso puu­pi­no.

– Tein it­sel­le­ni polt­to­pui­ta. Tou­hui­len tääl­lä ny­ky­ään it­sek­se­ni ihan omas­sa rau­has­sa, mut­ta ko­to­na vils­ket­tä riit­tää, vaik­ka asun siel­lä­kin ihan Nuuk­si­on luon­non­suo­je­lu­a­lu­een vie­res­sä, hän to­te­aa.

– Joku on ky­sy­nyt, mitä minä vie­lä mö­kil­lä teen, mut­ta kau­pun­gis­ta puut­tuu jär­vi ja vesi. Jos­kus ai­ka­naan tän­ne en­sim­mäis­tä ker­taa tul­les­sa paik­ka oli niin pu­si­koi­tu­nut, et­tei mö­kin rap­pu­sil­ta nä­ky­nyt vet­tä yh­tään. Nyt jär­vi nä­kyy suo­raan ik­ku­nas­ta.

Ko­mu­lai­nen kut­suu pii­lo­paik­kaan­sa tö­nök­si. Tar­koit­ta­en sitä, et­tä vie­raan on tur­ha odot­taa si­sään as­tu­es­saan mi­tään hie­nos­to­rou­van luk­sus­ho­tel­lia, sil­lä mök­ki on niin iä­käs.

Ul­ko­na on vii­leä ja har­maa sa­de­päi­vä, mut­ta tu­vas­sa on läm­min ja ko­toi­sa tun­nel­ma. Avo­ta­kas­sa pa­laa tuli. Ko­mu­lai­nen ot­taa puu­kas­sis­ta pari ka­lik­kaa ja heit­tää ne vuo­rol­laan ta­kan pe­ru­koil­le.

– Vaik­ka tak­ka on van­ha ja vä­hän ro­mu­lui­nen, hy­vin se mö­kin läm­mit­tää, hy­myi­lee Ko­mu­lai­nen.

Unii­kin tii­li­ta­kan pe­räl­lä on tu­li­pe­sä ja tak­ka­luuk­ku­jen eteen on jä­tet­ty rei­lus­ti tyh­jää ti­laa.

– Tak­ka on al­ku­pe­räi­nen. Mi­nul­la on kyl­lä haa­veis­sa, jos tä­män sai­si jos­kus pu­ret­tua ja lait­tai­si pie­nen ja siis­tin ti­lal­le, mut­ta on­han täs­sä ajan pa­ti­naa.

Ko­mu­lai­sen mu­kaan mök­ki on al­ku­pe­räi­ses­sä kun­nos­sa. It­se tu­pa­kin näyt­tää per­soo­nal­li­sel­ta ja poik­ke­a­val­ta, sil­lä sei­nät on lau­doi­tet­tu viis­tos­ti.

– Lai­pio on mie­les­tä­ni pa­ras­ta an­tia täs­sä mö­kis­sä, hän to­te­aa.

Ma­kuu­kam­ma­rin sei­näl­lä on har­vi­nai­suus. Van­ha leh­ti­te­li­ne, joka on täyn­nä 1940-lu­vun al­ku­puo­lel­la jul­kais­tu­ja sa­no­ma­leh­tiä, ku­ten Hel­sin­gin Sa­no­mat, Sa­ta­kun­nan Sa­no­mat ja Va­sab­la­det.

– Tääl­tä löy­tyi ai­ka­naan tän­ne tul­les­sam­me vuo­den 1945 tie­nool­ta ole­via sa­no­ma­leh­tiä ym­pä­ri Suo­men. Mö­kin en­ti­nen omis­ta­ja oli ti­lan­nut tän­ne kaik­ki Suo­men sa­no­ma­leh­det. Il­mei­ses­ti sitä var­ten, et­tä voi­si miet­tiä, min­kä niis­tä sit­ten ti­laa, vit­sai­lee Ko­mu­lai­nen.

Ko­mu­lai­nen lu­kee sun­nun­tai­na elo­kuun 30. päi­vä­nä 1942 jul­kais­tua Ete­lä-Sai­maa­ta.

– Tääl­lä on myy­tä­vä­nä käy­tet­ty mies­ten pyö­rä ja vank­ka työ­he­vo­nen. Sit­ten jol­tain on ka­don­nut nais­ten kä­si­lauk­ku ei­len kel­lo 13 jäl­keen. Tääl­lä­hän on ihan tuo­reim­mat uu­ti­set, hän nau­raa.

Myös kam­ma­rin uu­ni läm­pi­ää ai­na heti mö­kil­le tul­ta­es­sa.

– Ei tääl­lä muu­ta läm­mi­tys­tä ole. Tu­van iso uu­ni lai­te­taan en­sim­mäi­se­nä tu­lil­le, kos­ka se läh­tee ve­tä­mään ai­na. Sit­ten lai­tan keit­ti­ön hel­lan ja vii­mei­se­nä kam­ma­rin uu­nin, jot­ta se läh­tee ve­tä­mään pa­rem­min muu­rin läm­met­tyä.

Keit­tiö on pie­ni ja as­keet­ti­nen. Sym­paat­ti­sen puu­hel­lan pääl­lä on pu­nai­set ve­si­äm­pä­rit täy­tet­tyi­nä ja nii­den ylä­puo­lel­la kat­ti­lat ja pan­nut siis­tis­sä jär­jes­tyk­ses­sä.

Tu­vas­sa ole­va kei­nu­tuo­li on Ko­mu­lai­sen lu­ku­paik­ka. Täl­lä het­kel­lä me­nos­sa on Don­na Le­o­nin dek­ka­ri Kuo­le­ma oop­pe­ras­sa.

