Puumala-lehti pyysi valtuustoryhmien puheenjohtajilta kommentteja lähestyviin EU-vaaliasioihin.
Kysyimme mitä Eu-vaalit paikallispoliitikoille merkitsevät ja miksi kuntalaisten pitäisi äänestää niissä aktiivisesti.
Vesa Koivula, kok
1. Turvallisuus on noussut tärkeimmäksi asiaksi. Kyse on tietysti Itärajan turvaamisesta ja myös Ukrainan auttamisesta.
Ukraina ei saa hävitä ja tätä eivät EU:ssa kaikki maat ymmärrä. Toisena on luonto ja metsä. Näissä asioissa asiaa pitäisi lähestyä kunkin maan omista lähtökohdista. Luonto ja metsä ja niiden suojelu on tärkeää, mutta päätöksissä pitää ottaa huomioon myös yritystoiminta ja löytää yhteinen linja.
2. EU:n merkitys Suomen päätöksiin on kasvanut vuosi vuodelta. Kaikissa vaaleissa on tärkeää äänestää, mutta EU-vaalit ovat nyt erittäin tärkeät. EU:n kautta linjataan monia Suomeenkin vaikuttavia asioita. EU:n linja voi siirtyä äärioikealle ja se ei ole hyvä asia.
3. Kunnalla on edunvalvonta tehtävä meppien ja etujärjestöjen kautta. En ole varma, mutta epäilen, että emme ole tätä tehtävää hoitaneet kovin hyvin. Kehitettävää varmasti olisi.
4. EU menee kohti liittovaltio -järjestelmää eli Jenkkimallia. Pulma EU:ssa on se, että johto on olematon. Johtopaikoille valitaan henkilöitä, joita on helppo ohjata. Ranska, Saksa ja Italia tekee, mitä haluaa. Koronarahojen käyttö oli täysin kontrolloimatonta, Italian rautatiet jne.Lisäksi viime päivinä esillä olleet kulukorvaukset ilman mitään perusteluja, ovat täysin käsittämättömiä.
5. Suomen geopoliittisen aseman merkitystä on EU:ssa lisättävä. Tilanne on muuttunut viime vuosien aikana ja kyllä iso epäilys on, että Suomen asemaa Venäjän naapurina ei täysin ymmärretä.
6. Puumalassa on asia ymmärretty ja asioita tehty ja nytkin on vireillä iso ympäristö / vihreän siirtymän hanke. Aina voi miettiä ja pohtia, voidaanko tehdä vielä enemmän.
Laura Pitkonen, sd
1. Turvallisuus, talouden vahvistaminen erityisesti meidän elinkeinojamme tukevilla päätöksillä (maa-, metsä- ja kalatalous) sekä ihmisten yhdenvertainen kohtelu.
2. Valittamalla et paranna mitään. Jollet itse lähtenyt ehdolle, sinun velvollisuutesi on nähdä vaivaa löytääksesi ehdokas, joka puskee Suomelle, Puumalalle ja sinulle tärkeitä asioita eteenpäin Euroopasta käsin.
3. Esimerkiksi hyödyntämällä EU:n rahoitusohjelmia. Meille tärkeistä edunvalvonnallisista asioista tulee antaa syötteitä meppien suuntaan aina kun se on mahdollista.
4. Toivoisin ilmasto- ja elinvoimapolitiikan tasapainoa, sitä ettei ilmastosta ja luonnonvaroista huolehtiminen kuristaisi meidän elinkeinojamme. Myös ihmisarvon vaalimiseen ja tavallisen ihmisen hyvinvointiin tarvitaan yhteistä panosta. Esimerkiksi nuoret voivat huonosti kaikkialla ja mielenterveysongelmat lisääntyvät.
5. Ei varmastikaan, ja juuri siksi vaaliuurnille tulisi syntyä ruuhkaa.
6. Vihreässä siirtymässä ansaitsemme varmasti kiitettävän. Esimerkiksi kiinteistöissämme ollaan lähes kokonaan uusiutuvissa lämmönlähteissä.
Digitaalinen siirtymä on haaste. Digitaalisuus antaa meille sitä hallitseville valtavasti mahdollisuuksia ja olemme kunnassa saavuttaneet paljon hyvää, mutta se myös eristää, jollei siirtymässä pysytä mukana. Isoin haaste kuitenkin on käytäntö: tähän haastatteluun vastatessa nettiyhteys on pätkinyt kolmesti.
Olavi Kietäväinen, KD
1. Rajaturvallisuus, koska olemme lähellä EU:n ulkorajaa. Metsäpolitiikka tulee säilyä kansallisessa päätöksenteossa. Biotalouden mahdollisuuksien hyödyntäminen.
2. Jokainen ääni on tärkeä, sillä vaikutat, ketkä valitaan edustajaksesi EU-parlamenttiin.
3. Hyödyntämällä EU-tukia, kuten on tehty esimerkiksi Lintusalontiessä ja Pistohiekan laiturissa.
4. EU:n lainsäädäntö ei laajentaisi päätösvaltaa itselleen, vaan säilyisi nykyinen kansallinen päätösvalta. Myös byrokratiaa tulee vähentää.
