Hanna-Mari Tyrväinen
Puumalan kesä on käynnistynyt ja ensimmäiset kesätyöntekijät ovat aloittaneet työnsä paikkakunnalla. Niina Teittinen on työskennellyt Sale Puumalassa toukokuun alusta lähtien ja hän kertoo viihtyneensä kaupan kassalla hyvin.
– Olen tehnyt kassaa ja hyllytystä, kaikkea ihan peruskaupanhommaa. Tykkään, että työ on konkreettista tekemistä ja saan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Täällä on tosi kivoja vakkariasiakkaita vielä aika paljon, mutta viikonloppuisin on jo enemmän mökkiläisiä, hän toteaa.
Teittinen pitää siitä, että työpäivissä on vaihtelua.
– Arkisin saattaa olla vähän hiljaisempaa, mutta viikonloppuisin on enemmän hulinaa.
Teittisellä on kaupan alalta jo aiempaa kokemusta, työskenneltyään viime syksynä Lahden Prismassa. Sale Puumalaan hän haki töihin siksi, että hänellä on kakkoskoti Puumalassa.
– Olen asunut viime vuodet Lahdessa, tosin Lappeenrannasta olen kotoisin, mutta täällä on ollut koko elämän toinen koti. Sellainen loma-ajan asunto Koskenselän suunnalla. Työpaikka vaikutti kivalta, ja kun täällä Puumalassa haluan kesän olla, tämä oli oikein hyvä vaihtoehto.
Teittinen ei lomaile tänä kesänä ollenkaan ja syksyllä hän lähtee lukemaan saksaa Jyväskylän yliopistoon.
– Kesästä tulee varmaan vilkas ja täällä liikkuu paljon ihmisiä. Kohta aukeaa uusi K-kauppa ja odotan jännityksellä, miten se vaikuttaa meillä, hän toteaa.