– Mi­nul­la oli jo tä­nään lu­ku­het­ki, kos­ka ei tääl­lä sa­de­päi­vi­nä oi­kein muu­ta viit­si teh­dä. Saa­tan kat­soa myös te­le­vi­si­o­ta tai Yle Aree­nas­ta jo­tain sar­jaa. Toki jää­kiek­koa on nyt seu­rat­ta­va, olen sen ver­ran lät­kä­fa­ni.

Ko­mu­lai­nen pi­tää mök­ki­päi­vä­kir­jaa, joi­ta on jo muu­ta­ma ker­ty­nyt.

– Lai­tan joka päi­vä jo­tain ylös, mut­ta va­li­tet­ta­vas­ti päi­vä­kir­ja al­kaa vas­ta vuo­del­ta 1989. Isä ja äi­ti ovat ol­leet nä­kö­jään tu­los­sa mö­kil­le pää­si­äi­sen viet­toon ja hei­tä on tääl­lä odo­tel­tu. Aa­mu on ol­lut au­rin­koi­nen ja yk­si hau­ki­kin oli saa­tu, hän lu­kee pe­rin­tei­siä mök­ki­päi­vä­kir­ja­mer­kin­tö­jään.

Mök­ki­päi­vä­kir­jaa on kir­joi­tet­tu ai­ka­naan tu­van hä­mä­räs­sä va­los­sa, sil­lä torp­paan saa­tiin säh­köt vas­ta 2011.

– Pu­huim­me mie­he­ni kans­sa mo­net ker­rat, et­tei tän­ne tar­vi­ta iki­nä säh­kö­jä. Tak­ka­tul­ta ja kynt­ti­län­va­loa, mut­ta kun kaup­pa­kir­jat oli al­le­kir­joi­tet­tu ja mök­ki mei­dän, kai­vin­ko­ne oli en­sim­mäi­se­nä pai­kal­la kaa­pe­lia kai­va­mas­sa, nau­raa Ko­mu­lai­nen.

Mö­kin säh­köis­tä­mi­nen on hel­pot­ta­nut elä­mää. Var­sin­kin mök­kei­ly­kau­den pi­den­ty­es­sä. Mö­kil­le tul­laan jo var­hai­sin ke­vääl­lä ja pois läh­de­tään vas­ta myö­häis­syk­syl­lä. Ro­kan­sa­los­sa tu­lee oles­kel­tua ai­na­kin vii­si kuu­kaut­ta vuo­des­ta.

Ran­nas­sa ole­va hir­si­sau­na edus­taa sa­maa vuo­si­lu­kua kuin pää­mök­ki. Al­ku­ke­sän ko­le­as­sa sääs­sä sau­na läm­pi­ää tun­nis­sa, mut­ta kes­ki­ke­säl­lä lau­teil­le pää­see puo­let no­pe­am­min.

– Sau­na läm­pi­ää joka päi­vä. Ai­no­as­taan ko­val­la hel­teel­lä en viit­si läm­mit­tää. Löy­lyyn ja jär­veen on ai­na niin kiva men­nä.

Ko­mu­lai­nen teet­ti vas­ti­kään sau­na­re­mon­tin.

– Sau­na oli en­nen re­mont­tia to­del­la pi­meä. Ajat­te­lin en­sin uu­sia vain sei­nä­pa­nee­lit va­loi­suut­ta an­ta­maan, mut­ta tee­tin myös uu­det lau­teet. Po­jat huo­ma­si­vat pur­ku­hom­mis­sa alim­pien hir­sien vä­hän peh­men­neen, jo­ten sin­ne lai­tet­tiin har­kot al­le ja teh­tiin lo­pul­ta myös uu­si lat­tia, hän esit­te­lee tyy­ty­väi­se­nä.

Verk­ko­va­ja kuu­luu myös sa­maan ko­ko­nai­suu­teen. Lau­ta­ra­ken­nus näyt­tää täl­lä het­kel­lä hie­man riu­tu­neel­ta, sil­lä vii­me tal­ven jää­tik­kö tö­näi­si sen osit­tain ne­näl­leen.

– Pi­tää odot­taa ke­sää, et­tä saan sen oi­kais­tua. Mi­nul­la on kuu­den ja kym­me­nen ton­nin tunk­ki. Täy­tyy vaan lait­taa tuki al­le, tun­ka­ta se ylös ja oi­kais­ta. On­han se vä­hän ala­ku­loi­nen rauk­ka, nau­raa Ko­mu­lai­nen.

Lau­tu­ri on jo kol­mas, sil­lä jäät ovat vie­neet sii­tä ai­na pa­lan ker­ral­laan pois.

– En­sim­mäi­nen lai­tu­ri oli 21 met­riä pit­kä. Kun jäät kat­kai­si­vat sen, sii­hen jäi 17 met­riä. Seu­raa­val­la ker­ral­la täs­tä tuli jäi­den run­not­tua 9 met­rin lai­tu­ri. Toi­vot­ta­vas­ti se ei sii­tä enää ly­he­ne.

Ko­mu­lai­sen mie­les­tä mök­kei­lys­sä on iha­nin­ta rau­ha ja hil­jai­suus.

– Kun tän­ne tu­lee 4,5 tun­nin ajo­mat­kan jäl­keen ja läi­mäi­see au­ton ovet kiin­ni, pa­ras­ta on lin­tu­jen lau­lu, ve­den­lip­la­tus ja tuu­len su­hi­na puis­sa. Sii­tä las­keu­tu­va iha­na rau­ha täyt­tää koko mie­len.