5. Paremminkin voisi huomioida varsinkin Venäjän ja Ukrainan välinen sota on muuttanut meidän asemaamme ja se tulee huomioida. Myös maatalous- ja aluetuissa voisi paremmin huomioida olosuhteemme.
6. Käytetään uusiutuvaa energiaa, kuten hakelämmitys ja aurinkopaneelit. Digitaalisessa siirtymässä ollaan otettu ensiaskeleita. Laajakaistaa ja varausjärjestelmiä otettu käyttöön.
Martti Laine, ps
1.-2. EU:n alkuperäinen tarkoitus on saada aikaan ihmisten, tavaroiden, pääomien ja palveluiden vapaa liikkuvuus Euroopan unionin alueella. Näissä perustehtävissä sen pitäisi pysyä. Ideologiaan perustuva vihreä siirtymä ja nykyinen ilmastopolitiikka tulevat olemaan maaseutujen tuho. Nyt on vallalla ”maalaispojan” tappolinja.
Näiden negatiivisia vaikutuksia olemme saaneet kokea sähkön hinnassa. On satsattu vain tuuli-ja aurinkovoimaloihin ja samanaikaisesti on sammutettu tulet monesta turve- ja kivihiilivoima-
loista, joiden tuottamaa sähköä olisi tarvittu tasaamaan hintoja, kun ei tuule tai paista. Myös ydinvoimaloiden rakentaminen säätövoimana on unohdettu.
Metsien käyttöön ei EU:n pidä puuttua, metsät ovat meidän alueen tärkein tulonlähde. EU:n hankkeet rajoittaa hakkuita ja perustaa suojelualueita vaikuttavat metsän parissa työskentelevien ja sitä omistavien tuloihin sekä verotuloihin, siksi ne on torpattava.
Metsäkatoasetuksen toimeenpanossa pitää löytyä kohtuus. Ei ole oikein, jos navetan nurkalta kaadat puun, syyllistyt metsäkatoon ja navetassa tuotettu tuote on markkinakelvotonta. Mutta kun hävität metsiä satoja hehtaareja tuulipuistojen ja siirtolinjojen alta, on se täysin hyväksyttävää.
3. En osaa sanoa.
4. EU pistäköön pöydän alle nykyisen kaltaisen, ideologiaan perustuvan, vihreän siirtymän ja löyhentäköön ilmastotavoitteita. Työperäinen maahanmuutto on ok, kunhan tulevat perheineen toimeen.
Muu maahanmuutto pitää rajoittaa vain ihan oikeaa suojelua tarvitseviin.
5. Ei ymmärretä.
6. Digitaalinen siirtymä kunnassa ok. Puumalan ongelma ei ole dieselin käry vaan heikko elinvoima, sen kohentamiseen tulisi käyttää voimaroja.
Esa Karjalainen, kesk.
1.Tärkeitä ovat EU:n rahoittamisohjelmat; kehittämisprojektit ja muut joilla voidaan saada rahaa ja kehitystä Puumalaan, myös matkailuun. Liikenneyhteydet ja tieverkko on meille kuntalaisille ja vapaa-ajan asukkaille ensisijaisen tärkeää, digiyhteydet myös, näihin voisi EU antaa tukeaan meille enemmän. 2.EU-vaaleissa äänestäminen on äärettömän tärkeää, usein ihmiset unohtavat tai eivät ymmärrä, kuinka paljon EU tekee päätöksiä, jotka koskettavat kaikkia suomalaisia.
Etenkin maatalouden kannalta EU-vaalit ovat yhdet tärkeimmistä vaaleista, sillä suurin osa Suomen maatalouden rahoituksesta ja lainsäädännöstä tulee suoraan EU:sta. Äänestämättä jättäminen antaa vallan esimerkiksi ihmisille, joille maaseutu ja maatalous eivät merkitse tuon taivaallista.
3.Puumalalla on mahdollisuus saada entistäkin enemmän EU-rahoitusta, jolla kehittää kuntaa. Yhteistyö ja kirjelmät mepeille voi saada Puumalan äänen kuuluviin.
4.Toivon EU:lta liiallisen säätelyn välttämistä ja Suomelle vapautta toteuttaa omaa politiikkaansa. Toivon myös, että maataloustukibudjettiin, joka on ollut vuosikausia samansuuruinen, ja leikkautunut inflaation vaikutuksesta, saadaan nyt viimeinkin huomattava korotus.
5.Ymmärretään varmasti. Siellä on fiksuja ihmisiä päättämässä. Itä-Suomeen rajalle rakennettava aita tulee voida rakentaa EU-rahalla. Toivon myös kriisitukea Itä-Suomelle. Jos saadaan Itä-Suomen tilanteen ymmärtäviä ja maaseudun kannattajia Brysseliin on meidänkin ääni paremmin kuuluvissa siellä, siksi äänestäminen kannattaa.
6. Mielestäni ihan hyvin, on tehty monia hyviä uudistuksia. Toivon että monipaikkaisuus edistyy ja Puumala pysyy digisiirtymän aallonharjalla jatkossakin. Tekoälyllä ja digitaalisuudella on paljon mahdollisuuksia Puumalalle, sitä ei tule pelätä ja viivytellä, vaan tarttua mahdollisuuteen nyt heti. Vihreä siirtymä on toki tärkeä ja Puumala voi pienehkönä kuntana olla siinäkin suunnan näyttäjä.