Tiina Judén
ProCopter Oy on lennättänyt Siltakemmakkavieraita festivaalien alusta saakka eli 30 vuotta ja vähän päällekin. Puumalasta kotoisin oleva Olavi Linkovesi aloitti yleisölennätykset jo ennen rokkitapahtuman alkutaipaletta.
– Teen tätä kotiseuturakkaudesta ja hinnatkin ovat sen mukaiset. Yhdeksän vuotta sitten sain aivokasvaimen ja siihen loppui itselläni lentäminen, vaikka olenkin toipunut, kertoo Linkovesi, jonka kopterikalusto kiertää Vantaalta käsin ympäri Suomea erilaisissa tapahtumissa.
Nyt lennätyksiä tekee kolme vuotta ansiolentäjänä toiminut Aaro Kukko, joka kertoo, että yleisölennätysten kesto on noin 5–6 minuuttia. Maaturvallisuudesta vastaavat 360-asteisesti maamiehet Vesa Hannukainen ja Sanna Tapaninaho, joka on Linkoveden tytär.
– Polttoainetta menee viisi litraa viidessä minuutissa. Teen noin 40–50 lentoa päivässä. Iltaa kohti tahti tiivistyy, kun ihmiset saavat "rohkaisua". Ilmailulaki kieltää, että ei saa lentää pimeän aikaan, joten lennätykset loppuvat noin iltakymmenen maissa, Kukko kertoo.
Siltakemmakoiden valmistelujen ollessa kiireisimmillään Puumala-lehden toimitus pääsee yläilmoihin testaamaan Helikopteri Robinsson R44:n ja vie mukanaan yläilmoihin Siltakemmakoiden isännän Pasi Partasen, joka on parhaillaan "ihan helteessä", sillä taustalla kuuluva pieni jytinä ei kaikki aiheudu musiikkilaitteiden testauksesta eli bändien sound checkistä. Lämpötila on laskenut 25 asteeseen, mutta helteessä järjestelyistä vastaava noin 40 hengen joukko on kovilla kannellessaan päivävarjoja ja pöytiä paikoilleen. Tähän mennessä ukkonen on kiertänyt Puumalan melko hienosti.
– Päivävarjoja otettiin eräästä huonekaluliikkeestä niin paljon kuin saatiin, jotta saadaan ohjattua ihmisiä varjoon. Olemme tilanneet ihan valtavasti myös vettä kuumuuden vuoksi. Se ei saa loppua, Partanen kertoo.
Miten Siltakemmakoille tullaan maalta ja "mereltä" eli Saimaalta?
– Eilen katsoin että noin sata oli tulossa Camilla-laivalla Lappeenrannasta ja lauantaina on tulossa joku muu laiva, mutta se ei liity meihin. Mikkeli-bussi alkaa olla täynnä ja Lappeenrannasta tulee myös bussi. Autoista en osaa sanoa, mutta ehkä suurin osa tulee autoilla.
30. vuotta festareita järjestävällä Partasella on jouheva olo ja hän pohtii jo pitäisikö vaihtaa festaripaikkaa. Siltakemmakat alkoivat sillanjuuresta telttafestivaaleina ja niiden intiimi persoonallinen kyläfestivaalitunnelma sai monet palaamaan festivaaleille 24 vuoden ajan. Nyt tapahtuma on järjestetty hiekkakentällä jo kuuden vuoden ajan ja sai kesällä 2024 ennätysyleisönsä, joka oli yhteensä 7650 musiikin ystävää.
– Vitsailtiin, että pitäisikö vaihtaa taas paikkaa. Ollaan alettu jo vähän turtumaan, että teemme kaiken niin automaattisesti. Iso alue teettää hirveästi työtä ja kuumuuden takia olemme jäljessä. Tuotanto maksaa kuitenkin niin paljon, että alueelle pitää mahtua paljon väkeä.
Torstaista tulee kiireisin päivä, sillä ennakkolippuja on myyty jo 1600. Lauantain yleisö on Partasen mukaan sellainen kohderyhmä, että enemmistö heistä tekee päätöksensä vasta lauantaina.
– Laskin viime yönä puheluni 24 tunnin aikana, niin mä vastaan joka viiden minuutin välein puhelimeen. Nyt olen joutunut auttamaan myös rakennustyössä ja se siirtää minulla ihan hirveästi muita töitä sivuun. On pakko saada alue valmiiksi.
Puumalan pesäpallokenttä muuttuu siis näillä näppäimillä festivaalialueeksi ja tapahtumaa on tekemässä yhteensä 220 henkilöä. Tästä iso osa on tietysti artisteja ja heidän taustajoukkojaan
– Kotona olen käynyt viime yönä vain suihkussa. Olen vetänyt 15 minuutin tauolla. Olemme sen verran pahasti järjestelyissä jäljessä. Ainakin pysyn hyvin virkeänä.
Partanen kokee työskentelevänsä parhaimmillaan stressin alla. Kaksi viikkoa sitten hänestä tuntui, että kaikki on jo tehty ja valmista, mutta kun tapahtuma lähestyy, tulee joka kerta miljoona asiaa, joihin pitää vastata.
– Ilmasta katsottuna Puumala näytti aika hienolta. Välillä tulee palautetta, että kun festari siirtyi pois järven rannalta, mutta ilmasta sen näkee, että eihän täällä ole muuta kuin järveä. Tämä on edelleen niitä harvoja festareita, jotka ovat niin lähellä vettä.
Festivaalijärjestäjät seuraavat aktiivisesti sähkön riittävyyttä ja toivovat, etteivät ne aiheuta ongelmia. Jos ukkonen tekee katkoksen, ohjelma keskeytyy. Festivaaliluvissa on kuitenkin joustovaraa ja jos konsertteja joudutaan siirtämään eteenpäin, eivät kuljetukset lähde ennen kuin ohjelma loppuu.
Turvatarkastukseenkin tullaan telttaan, jotta ei tarvitse olla suorassa auringossa. Ovet avautuvat torstaina klo 17 ja ensimmäisenä esiintyy Sara Bee, Teflon Brothers, Petri Nygård, Abreu ja viimeisenä puolenyön aikaan vihreähihainen Käärijä.