Tiina Judén
Puumalan kunta järjestää yhteistyössä Etelä-Savon pelastuslaitoksen ja poliisin kanssa valmiusharjoituksen Puumalassa 4.10.2025. Harjoituksessa testataan häiriötilannekeskuksen perustamista Puumalan yhtenäiskoululle avunsaanti- ja tukipisteeksi Puumalan asukkaille sekä etsintäoperaation joukoille kuvitteellisen laajan sähkökatkotilanteen ja sen aiheuttaman etsintätilanteen vuoksi. Harjoitus ei aiheuta haittaa asukkaille. Asiasta kerrottiin hetki sitten STT:n ja kunnan tiedotteessa.
Varautuminen erilaisiin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin on kunnan ja viranomaisten normaalia ja lakisääteistä toimintaa. Varautumista myös harjoitellaan säännöllisesti.
Häiriötilannekeskus kokoaa palvelut, joita kuntalainen tarvitsee selviytyäkseen häiriötilanteessa tai poikkeusoloissa sekä toipuakseen niistä. Häiriötilannekeskusta voidaan käyttää esimerkiksi vedenjakelu- tai muonituspisteenä, tilapäisenä majoituspaikkana sekä ensiavun tai muiden terveydenhuollon palvelujen, kuten henkisen tuen, tarjoamiseen asukkaille.
Häiriötilannekeskuksia perustetaan erilaisten sään ääri-ilmiöiden aiheuttamien häiriöiden, suuronnettomuuksien ja kuntalaisten suojaamiseen liittyvien tarpeiden vuoksi. Esimerkiksi laajamittaisessa maastopalossa häiriötilannekeskus voi huolehtia pelastushenkilöstön huoltotarpeesta tai toimia kodistaan pois joutuneiden asukkaiden väliaikaisena asuin- tai turvapaikkana.
– Häiriötilannekeskus perustetaan kunnassa sellaisiin jo olemassa oleviin tiloihin, jotka täyttävät keskuksen tarpeet. Meidän viranomaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden on tärkeää harjoitella keskusten perustamista ja toimintoja yhdessä, jotta oikeassa häiriötilanteessa homma sujuisi sutjakkaasti, Etelä-Savon pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Jani Jämsä kertoo.
Keskuksen tulee olla energiaomavarainen vähintään 72 tuntia ja hyvien kulkuyhteyksien päässä. Onnettomuustilanteessa keskuksen toiminta pyritään käynnistämään 3–4 tunnin kuluessa niin, että 12 tunnin kuluessa se toimisi jo täydessä laajuudessaan.
– Häiriötilannekeskus on eräänlainen monitoimikeskus, joka antaa kuntalaisille sitä tukea, mitä kussakin häiriötilanteessa tarvitaan. Joskus tarve voi olla fyysistä, kuten juomaveden saanti, joskus enemmän henkistä – usein kuitenkin molempia. Meidän viranomaisten kuuluu olla asukkaiden tukena sekä kriisin hetkellä että siitä toipumisessa, toteaa Puumalan kunnanjohtaja Niina Kuuva.
Kuntien alueelle viranomaisten ja vapaaehtoistoimijoiden yhteistyönä suunniteltavat häiriötilannekeskukset ovat osa erilaisiin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumisen kokonaisuutta. Mahdollisessa häiriö-, onnettomuus- tai kriisitilanteessa viranomaiset ohjeistavat aina asukkaita, kuinka heidän tulee toimia.