Hanna-Mari Tyrväinen
Puumalan taajamaliittymän infopurjeelle pysähtynyt Santtu Niemi toteaa ilman olevan kylmempi kuin Kouvolassa, josta hän tuli. Meine Oy:n jäteautonkuljettaja ottaa toimittajan kyytiin ja lähtee seuraavaksi Kotkatsaaren aluekeräyspisteelle.
– Tyhjentelen pikakontteja eli niitä iso metallisia keräysastioita, joita on jätepisteillä. Otin jo pari konttia matkalla ja nyt lähdetään käymään sillan toisella puolella, kertoo Niemi.
Niemi on työskennellyt jakeluautonkuljettaja viimeiset kolme vuotta.
– Hyvin olen viihtynyt. Tykkään siitä, että töitä saa tehdä itsenäisesti, eikä kukaan hengitä koko ajan niskassa. Työnjohto on hyvin joustava, hän sanoo.
Puhelias ja hyväntuulinen kuljettaja miettii, ettei omassa työssä taida huonoja puolia ollakaan. Jos nyt jotain pitää mainita, niin sääolosuhteet, sillä kovilla pakkasilla laitteet eivät toimi kunnolla.
– On myös koko ajan vähän kiire. Varsinkin ajaessamme astiatyhjennyksiä yrityksille ja kaupoille. Puumalassa teemme kuntaurakkaa ja kierrämme asuinalueiden roskiksia. Tämä on siitä kivaa, ettei autosta tarvitse hyppiä koko ajan ulos ja ajamista on enemmän, hän sanoo.
Kotkatsaaren aluekeräyspisteelle saavuttaessa Niemi peruuttaa jäteauton roskakontin eteen ja käy avaamassa sen kannet.
– Hydrauliikkaöljy ei ole vielä oikein lämmennyt ja tämä on vähän hidasta, hän sanoo ottaessaan vastaan laitteesta tulevaa hihnaa.
Leveä hihna kiinnitetään jätekontin takaosaan, jotta se saadaan nostettua pystyyn tyhjennystä varten. Roskakontti alkaa nousta hitaasti ja jäteautoon valuu kasapäin roskapusseja sekä talvikengät, rikkalapio ja iso vesiämpäri.
Pakkariin mahtuu jätettä 5300 kiloa. Niemi ajaa Puumalassa ensin sekajätekierroksen ja käy tyhjentämässä sen Mikkeliin Metsä-Sairilan jätekeskukseen. Sen jälkeen hän palaa takaisin Puumalaan keräämään muovit, jotka lähtevät Lappeenrantaan.
– Tämä on talvella ihan puhdasta hommaa, mutta kesällä jätekuormassa on paljon kaikenlaisia nesteitä, jotka roiskuvat pakatessa. Tämä on nyt aika nopeaa, mutta kesällä roska-astiat ovat ihan täynnä ja silloin on käytävä usein välikipillä auton täyttyessä, hän sanoo.
Matka jatkuu Viljakansaaren aluekeräyspisteelle, jossa on kuusi sekajätekonttia. Kontit tyhjennetään kahdesti viikossa ja talousjätteen joukossa voi olla lähes mitä tahansa.
– Ihan kiukaista lähtien. En tiedä, mitä ihmisen mielessä on liikkunut, kun on sen sinne työntänyt. Yritämme ottaa kaikki ylimääräiset pois, mutta jos tavara painaa liikaa, sinnehän se jää ja lajiteltavaksi erikseen kaatopaikalla, hän sanoo.
– Ihmetyttää, minkä vuoksi porukka työntää roskikseen kaikkea mahdollista, kun ne voi viedä erikseen metallinkierrätykseen. Siitä tulee vain lisälaskua kunnalle tai asukkaille.
Niemi miettii, että kyse on vain ihmisten laiskuudesta.
– Välillä näyttää, että sinne tyhjennetään ihan kaikki varastoista. Ajatellaan pääsevän helpommalla, kun jätetään vaan tähän. Me joudumme kuitenkin mättämään kaikki käsin kyytiin ja siivoamaan ympäristön, hän sanoo.
-Kerran tänne oli työnnetty kasvihuone. Kontti oli ihan täynnä ja kasvihuone ängetty päällimmäiseksi. Kun kontti nostettiin pystyyn, eihän tavara lähtenyt valumaan sieltä alas. Aika kauan sain hakata lekalla kasvihuonetta rikki.
Niemi kuitenkin kehuu, että pääosin ihmiset osaavat lajittelun ja ovat kierrätyksessä varsin tunnollisia.
Myös hyvää ja käyttökuntoista tavaraa heitetään paljon pois. Viimeksi Niemi pelasti jäteauton kidalta Stigan ehjän patjaliukurin.
– Otin sen talteen lapsilleni. Katsoin, että samanlainen maksaa Prismassa neljäkymppiä. Myös lätkämailoja on löytynyt paljon. Olisihan sitä vaikka mitä, mutta aina ei raaski ottaa kaikkea rojua mukaan, hän sanoo.
Erään kotkalaiskaupan energiajätteen joukossa oli vastikään uusia ja käyttämättömiä led-jouluvaloja, joissa oli -50 prosentin hintalaput.
– Ihan turhaa haaskausta, kun tavarat voisi antaa jollekin. Kaupat heittävät myös todella paljon ruokaa biojätteeseen. Se on jännää, kun on paljon vähänvaraisia ihmisiä, joilla ei ole ostaa jokapäiväistä ruokaa. Ihan järkyttää mättää kyytiin kalliita lohia, jotka eivät ole välttämättä edes päiväysvanhoja, mutta kaupoilla on omat säännöt, eikä niitä voida myydä.
Kontti on tyhjennetty ja Niemi lähtee seuraavaksi Hurissaloon. Päivän lenkille kertyy matkaa reilut 300 kilometriä.
Puumalan haja-asutusalueilla on yhteensä 25 aluekeräyspistettä. Partalansaaren kahta pistettä hoitaa RL-palvelut Sulkavalta käsin ja muista vastaa Meine Oy. Kirkonkylällä kiinteistöjen sekajätteen, biojätteen ja taloyhtiöiden pakkausjätteen hoitaa R. & A. Härkönen Oy.
Puumalan kunnan ympäristösihteeri Timo Hämäläinen ei osaa sanoa, paljonko Puumalasta lähtee sekajätettä Metsä-Sairilaan vuosittain, mutta vuonna 2022 sekajätteen vastaanoton kilpailutuksessa pyydettiin tarjousta 830 tonnista. Tuolloin yhteiskustannukset olivat kunnalle noin 295 000 euroa.
– Jätemäärät vaihtelevat suuresti vuodenaikojen mukaan. Kesällä voi kuukauden jätemäärä olla kolminkertainen talveen verrattuna, toteaa Hämäläinen.