Essoten alueella on löydetty neljä uutta positiivista koronatestien tulosta. Kolme tapausta liittyy aiempiin tartuntaketjuihin ja yksi on todettu ulkomailta palanneelta henkilöltä.
Tähän mennessä ensimmäisen rokotteen on saanut Essoten alueella noin 3000 henkilöä. Luvussa ovat mukana myös Pieksämäen rokotukset.
-Essoten alueen vanhuspalvelutalojen asukkaat on nyt pääosin rokotettu, samoin koronatyötä tekevä henkilöstö ja merkittävä osa vanhuspalvelutalojen henkilöstöstä, kertoo Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström.
Noin 3,6 prosenttia yli 16-vuotiaista on saanut rokotteen. Jatkossa rokotustahti näyttää kuitenkin hidastuvan.
-Uusien tietojen mukaan rokotemäärät tulevat pienenemään jatkossa. Aloitamme nyt yli 85-vuotiaiden rokotukset, mutta rokotustahti tulee olemaan nykyistä hitaampi siihen saakka, kunnes suurempia määriä rokotteita saadaan maahan. Osa rokotteista alkaa mennä pian myös kakkospistokseen, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.
Tilanne paranee todennäköisesti, kun maahan aletaan saada suurempia määriä AstraZenecan rokotetta nykyisen Pfizer-yhtiön rokotteen rinnalle.