Hanna-Mari Tyrväinen
Puumalassa järjestettiin viime lauantaina ensimmäinen presidentinvaalitilaisuus, kun Puumalan Keskusta tarjosi Kahvila Kuittisessa ”Ollin kahvit”. Jarmo Sopanen ei tullut paikalle vaalitilaisuuden vuoksi, mutta vaihtoi mielellään muutaman sanan tulevista presidentinvaaleista.
Sopanen on seurannut vaalitenttejä televisiosta, mutta sopiva ehdokas ei ole vielä varmistunut. Hänellä äänestyspäätökseen vaikuttaa eniten se, miten ehdokas suhtautuu ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
– Puolue ei niinkään vaikuta presidentinvaaleissa, vaan nämä ovat enemmän henkilövaalit. Olen arponut kahden ehdokkaan välillä. Aaltolan ja ei Essayahkaan huono ole. Haavisto olisi muuten hyvä, mutta siinä on se yksi juttu. Ehkä hän osaisi hoitaa tehtävänsä, mutta linnanjuhlien kättely ei menisi ihan nappiin, hän mietti.
Aila Havukainen ei ollut myöskään vielä päättänyt, kenelle hän aikoo äänensä antaa.
– En kyllä tiedä vielä. Laitan lappuun Sauli Niinistön, mustan hevosen. Nykyinen presidentti on paras tällä hetkellä, kun en tiedä näistä uusista ehdokkaista, hän totesi.
Puoliso Pertti Havukainen kertoi jo opetelleensa piirtämään tiettyä numeroa.
– Kyllä Olli on sellainen harkitseva ja kokenut kaveri, jota haluan äänestää. Siellä on sellaisiakin vouhakkeita ja tuuliviirejä ehdokkaina, etten haluaisi missään nimessä äänestää heitä. Pidän Ollia jämptinä kaverina. Hän harkitsee asiat tarkkaan ja luottaisin eniten häneen. Hänet ilkeää laittaa maailmalle, hän perusteli.
Aila Havukainen ei seuraa vaalikeskusteluja televisiosta, mutta Pertti jonkin verran.
– Minä olen katsonut suurimman osan vaalitenteistä, lähes kaikki. Onhan niitä mielenkiintoista kuunnella. Kyllä presidentin täytyisi olla sotaväen käynyt mies, Puolustusvoimien ylipäällikkö, totesi pöytäseurueessa istuva Teuvo Kontinen.
Presidenttiehdokkaista kolme on käynyt armeijan. Olli Rehn (kesk.) on sotilasarvoltaan reservin luutnantti, Harry Harkimo (Liik.) vänrikki ja Alexander Stubb (kok.) korpraali.
Ehdokkaista Pekka Haavisto (vihr.) ja Jussi Halla-aho (ps.) ovat käyneet siviilipalveluksen. Mika Aaltola (sit.) on vapautettu palveluksesta terveydellistä syistä. Jutta Urpilainen (sd.), Li Andersson (vas.) ja Sari Essayah (kd.) eivät ole suorittaneet siviili- tai varusmiespalvelusta.
– Kyllähän presidentillä tulee olemaan tuulisia aikoja. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluvat hänen sormen alle, ja sitä hän johtaa eduskunnan kanssa, totesivat Havukaiset.
Kahvipöytäkeskustelut liikkuivat laidasta laitaan. Pöydässä mietittiin kolmatta kertaa presidenttiehdokkaana olevan Haaviston esiintymisen olevan kansaan vetoavaa, ja että hänellä on paljon tietämystä ulkopolitiikasta, mutta voisiko hänet laittaa puolisonsa kanssa ulkomaille edustusmatkoille.
Kirsi ja Jorma Kuittiselle oli jo sopiva ehdokas hahmottunut.
– Emme kiertele vaalitilaisuuksissa, mutta olemme seuranneet ehdokkaiden toimintaa aina. Mitä he ovat yhteiskunnan eteen tehneet ja kuinka toimineet. Ehkä meillä on heistä sellainen kokonaiskäsitys. Äänestyspäätökseen vaikuttaa myös meidän arvoihin ja elämiseen liittyvät asiat, he sanoivat.
Kuittisten mielestä myös presidenttiehdokkaan ulosannilla ja esiintymisellä on vaikutusta. Presidentin pitää olla selväsanainen ja etenkin sanavalmis äkillisissä tilanteissa, ettei puhe mene kiertelyksi.
– Kuulostelemme ehdokkaita ihan vakavalla korvalla ja yritämme kannustaa lapsiammekin äänestämään. Äitini asuu täällä palvelukeskuksessa ja keskustelimme juuri hänen kanssaan äänestämisestä, että miksi hän jättäisi nyt äänestämättä, kun ei ole muulloinkaan jättänyt väliin, kertoi Kirsi Kuittinen.
Vaalitilaisuudessa mukana ollut kansanedustaja Vesa Kallio (Kesk.) kannusti kaikkia äänioikeutettuja vaaliuurnille. Presidentinvaalista tulee mielenkiintoinen etenkin siinä vaiheessa, kun selviää, ketkä kaksi ehdokasta pääsevät mukaan toiselle kierrokselle. Kallion mukaan siinä vaiheessa on kolmenlaisia äänestäjiä.
– Viime vuosikymmeninä on lisääntynyt se, ettei äänestetä pelkästään vain jonkun puolesta, vaan voidaan mennä äänestämään jotain vastaan. Eli on puolesta äänestäjiä ja vastaan äänestäjiä sekä heitä, jotka ajattelevat, kannattaako lähteä ollenkaan äänestämään, hän sanoi.
Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Unto Pasasen totesi, että Puumala on ollut äänestysvilkkauden osalta maakunnan ykkönen tai kakkonen jokaisissa vaaleissa. Tavoitteena on saada äänestysprosentti maakunnan parhaaksi myös näissä vaaleissa. Vuoden 2018 presidentinvaaleissa Puumalan äänestysprosentti oli 71,2%.
Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona, mutta Aila ja Pertti Havukainen äänestävät vasta varsinaisena vaalipäivänä.
– Jos istun siellä koko päivän vaalilautakunnassa, niin eiköhän sen ehdi hoitaa siinä ohessa. Sekin taitaa olla samanlainen virka kuin Paavilla, ettei siitä pääse eroon, hymyili pitkälti yli 20 vuotta vaalilautakunnassa toiminut Pertti Havukainen.
Presidentinvaalin ennakkoäänestys on ajalla 17.-23.1.2024. Ennakkoäänestyspaikkoina ovat Puumalan kunnantalo ja Hurissalon kylätalo. Varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 28.1.2024 klo 9.00-20.00 ja mahdollinen toinen vaali sunnuntaina 11.2.2024 klo 9.00-20.00.