31.10.2018
OP Suur-Savon konttoreiden aukioloaikoihin tulee muutoksia joulukuun alussa. Kaupunkikonttoreiden palveluajat pysyvät ennallaan, mutta pienemmissä pankeissa palveluajat supistuvat.
Puumalassa pankkikonttori on ollut auki jokaisena arkipäivänä. Jatkossa pankissa voi asioida tiistaisin ja torstaisin kello 9-12.30.
Erikseen sovittavia neuvotteluaikoja tarjotaan näinä päivinä kello 16.15 asti.
Tavallisesti pankkien vilkkaimmat asiointipäivät sattuvat maanantaille ja perjantaille. OP Suur-Savon toimitusjohtaja Jari Himanen kertoo huomisessa Puumala-lehdessä, miksi pankki tarjoaa kassapalveluita paikkakunnalla tiistaisin ja torstaisin.
Pankkikiinteistö on myös vaihtanut omistajaa ja OP Suur-Savo toimii pankkitiloissa nykyään vuokralaisena.
Luet aiheesta huomisen lehdestä.


