Hanna-Mari Tyrväinen
Lohilahden Vanha Unska Sulkavalla muuttuu lauantaina 13.syyskuuta rockabillyn areenaksi, kun lavalle nousee kolme yhtyettä eri puolilta Suomea. Luvassa on jalan alle menevää musiikkia, pubivisaa ja reipasta tunnelmaa, kun Ugly bugli ry ja Vanhan Unska järjestävät rockabilly-illan.
Illan aloittaa klo 20 Brickyard Trio, joka yhdistelee perinteistä rockabillyä, countrya ja honky tonkia modernilla otteella. Vuonna 2020 perustettu rumpuvapaa kokoonpano soittaa kahdella kitaralla ja kontrabassolla. Soinnissa kuuluu vahvasti Johnny Cashin, Johnny Hortonin ja Hank Williamsin perintö.
Toisena lavalle nousee vuonna 2024 perustettu The Hortons, joka yhdistelee rockabillyä, rock’n’rollia ja garage-soundia. Illan päättää tamperelainen Nashville Bum, joka on pitänyt yllä rock’n’rollin liekkiä jo 1990-luvun lopulta.
Tapahtuma käynnistyy päivällä klo 16 rockabilly- ja juurimusiikkiaiheisella pubivisalla. Illan aikana ei voi yllättää nälkä, sillä paikalle saapuu hodarivaunu.