Han­na-Mari Tyr­väi­nen

Hu­ris­sa­lo­lai­sen oma­ko­ti­ta­lon por­til­la sei­soo pat­sas. Pit­kä ja lai­ha hu­ma­noi­di on Xe­nox, va­lon­lä­het­ti­läs Kos­mok­ses­ta.

– Se läh­ti vit­sis­tä. Eräs har­ras­te­li­ja­tai­tei­li­ja teki kar­hu­ja ja kur­kia ja minä sa­noin hä­nel­le, et­tä ala­han teh­dä nii­tä ”hu­mik­sia”, niin mi­nä­kin saa­tan ol­la kiin­nos­tu­nut. Meni muu­ta­ma kuu­kau­si ja hän soit­ti, et­tä pat­sas on val­mis, ker­too ta­lon tuo­re isän­tä Ka­le­vi Rii­ko­nen.

Tai­tei­li­ja oli vie­nyt hu­ma­noi­din Kot­kan kau­pun­gin kir­jas­toon, va­ran­nut pai­kal­le leh­dis­tön sekä Rii­ko­sen pi­tä­mään sin­ne lu­en­toa.

– Mie­tin, et­tä mil­lai­sen ukon­jäs­si­kän hän on oi­kein teh­nyt. Pat­sas on la­si­kui­tua, mut­ta pai­naa be­to­ni­laa­tan kans­sa sata ki­loa. Leh­dis­tö­ti­lai­suu­den jäl­keen sitä oli kuu­si mies­tä kan­ta­mas­sa au­too­ni ko­tiin kul­je­tus­ta var­ten, hän ker­too.

Rii­ko­nen ka­pu­aa kal­li­ol­le, jos­sa toi­nen hu­ma­noi­di sei­soo sa­la­ma kä­des­sä. Hah­mo on Elect­ro eli ener­gia-asi­an­tun­ti­ja Kos­mok­ses­ta.

– Ka­le­vi on saa­nut pat­saat lah­jak­si. Nämä he­rät­tä­vät ai­na hil­peyt­tä ja saa­vat ih­mi­sil­lä suut kor­viin. Ne ei­vät ol­leet muu­tos­sa ihan ke­vyi­tä kan­taa, to­te­aa puo­li­so Han­na-Ma­ria Ha­ka­la.

Puu­ma­lan uu­det asuk­kaat muut­ti­vat Val­ki­a­jär­ven ran­nal­le hei­nä­kuun alus­sa. Oma­ko­ti­ta­lon li­säk­si pi­hal­la ole­viin ra­ken­nuk­siin tu­lee Ha­ka­lal­le toi­mis­to­huo­ne sekä Rii­ko­sel­le lu­en­to- ja kurs­si­ti­lat.

Rii­ko­sen huo­ne on vie­lä muu­ton jäl­jil­tä se­kai­sin, mut­ta hän näyt­tää ti­lo­ja. Sei­näl­lä on vi­de­o­tyk­ki ja it­se maa­lat­tu tau­lu, jos­sa on oi­nas, lei­jo­na ja kau­ris sekä ast­ro­lo­gi­si­na hah­moi­na här­kä, skor­pi­o­ni, käär­men­kan­ta­ja ja jou­si­mies.

Vit­rii­nis­sä on Rii­ko­sen kir­joit­ta­mia kir­jo­ja; Uni­ver­saa­lis­ta ope­tus­ta Kos­mok­ses­ta ja sen pari jat­ko-osaa sekä Valo elä­män yh­dis­tä­jä­nä, Koh­ti Kos­mis­ta kan­sa­lai­suut­ta ja Ajan­vir­ran aja­tuk­sia. Tuo­rein teos on Käär­meen­kan­ta­ja, So­laa­ri­nen soin­nut­ta­ja.

– Tämä on seit­se­mäs kir­ja, jos­sa käyn läpi ast­ro­lo­gi­aa, nu­me­ro­lo­gi­aa ja sä­de­op­pia. Sä­teek­si sa­no­taan nii­tä ke­hi­tys­lin­jo­ja, jos­sa me jo­kai­nen ol­laan, tie­det­tiin me tai ei, hän sa­noo.

Hyl­lys­sä on myös muu­ta­ma pul­lo mag­ne­ti­soi­tua Gran­der-vet­tä.

– Se on lä­hin­nä sel­lai­nen vi­rik­keen an­ta­ja. Itä­val­ta­lai­nen tuo­te, jol­la on saa­tu ihot­tu­mia kun­toon, Rii­ko­nen ker­too.

Esil­lä ovat myös hu­ma­noi­di­tau­lu ja Rii­ko­sen Täh­ti­tie­to-yri­tyk­sen logo. Pi­a­non pääl­lä ma­kaa Ha­ka­lan iso Puu­ma-peh­mo­le­lu ja toi­nen mus­ta kis­sa on ko­din puo­lel­la.

