Marianna Kalske
Puumalan Portin avajaisia vietettiin viime viikonloppuna. Muutamia asiakkaita saapui lauantaina heti aamupäivällä sateisesta säästä huolimatta, mutta kävijävirta vilkastui sään parantuessa. Yrittäjä Jaana Kuivalainen arvioi, että viikonlopun aikana paikalla kävi 300–400 asiakasta. Pian ovien auettua paikalle kurvasivat Sari ja Timo Lappalainen Mauri-koiransa kanssa. He olivat saapuneet Mikkelistä varta vasten katsomaan uudistunutta kioskia ja tapaamaan kioskin uusia yrittäjiä Jaana ja Janne Kuivalaista.
– Onhan tämä kaunistunut. Tänne on kiva pysähtyä, kun jo pitkältä näkee, että täällä on kunnolliset pöydät ja siisti meininki, Sari Lappalainen sanoi.
– Tämä on ihan kuningaspaikalla, Timo kommentoi.
Parkkitila kuitenkin arvelutti Lappalaisia, sillä kesäruuhkien tullessa pysäköintitilan rajallisuus korostuu.
– Pullonkaula tulee olemaan parkkipaikka. Ei tähän paljoa kerralla mahdu, Timo Lappalainen pohti.
Lappalaiset tilasivat kahvit ja lihapiirakat, mutta Mauri-koira tyytyi haistelemaan herkullisia tuoksuja. Kioskin sijainti ja valikoima saivat kävijöiltä kehuja. He matkailevat Suomessa paljon ja pysähtyvät usein Puumalan Portin kaltaisissa pienissä kahviloissa. Vertailukohtaa siis löytyy.
– Monissa pienissä pysähtymispaikoissa ei ole näin laajaa ja hyvää valikoimaa. Monessa paikassa kahvia ei tee mieli juoda ensimmäisen maistamisen jälkeen, mutta tämä on hyvää, Sari kehui.
Lappalaiset arvostavat erityisesti perinteisyyttä, ja sitä että asiat hoituvat entisajan tyyliin. Nykyaikaiset huoltoasemat eivät heitä houkuttele.
– Juuri näin ennekin toimittiin, että kannettiin töihin tullessa työvälineet mukana. Perinteitä on vielä jäljellä, Timo kommentoi nähdessään Janne Kuivalaisen kantavan kaasupulloa letunpaistopisteelleen.
Paikka on ollut suosittu taukokohde jo pitkään, ja uudet yrittäjät haluavat uudistuksista huolimatta kunnioittaa paikan perinteisyyttä. Myös kioskin myyntivitriini edustaa osaltaan paikallishistoriaa. Se on palvellut aiemmin Puumalan keskustassa sijainneessa Pentti-Ilkka-sekatavarakaupassa. Tiski on ollut Kuivalaisten varastossa, kunnes se sai uuden elämän kioskilla.
Kioskin entinen omistaja Jouni Hakkarainen pyöritti paikalla matkailijoita palvelevaa kioskia vuodesta 2003 lähtien, kunnes jäi eläkkeelle, ja paikan omistajuus vaihtui Hakkaraiselta Sahanlahden yrittäjille Jaana ja Janne Kuivalaiselle. Kioskiyrittäjyys ei ollut aivan spontaani päätös, vaan asiaa oli pyöritelty mielessä jo pidemmän aikaa.
– Mietimme, että tämä tukisi meidän Sahanlahden liiketoimintaamme. Meillähän on jo leipuri talossa, niin sitäkin resurssia voimme hyödyntää. Työntekijä hakee aamulla leipurilta pullat ja leivokset, ja köröttää avaamaan kioskin, Jaana sanoo.
Uudet omistajat ovat uudistaneet kioskia ja sen ympäristöä. Pihalle on rakennettu vanhojen kioskirakennusten punaista väriteemaa toistava terassikatos, ja tielle näkyvä ilmoitustaulu on uusittu niin ikään punaisena. Jaana Kuivalainen kertoo, että aiemmin paikalla oli ilmoitustaulujen sekametelisoppa, kun geoparkin ja kunnan erilliset ilmoitustaulut edustivat aivan eri muotokieltä. Nyt ilmoitustaulut ja Puumalan Portin kyltti komeilevat yhdessä suurella punaisella taululla.
Kioskin uusi ilme on arkkitehti Rauno Lehtisen käsialaa. Arkkitehti oli Kuivalaisille jo ennestään tuttu, sillä hän on suunnitellut myös Sahanlahden rantabaarin ja Elsanrannan villat.
– Raunolta tuli selkeä visio siitä, miten katos pitäisi parittaa kioskirakennuksiin, Jaana Kuivalainen sanoo.
Valikoima on ulkotilojen tavoin uudistunut. Sahanlahden leivonnaisten ja perinteisten kioskituotteiden lisäksi valikoimasta löytyy pieni valikoima irtokarkkeja. Karkkivalikoiman erikoisuuksia ovat nuorten suosiossa olevat ruotsalaiset Bubs-makeiset. Karkkikonsulttina on toiminut Kuivalaisten tytär Martta.
– Bubseja on aika hankala saada. Katsotaan, saadaanko pidettyä niitä koko kesä valikoimassa, Jaana Kuivalainen sanoo.
Kioskin kesästä odotetaan vilkasta. Sahanlahden varaustilanne on Kuivalaisen mukaan jopa parempi kuin samaan aikaan viime vuonna, ja se antaa osviittaa myös kioskin kesäkaudesta.
– Odotukset ovat hyvät, vaikka tässä on ollut talouden epävarmuutta ilmassa. Kioskilla ihmiset ovat ottaneet meidät tosi lämpimästi vastaan. Tämä on monelle tärkeä ja merkityksellinen paikka. Olen ylpeä, että saan olla täällä yrittäjänä, Jaana Kuivalainen summaa.
Viime vuosina matkailualaa ovat koetelleet niin koronapandemia kuin Ukrainan sota. Jaana Kuivalainen uskoo, että viime vuosien maailmaa ravistelleet tapahtumat ovat saaneet matkailijat arvostamaan entistä enemmän aitoutta, perinteisyyttä ja yksinkertaisuutta. Luontomatkailusta on tullut entistä suositumpaa, ja siinä Puumala on Kuivalaisen mukaan vahvoilla.
– Ajattelen, että luontomatkailu on tässä kaikessa epävarmuudessa sellainen maadoittava ja palauttava tekijä, jonka avulla halutaan kerätä voimia, että jaksetaan maailman epävarmuutta, Jaana Kuivalainen sanoo.
Maailman tapahtumat ovat näkyneet Kuivalaisille myös siten, että aiemmin kansainväliset asiakkaat ovat välillä jännittäneet itärajan läheisyyttä. Nyt Venäjän raja on kääntynyt matkailijoiden puheissa Nato-rajaksi, ja se koetaan turvallisuutta lisäävänä tekijänä.
– Tietysti idässä on ollut aina oma viehätyksensä ja ehkä se on ollut myös tulosyy joillekin kansainvälisille vieraille, Kuivalainen pohtii.