Näil­lä sa­noil­la aloit­ti Loh­jal­la asu­nut lii­kun­ta­gu­ru va­lis­tuk­sen­sa jo vuo­si­kym­me­niä sit­ten. It­se

tämä ky­sei­nen her­ra nou­dat­ti tun­non­tar­kas­ti op­pe­jaan. Mat­kan­sa pään hän koh­ta­si hiih­to­la­dul­la 93-vuo­ti­aa­na. Elet­tiin ai­kaa, jol­loin hölk­kää­jiä kat­sot­tiin kum­mek­su­en ai­na­kin, jos ikää oli ker­ty­nyt

puo­len vuo­si­sa­dan pa­rem­mal­le puo­lel­le. Tänä päi­vä­nä op­pi on men­nyt pe­ril­le ai­na­kin tääl­lä Loh­jan suun­nal­la. Lä­hes jo­kai­sel­la elä­ke­läis­ten yh­dis­tyk­sel­lä on oma lenk­ki­po­ruk­kan­sa. Siel­lä kä­vel­lään sitä vauh­tia, et­tä vii­mei-nen­kin py­syy mu­ka­na. Ke­tään ei jä­te­tä. Sa­mal­la tu­lee pu­hut­tua pääl­lim­mäi­set asi­at. Maa­il­mal­la ta­pah­tuu koko ajan kai­ken­lais­ta, mikä häm­men­tää ja he­rät­tää ky­sy­myk­siä. Yk­sin mie­tis­kel­les­sä al­kaa hel­pos­ti ah­dis­tua. Pu-hu­taan pal­jon van­huk­sis­ta, joi­den lä­hei­set asu­vat kau­ka­na tai hei­tä ei ole. Mikä on­kaan pa­rem­paa te­ra­pi­aa kuin ja­kaa ar­ki­päi­vää ikä­to­ve­reit­ten kans­sa raik­kaas­sa ul­koil­mas­sa.

Ele­tään ai­kaa, jol­loin eli­ni­kä on pi­den­ty­nyt. Elä­kei­kää nos­te­taan. Sil­ti va­pai­ta vuo­sia ker­tyy enem­män. Isä­ni täyt­tä­es­sä vii­si­kym­men­tä vuot­ta hän sai lah­jak­si ho­pe­a­päi­sen kä­ve­ly­ke­pin, jos­sa oli iloi­nen syn­ty­mä­päi­vä­ter-veh­dys: ”Ter­ve­tu­loa lop­pu­suo­ral­le”. Näin­hän se oli sii­hen ai­kaan. Ruo­ka­va­lis­tus­ta ei ol­lut: Si­an­kyl­keä vain lei­vän pääl­le ja ku­laus täys­mai­toa pääl­le. Lii­kun­ta kuu­lui vain nuo­ril­le. Sy­dän­kuol­lei­suus kaa­toi mie­hiä par-haas­sa iäs­sään. Unoh­taa ei kui­ten­kaan pidä so­dan ko­ke­muk­sia, jot­ka vai­kut­ti­vat mie­len­ter­vey­teen.

Tänä päi­vä­nä kun­to­sa­lit ja lii­kun­ta­ryh­mät täyt­ty­vät 70-80 -kymp­pi­sis­tä, jot­ka pi­tä­vät li­has­kun­to­aan yl­lä. Ys­tä-väni 77-vuo­ti­as mies voit­ti juu­ri 100 met­rin va­paa­uin­nis­sa ikä­kau­si­maa­il­man­mes­ta­ruu­den. Kun­toi­lun hän aloit­ti vas­ta ne­li­kymp­pi­se­nä.

Mi­nä­kin läh­din erää­seen kun­to­ta­pah­tu­maan mu­kaan. Pa­rik­se­ni oh­jat­tiin nais­hen­ki­lö, jon­ka ikä oli rei­lus­ti yli 80 vuot­ta. Olin pi­tä­nyt it­se­ä­ni koh­tuul­li­sen hy­vä­kun­toi­se­na ja lii­kun­nal­li­se­na. Hie­man eh­din jo när­käs­tyä pa­rin­va­lin­nas­ta. Läh­det­tiin liik­keel­le. Lyy­li ki­pai­si juok­suun, ja minä jäin kuin se en­ti­nen eno ve­nees­tä. Maa-lis­sa voit­ta­ja kat­soi vä­hän sää­li­väs­ti huo­hot­ta­vaa ole­mus­ta­ni ja to­kai­si:

-Al­koi tämä juok­su­kin luis­taa, kun sain uu­det te­ko­ni­ve­let pol­viin.

Et­tä sil­lä lail­la.

Rak­kaat puu­ma­la­lai­set. Mai­se­mia riit­tää, vaik­ka toi­sil­le­kin ja­kaa. Mi­ten oli­si kimp­pa­len­kit?

Kul­le­kin kun­ton­sa mu­kaan. Yh­tä tär­ke­ää kuin lii­kun­ta on myös ja­kaa aja­tuk­si­aan. Ku­kaan ei saa jää­dä yk­sin. Mi­ten oli­si vie­lä läm­min tee- tai kah­vi­kup­po­nen jos­sa­kin so­pi­vas­sa pai­kas­sa, jos­sa voi­si jat­kaa kes­kus­te­lu­ja. Tee­tä ja sym­pa­ti­aa tar­vit­see meis­tä jo­kai­nen.

Mar­ja Klefst­röm