Tiina Judén
Luovuus on pihanhoidossa tärkeä voimavara, mutta sen lisäksi tarvitaan hyppysellinen ahkeruutta ja viitseliäisyyttä. Sitä Lohentiellä sijaitsevallaa 5000 neliön tontilla ahertavalla pariskunnalla Kati ja Pasi Martikaisella on molemmilla. Etupihalla komeilee tänä kesänä perustettu uusi kukkapenkki, jonka lähelle Kati laittaisi punaisen maton, jos sellaisen voisi laittaa pihan lempielementilleen.
Istutuksen keskipisteenä komeilee kukkia täynnä oleva vanha painesäiliö, jonka he ovat saaneet vävykokelaaltaan. Sen vieressä kukkivat upeasti myös syysleimut.
– Siististi hoidettu nurmikko on pihan ykkösprioriteetti. Kukkia laitan enimmäkseen vanhoihin sinkkiastioihin. Taimien vaihtopäivänä kesänavajaisissa sain Tiina Lipo-Lempiäiseltä (mukana myös Kaunein piha -kilpailussa) tähän uuteen kukkapenkkiin särkyneen sydämen ja pari muuta kukkaa???Nimet jäi epäselväksi, kertoo Kati Martikainen.
Martikaisen piha on mukana Puumala-lehden 70-vuotisjuhlavuoden Kaunein piha -kilpailussa. Se on viihtyisä ja monipuolinen kotipiha, jossa on mukava oleskella ja puuhastella. Pieni hyönteishotelli on laajentunut puoliksi kaadettuihin pihakoivuihin, joihin on porattu reikiä. Tässä pihassa ympäristön asukkaat on muutenkin huomioitu, sillä äskettäin pihalla napsi karviaisia neljä metsäkaurista. Niille maistuvat myös omenat ja ovatpa ne uskaltautuneet kerran jopa terassille tepastelemaan.
Lapset ja lapsenmieliset on otettu myös huomioon, sillä Pasi Martikainen on rakentanut pihalle punaisen karusellin ja vanhasta moposta ja leikkitelineen alustasta keinumopon. Myös terassilla hohtava uniikki grilli on isännän käsialaa.
Vuonna 2004 rakennetun talon paikalla on ollut ennen vanha riihi, jonka uuninkivistä tehtiin pengerrys talon viereen. Etupihalla taas on hyödynnetty Keskustieltä puretun vanhan talon pihakiviä. Kierrätys toimii myös pihanlaitossa, eikä kaikkea tarvitse ostaa, ainakaan uutena.
Tässä puutarhassa isäntä hoitaa kasvihuonetta, jonka Pasi Martikainen sai 50-vuotislahjaksi. Koivujen siimeksessä siellä kasvaa tällä hetkellä kurkkua, paprikaa ja tomaatteja.
Pieni suihkulähde löysi tiensä takapihalle tori.fi-palvelun kautta Lintusalosta.
Metsän siimeksessä sijaitseva laavu on perheen lempipaikka.
– Vietämme paljon aikaa laavulla. Tämä on suositumpi kuin tuo takapihan terassi, sanoo Pasi.
Terassikin näyttää kutsuvalta, mutta sitä sanotaan, että vierivät kivet ”ahkerat ihmiset” eivät sammaloidu. Laavulla taas on tulipaikka. Elävän tulen katseluun ei koskaan kyllästy.
– Monena vuonna olemme myös nukkuneet laavulla ja vastanneet haasteeseen Nuku yö ulkona. Vanhat runkopatjat ovat tehneet siitä luksusta.
Suomen Latu haastaa ihmisiä ympäri Suomea nukkumaan yön ulkona 31. elokuuta vietettävänä Suomen luonnon päivänä.
Kaunein piha kilailun voittaja selviää Puumala-lehden 70-vuotisjuhlalehdessä 28. elokuuta.