Tiina Judén
Mikkelin hiippakunnan piispa Mari Parkkinen tapasi keskiviikkona Puumalassa kunnan johtavia virkamiehiä ja luottamushenkilöitä sekä seurakunnan luottamushenkilöitä ja työntekijöitä. Puumala on Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan alueseurakunnista ainoa, johon piispa tekee vierailun tänä vuonna, sillä hänen mielestään on hyvä tarkastella tuntoja menneestä vuodesta, kuten hän sanoi avaussanoissaan.
Parkkisen mukaan päivän tärkeintä antia olivat tapaaminen, tutustuminen, rohkaisu ja kiitos.
– Seurakuntatyö on aina alueellista. Myös julkisoikeudellisen yhteisön hallinnolliset tehtävät täytyy pystyä hoitamaan, ja joskus se tarkoittaa sitä, että täytyy liittyä isompiin yksiköihin. Seurakuntaelämä on alueellista ja paikallista. Vapaaehtoisia tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän. Ja se on hyvä asia, koska seurakunta ovat kaikki, jotka tulevat koolle, Parkkinen totesi.
Piispa piti tärkeänä myös seurakunnan toiminnasta ja tapahtumista viestimistä paikallislehdissä.
– Tärkeää, koska tuttu lehti tavoittaa hyvin ihmiset. Ja se voi olla vahvistamassa yhteisöllisyyttä, hän sanoi.
Ilmoitushintojen noustua vuoden alussa, seurakunta on päättänyt ilmoittaa kirkolliset ilmoitukset Puumala-lehdessä vain kerran kuukaudessa ja erillisiä tapahtumailmoituksia tarpeen mukaan.
Piispan vierailuun liittyvissä ryhmätöissä toivomus oli, että kolmiyhteys kunta, seurakunta ja Puumala-lehti toimisi paikallisesti.
Kunnan ja seurakunnan välistä yhteyttä ja yhteistyötä piispa piti hyvänä ja haluaa panostaa siihen myönteisyyteen tulevaisuudessakin.
– Seurakuntaelämä on aina paikallista. Seurakunta olemme me kaikki. Se ei ole uutta, että kirkkoveneeseen on hypätty kauempaakin, hän muistutti.
Henkilökohtaisesti Parkkinen ei ollut saanut palautetta Puumalan seurakunnan yhdistymisestä Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaan, vaikka aikaa on kulunut jo yli vuosi. Hän toivoi kuitenkin saavansa tällä vierailulla ymmärrystä asiaan. Parkkinen ei koe, että oman kirkkoherran puuttuminen etäännyttäisi ihmisiä seurakunnasta.
– En, jos on oma kappalainen tai muutoin oma pappi.
Parkkisen mielestä kirkko voisi saada lisää jäseniä kutsumalla ja kohtaamalla enemmän lapsiperheitä, koska sieltä kasvaa seuraavaa sukupolvea.
– Lapsuudessa saadut pienetkin kipinät ovat hyvin merkittäviä. Tämä lähtee siitä, että vanhemmat opettavat iltarukouksen tai, että kerhotäti tuntuu turvalliselta.
Maailmantilanteesta ahdistuvia puumalalaisia piispa Mari Parkkinen lohduttaisi seuraavin sanoin:
– Jumala on luvannut olla kaikissa tilanteissa meidän kanssamme. Hän antaa meille tulevaisuuden ja toivon.
Parkkinen piti saarnan keskiviikkoillan iltamessussa. Entiselle toimittajalle ja radioalan ammattilaiselle puheviestintä on helppoa. Tiedottaminen on seurakuntatyössä välttämätöntä ja siksi yhtenä piispan vierailun tärkeänä havaintona todettiin, että yhteys jumalanpalvelusten striimauksen palvelukeskukseen tulisi saada kuntoon, jotta kaikki voisivat osallistua kirkon menoihin, vaikkei fyysisesti kirkkoon pääsisikään.