– Puu­ma­las­sa ol­laan, Ha­ka­la nau­raa.

Mänt­sä­läs­tä muut­ta­nut pa­ris­kun­ta et­si uut­ta ko­tia kol­me vuot­ta. He kä­vi­vät kat­so­mas­sa usei­ta koh­tei­ta, kun­nes tärp­pä­si: oma ran­ta ja rau­ha, luon­to ym­pä­ril­lä.

– Kun tämä tuli myyn­tiin, Han­na kut­sui mi­nut äk­kiä kat­so­maan. Olim­me vä­lit­tä­jään heti yh­tey­des­sä ja pian kat­so­mas­sa paik­kaa. Se oli maa­lis­kuu­ta, kun oli vie­lä lun­ta ja jär­vi jääs­sä, ker­too Rii­ko­nen.

Kau­pan­te­ko­a­si­oi­den hi­o­mi­ses­sa meni ai­kaa muu­ta­ma kuu­kau­si. Kun edel­li­nen asun­to Mänt­sä­läs­sä piti luo­vut­taa rei­lus­ti ke­sä­kuun puo­lel­la, pa­ris­kun­ta asui Mänt­sä­läs­sä ke­sä­mö­kil­lä pari viik­koa en­nen Puu­ma­laan saa­pu­mis­ta.

Ha­ka­laa vie­hät­tää pai­kas­sa eni­ten jyl­hä piha, kal­li­ot ja kunt­tai­nen män­ty­met­sä sekä kir­kas­ve­ti­nen jär­vi.

– Eh­kä tääl­lä vuo­sia asu­neet ovat niin tot­tu­nei­ta mai­se­maan, et­tei kau­neut­ta enää huo­maa. It­se olen ihan hal­ti­ois­sa­ni täs­tä kai­kes­ta. Jos stres­saan­nun, ei tar­vit­se kuin men­nä kat­se­le­maan jär­veä, niin rau­hoi­tun, sa­noo Ha­ka­la.

Eh­kä juu­ri sik­si hei­dän lem­pi­paik­kan­sa on lai­tu­ril­la kirk­kaan ve­den ää­rel­lä.

Rii­ko­nen sa­noo ole­van­sa elä­män­ta­pa­y­rit­tä­jä. Vie­lä­kin, vaik­ka ikän­sä puo­les­ta on­kin jo eläk­keel­lä.

– Olen rei­lus­ti rip­pi­kou­lui­käi­nen. Mit­ta­ris­sa on 74 vuot­ta, mut­ta kyl­lä kuu­le pol­kat, jen­kat ja ma­sur­kat läh­tee, hän to­te­aa iloi­ses­ti.

Rii­ko­nen on kir­jai­li­ja, kos­mi­nen kon­tak­ti­hen­ki­lö, lu­en­noit­si­ja ja kou­lut­ta­ja.

– Ra­ja­tie­to on se mi­nun lem­pi­ai­hee­ni. Ufo­kos­mi­set asi­at, pa­rap­sy­ko­lo­gia, kos­mo­lo­gia ja eso­te­ria, kaik­kea si­kin so­kin so­pi­vas­ti. Ra­jo­ja ei ole vas­tas­sa. Sen ver­ran on tul­lut asi­oi­ta koot­tua ja kir­jois­ta löy­tyy li­sää tie­toa, hän sa­noo.

Ha­ka­la on si­sus­tus­suun­nit­te­li­ja ja Fengs­hui-kon­sult­ti, joka pi­tää kurs­se­ja Si­sus­tus­kou­lu Har­mo­ni­as­sa Hel­sin­gis­sä.

– Jär­jes­tän myös ko­te­ja, joka on oi­kein in­to­hi­mo­ni. En­sin kan­ne­taan huo­nees­ta yli­mää­räi­set ta­va­rat pois, sit­ten puh­dis­te­taan pai­kat ja lo­put ta­va­rat jär­jes­te­tään pai­koil­leen. Sit­ten teh­dään Feng Shui -si­sus­tus­suun­ni­tel­ma ja läh­de­tään si­sus­ta­maan, hän ker­too.

Ha­ka­lan Siis­ti idea -yri­tys tar­jo­aa si­sus­tus­pal­ve­lui­den li­säk­si ar­jen apua ko­deis­sa.

Juu­ri muu­ton teh­neel­tä pa­ris­kun­nal­ta so­pii eh­kä ky­syä, oli­ko heil­le ker­ty­nyt pal­jon yli­mää­räis­tä ta­va­raa?

