Ei ehkä ole suurempaa kunnianosoitusta kotinsa menettäneille karjalaisille kuin Veikko Lavin säveltämä ja sanoittava Evakon laulu. Sen yhteen säkeen puolikkaaseen kiteytyy kaikki se tunne, jonka oma Suojärveltä kotoisin oleva mummoni on minulle välittänyt. ”Kyyneleiden määrää en vain enää ole muistanut, karjalaisten elon tahtoa ei sota suistanut.” Toinen kunnianosoitus on Karjalan Liiton aloittama liputuspäivä 20. huhtikuuta evakoiden kunnioittamiseksi.
Näin itsenäisyyspäivän tuntumassa on hyvä muistaa, että vaikka kotinsa jättämään joutuneita karjalaisia oli yli 400 000, arvellaan heidän jälkeläisiään yhä olevan Suomessa noin miljoona. Olen siis yksi heistä. Tämän taustan tunnistaa nopeasti tavatessaan toisen karjalaisen, sielun siskon tai veljen. Meitä yhdistää ilo, nauru, sinnikkyys ja puheliaisuus. Jos osaa itkeä, osaa myös nauraa. Evakon laulua en pysty itkemättä kuuntelemaan. Eikä mummoni pystynyt sodasta itkemättä puhumaan. Siksi aihetta välteltiin.
Tärkein oppi, mitä mummolta voisin kuitenkin kaikille itsenäisyyspäivälahjaksi antaa on, ettei pidä katkeroitua. Ei sodassa, eikä rakkaudessa. Anteeksi antamalla saa enemmän. Koskaan en muista kuulleeni isoäitini suusta vihaa venäläisiä kohtaan, vaikka hänellä, kuten monella muullakin sodan kokeneella olisi ollut aihetta siihen. Mummon näkemys oli, että aina on enemmän aihetta lauluun. Itsenäisyyspäivässä on myös aina aihetta juhlaan, ihan meille kaikille omalla tavallamme: Pipareita leipomalla, haudoilla käymällä tai maljoja nostamalla. Muistetaan siis juhlia vapautta ja itsenäisyyttä!
Etelä-Savossa ja Puumalassa on meneillään Karelia Spear 24 -sotaharjoitus, jonka vuoksi MIkkeli-Puumala-tiellä pitää ajaa 60 kilometrin tuntivauhtia. Siihenkin on syynsä, sillä panssarivaunuun törmääminen ei ole kenenkään etu. Toivotaan, että se ajatus pysyy kirkkaana myös itsenäisyyspäivänä.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Tiina Judén
päätoimittaja


