Tiina Puputti
Joukko Luontoretkeilijät ry:n ja Puumalan Taideyhdistys ry:n talkoolaisia syö ansaitusti makkaroita ja korvapuusteja, kun saavun paikalle. Savon pelloista ei kuulemma kiviä puutu, mutta niitä on jo siirrelty pois pelloilta. Tänä kesänä talkooväki istuttaa öljypellavan ja sinapin siemeniä viljasarkojen väleihin.
– Haluamme tällä osoittaa tukemme Ukrainalle. Sinappi on väriltään keltainen ja öljypellava sininen. Sinappi kasvaa korkeammaksi, joten yhdistelmä näkyy hyvin pelloilta tielle, kertoo Tapio Hulkkonen.
Toinen tämän kesän uutuus on, että luontopolun varteen tulee QR-koodeilla varustetut lintutaulut. Tauluissa esitellään kaikkiaan noin 30 eri lintulajia, jotka elävät alueella. Kun käytät puhelintasi koodin tunnistamiseen, vie se sinut suoraan Wikipedian sivulle, jossa voit lukea tarkemmin lajista ja kuunnella lauluääntä. Talkooväestä Laura Penttinen toivookin taas paikallisten löytävän tiensä kesän aikana polulle ja peltojen ääreen. Talkooväki ylläpitää polkuja kesän aikana, ja aikoo tietenkin myös ihastella kasvua ja kukkaloistoa. Penttinen kertoo myös tulevaisuuden tavoitteesta, joka on luontopolun pelto-osuuden muokkaaminen esteettömäksi.
Tänäkin vuonna talkooväki kylvää kattavan määrän erilaisia vilja- ja muita hyötykasveja peltoihin. Uusia lajikkeita ovat mm. rypsi, rapsi, humala ja maa-artisokka. Viime vuonna talkoolaiset saivat palautetta muun muassa siitä, kuinka mielenkiintoista oli ollut käydä pelloilla katselemassa sellaisten kasvien kasvua, joita ei ollut koskaan aiemmin nähnyt. Sarkojen päihin on tulossa kasvitauluja, joissa kerrotaan, mitä rituaaleja on aikoinaan suoritettu, jotta saataisiin seuraavana vuonna parempi sato. Lisäksi tauluista voit lukea muistakin vanhoista perinteistä ja uskomuksista, joita eri lajikkeisiin liitetään.
Talkoolaiset ovat nyt pullansa syöneet ja kahvinsa juoneet, on aika siirtyä taas töihin. Ari Liirus kumartuu maahan, nostaa kiven ja kantaa sen pellon reunaan muiden seuraksi.
– Liityin vuoden vaihteessa Luontoretkeilijöihin, kun minusta tuli viime syksynä puumalalainen. Nyt olen ensimmäistä kertaa mukana talkoissa, Liirus kertoo.
Ari jatkaa kivien kantamista, kun taas Eeva Majuri ja Pauli Martikainen ovat jo siirtyneet seuraavaan vaiheeseen kylvöpuuhissa. Majuri tasoittaa haravalla peltoa, Martikainen täyttää Vako-Villeä ja lähtee sitten työntämään laitetta tasoitettua aluetta pitkin. Pienen pienet siemenet putoavat peltoon. Tässä on alku pian Ukrainan väreissä loistavalla kasvustolle.
– Tähän tulee auringonkukkia, huikkaa Erkki Pesu ja sinkoaa siemenet laajassa kaaressa maahan. Laura Penttinen ja Kyösti Härkönen tutkivat pussia, joka on täynnä erilaisten kesäkukkien siemeniä. Rivistö kesäkukkia tulee aivan pellon vieressä kulkevan tien viereen. Me kaikki toivomme aurinkoista kesää, mutta toivokaamme myös sadetta, jotta pääsemme nauttimaan talkooväen aikaansaannoksesta. Meillä on pian Hiisipolun pelloilla koko kesän vaihtuva taidenäyttely, joka ottaa kantaa myös tämän hetkiseen maailman tilanteeseen.
Lintutaulut tulevat polulle viikolla 23 ja kasvitaulut viikkoa myöhemmin. Jos kaikki menee hyvin, Ukrainan lipun värit ovat nähtävissä kuuden viikon päästä.