– Kyl­lä oli ja pal­jon. Aloim­me kar­sia ta­va­roi­ta jär­jes­tel­mäl­li­ses­ti jo kak­si vuot­ta sit­ten. Käy­tän­nös­sä luo­vuim­me kai­kis­ta isois­ta ka­lus­teis­ta, kos­ka tämä on pie­nem­pi koti, sa­noo Ha­ka­la.

Kun uu­sia ka­lus­tei­ta on pi­tä­nyt odo­tel­la viik­ko­ja, ei ta­va­roi­ta ole pääs­syt kun­nol­la pur­ka­maan. Edel­lis­ten asuk­kai­den muut­to oli help­po, sil­lä tu­le­vat asuk­kaat lu­pa­si­vat jär­jes­tää pois kaik­ki hei­dän 25 vuo­den ajal­ta ker­ty­neet yli­mää­räi­set ta­va­rat.

– Sil­lä tääl­lä on niin pal­jon ta­va­raa, mut­ta lie­ven­tä­vä­nä asi­an­haa­ra­na on, et­tei­vät ne kaik­ki ole mei­dän. Olem­me vie­neet to­del­la pal­jon kaik­kea kier­rä­tyk­seen ja jä­te­a­se­mal­le, he ker­to­vat.

Ha­ka­la on myös me­di­taa­tio-oh­jaa­ja ja hän on lu­en­noi­nut yh­des­sä Rii­ko­sen kans­sa esi­mer­kik­si vuo­sit­tai­sil­la Hen­gen ja Tie­don mes­suil­la, jos­sa käy sa­to­ja näyt­teil­le­a­set­ta­jia ja tu­han­sia vie­rai­ta.

Yh­des­sä he ovat viih­ty­neet sa­man ka­ton al­la jo yh­dek­sän vuot­ta.

– Ta­pa­sim­me toi­sem­me kym­me­nen vuot­ta ai­em­min näi­den ra­ja­tie­to­a­si­oi­den vuok­si, kun Han­nan äi­ti toi tyt­tä­ren­sä kurs­sil­le, ker­too Rii­ko­nen.

Koko ikän­sä tans­si­nut Rii­ko­nen sai Ha­ka­las­ta tans­si­pa­rin. Ha­ka­la oli käy­nyt ai­ka­naan kan­sa­lai­so­pis­ton tans­si­kurs­sin, mut­ta har­ras­tus oli jää­nyt pien­ten las­ten vuok­si tau­ol­le kym­me­nek­si vuo­dek­si.

– Minä vaan ai­na toi­voin pää­se­vä­ni vie­lä tans­si­maan ja löy­tä­vä­ni sel­lai­sen ih­mi­sen, joka tyk­kää tans­sia. Sit­ten aloi­tin har­ras­tuk­sen uu­des­taan, sa­noo Ha­ka­la.

– Muis­tan, kun tu­lit cha cha:lle. Si­nul­le oli help­po opet­taa ku­vi­oi­ta, kun olit ope­tel­lut poh­jan, muis­taa Rii­ko­nen.

Pa­ris­kun­ta sa­noo, et­tä tans­si al­koi yh­dis­tä­mään hei­tä ja jäl­ki­kä­teen on vai­kea läh­teä ar­vi­oi­maan, et­tä mi­ten sii­nä niin kävi.

Rii­ko­nen sa­noo, et­tä tans­si on tah­toih­mi­sen tai­de­muo­to. Sii­nä sie­lu le­pää ja sa­mal­la saa ha­kea it­se omat ra­jan­sa.

-Ni­me­no­maan sii­nä kil­pai­lee it­sen­sä kans­sa, et­tä ha­lu­an op­pia vie­lä tuon ku­vi­on, tans­si­la­jin ja tek­nii­kan. Vaik­ka oli ur­hei­lu­nu­me­ro­ni ai­na kuu­tos­ta ja seis­kaa, kyl­lä se krop­pa vaan al­kaa rum­baa liik­ku­maan, kun­han lait­taa liik­keel­le, hän sa­noo pyö­räh­del­les­sään lai­tu­ril­la.

– Nai­sen­han on help­po op­pia tans­si­maan, jos mies osaa jo. Tans­si on sii­tä ih­meel­li­nen, se hoi­taa sie­lua ja ke­hoa. Se on ihan pa­ras­ta pa­ri­suh­de­te­ra­pi­aa iki­nä, to­te­aa Ha­ka­la.

Rii­ko­nen sa­noo, et­tä tans­si on tun­teen ja älyn liit­to, jos­sa nai­sen pi­tää an­tau­tua mie­hen vie­tä­väk­si. Mie­hen pi­tää vie­dä roh­ke­as­ti.

– Eli meil­lä se on ai­nut paik­ka ja pie­ni het­ki, jos­sa mie­hel­le sal­li­taan yli­val­ta, Puu­ma­lan la­va­tans­seis­sa, he nau­ra­vat.