Kun ajan autoa pimeässä, lumista tietä pitkin, tykkylumipuiden kehystämässä maisemassa, on bussipysäkeillä tasaiseen tahtiin lapsia odottamassa koulubussia. Heijastimet välkkyvät jo kaukaa ja joillain on mukanaan taskulamppuja. Ne ovat lapsen turvana ohikiitävältä liikenteeltä. Superturva saa kuitenkin mieleni herkistymään, kun jollain pysäkillä seisoo isä, äiti tai joku läheinen aikuinen pienen koululaisen turvana. Nämä vankkumattomat turvahenkilöt, leijonaemot tai isäkarhut odottavat, kunnes lapsi pääsee turvallisesti koulukyytiin.
Miten etuoikeutettuja ovatkaan ne lapset ja nuoret, joiden huoltaja on aina tukena, elämän kaikissa käänteissä. Tuki voi olla henkinen -puhelimen päässä tai fyysinen -siinä lähellä, mutta tärkeintä on, että se on olemassa. Turvaverkko. Mummo, pappa tai kummitäti, jolle voi soittaa, jos pelottaa. Jokainen tarvitsee puolustajaa ja turvallisuuden tunnetta. Puolustus on tärkeämpää kuin hyökkäys, sanoi Jukka Jalonenkin olympiavoiton jälkeen.
Vuosi sitten pääsimme tapaamaan pääministeri Sanna Marinia juuri maaliskuun alussa, kun Venäjä oli hetkeä aiemmin hyökännyt Ukrainaan. Kysyin pääministeriltä tuolloin, mitä hallitus on ajatellut tehdä rauhan turvaamiseksi Suomessa? Hän ymmärsi kysymykseni rauhanturvaaja-kysymyksenä ja alkoi selittää YK:n, Naton ja EU:n rauhanturvaajaoperaatioista ympäri maailmaa. Korjasin asiaa ja kerroin, että tarkoitin turvaa ja rauhan edistämistä tarkoittavia neuvotteluja tai muuta sellaista Ukrainan sodan lopettamiseksi. En saanut vastausta, sillä varustautuminen oli jo alkanut. Neuvottelulle ei tuntunut olevan sijaa, eikä tunnu olevan edelleenkään.
Maailma turvaa nyt aseisiin, mutta milloin aseet ja niiden lisääminen ovat lopettaneet konfliktit? Ilman aseita sodat eivät edes alkaisi, sillä ihmisten olisi pakko neuvotella. Kun ei olisi järeämpiä keinoja, mihin tarttua. Väkivalta lisää väkivaltaa. Kosto lisää kostoa.
Jotta saisimme sodan Euroopassa loppumaan, tarvitsisimme diplomatiaa ja neuvotteluja, vaikka ne olisivat kuinka vaikeita. Turva on yleensä aina henkinen vahvuus, filosofia, jossa löydetään edes yksi yhdistävä tekijä. Siitä voi lähteä toivon kipinä, että kaikilla olisi vielä hyvä olla.
Tiina Judén
päätoimittaja