Puu­ma­las­sa ol­laan eh­kä enem­män kuin mis­sään Ete­lä-Sa­vos­sa saa­ti Ete­lä-Suo­mes­sa aar­teen ää­rel­lä. Kun kuun­te­lee maa­kun­nas­sa vie­rai­le­via tu­ris­te­ja, tör­mää ai­na sa­maan asi­aan. Mat­kai­li­jat pu­hu­vat sii­tä, mi­ten tääl­lä on niin kau­nis­ta, kii­ree­tön­tä, hil­jais­ta, rai­kas il­ma ja muu­ten­kin siis­tiä. Ku­ten eräs pie­ni lap­si ky­syi äi­dil­tään, et­tä mik­si tääl­lä ei ole ros­kia ka­duil­la.

Tätä kaik­kea em­me it­se ym­mär­rä. Kou­vo­la­lai­nen yrit­tä­jä vie suo­ma­lais­ta pul­lo­tet­tua vet­tä Egyp­tiin ja myy sitä siel­lä kal­liil­la hin­nal­la. Kaup­pa käy­nee. Uk­rai­na­lai­nen juo­ma­teh­das val­mis­ti ai­ka­naan Hel­sin­ki-ni­mis­tä vod­kaa, kos­ka Suo­mes­sa on puh­taat raa­ka-ai­neet. Ve­nä­läi­nen isä tu­lee per­heen­sä kans­sa mie­lel­lään Suo­meen, kos­ka tääl­lä voi pel­kää­mät­tä syö­dä mitä ta­han­sa. Ja juo­da­kin, sil­lä ta­va­ton­ta ei ole, et­tä Sai­maal­la pur­jeh­ti­jat hörp­pää­vät jär­vi­vet­tä suu­hun­sa. Ta­va­ton­ta se on kyl­lä sii­nä mie­les­sä, et­tä se on kes­kie­u­roop­pa­lai­sel­le ja ve­nä­läi­sel­le tu­ris­til­le silk­kaa ek­so­tiik­kaa.

Jat­ke­taan vie­lä. Mik­ke­lin mu­siik­ki­juh­lil­le ja Sa­von­lin­nan oop­pe­ra­juh­lil­le tu­lee joka vuo­si sa­mo­ja ih­mi­siä Kes­ki-Eu­roo­pas­ta, Af­ri­kas­ta ja Aa­si­as­ta. Esi­mer­kik­si Mik­ke­liin, he ovat alun pe­rin tie­tys­ti tul­leet ka­pel­li­mes­ta­ri Va­le­ri Ger­gi­je­vin pe­räs­sä ei­vät­kä to­den­nä­köi­ses­ti ol­leet ai­em­min kuul­leet­kaan Mik­ke­lis­tä, Ete­lä-Sa­vos­ta, Puu­ma­las­ta. Mut­ta kun kuun­te­lee näi­den ih­mis­ten pu­hei­ta, niin kon­sert­ti-in­nos­tus ei ole ka­don­nut, mut­ta sen rin­nal­le on tul­lut ihas­te­lu ma­jes­tee­til­li­ses­ta luon­nos­ta, ih­mis­ten rau­hal­li­suu­des­ta ja hy­mys­tä joka ei tar­vit­se sa­no­ja. Hy­mys­tä, joka yk­sin­ker­tai­ses­ti toi­vot­taa vie­raan ter­ve­tul­leek­si.

Il­mi­sel­viä, yk­sin­ker­tai­sia ja il­mai­sia asi­oi­ta, jot­ka mo­nes­ti jon­kun täy­tyy sa­noa, mikä teho niil­lä on. Me em­me sitä ai­na muis­ta, kos­ka eläm­me tä­män kai­ken kes­kel­lä. Puu­ma­las­sa eläm­me kai­ken tä­män tu­ris­tien ar­vos­ta­man kau­neu­den eli jär­vien, vih­rey­den ja veh­rey­den, rau­hal­li­suu­den ja pal­ve­lu­jen yti­mes­sä.

Hy­myn li­säk­si jos vie­lä osai­si sa­noa eri kie­lil­lä ”hei” ja ”kii­tos”, ti­lan­teen mu­kaan tie­tys­ti, niin jo­han oli­si mat­kai­li­ja ih­meis­sään. Jo­kai­nen voi miet­tiä, osa sen on ko­ke­nut­kin, mil­lai­sen re­ak­ti­on it­ses­sä saa se, et­tä ul­ko­maan­mat­kal­la joku sa­noo yh­täk­kiä toi­sen näis­tä pie­nis­tä sa­nois­ta omal­la äi­din­kie­lel­läm­me. Se saa vä­hin­tään hy­myn ka­reh­ti­maan. Ja asia jää mie­leen, sii­tä ker­ro­taan eteen­päin, et­tä siel­lä mi­nun oli hyvä ol­la. Hyvä ko­ke­mus hä­vit­tää sa­tun­nai­set huo­not­kin het­ket. Seu­raa­va­na ke­sä­nä tu­le­vat tu­ris­tin kaik­ki ka­ve­rit­kin.

Kari Kaup­pi­nen