Hieman yli vuosi sitten kaarsin vanhaan Passatin Puumalan kirkonkylälle. Edessä häämötti etsivän nuorisotyöntekijän sijaisuus. Työpaikkana Puumalan kunta. Heti ensiaskelista ymmärsin ja tajusin, että täällä on hyvä olla ja tehdä työtä. Vuosi on kulunut tuulen lailla. Parin viime viikon aikana on ovia auennut ja mennyt kiinni. Yksi ovi jäi selälleen. Siitä ajattelin astua sisään. On uusien haasteiden aika.
Etsivällä nuorisotyöllä on Puumalassa perinteitä. Ihan hyviä sellaisia. Jo se, että paikka on vakituinen tehtävä, kertoo siitä, että työlle on tarvetta ja sitä arvostetaan. Olen viime kuukausina saanut kurkata myös monen muun kunnan palveluverkostoon ja siellä oleviin yksityiskohtiin. Täällä Puumalassa on asiat paremmin kuin ehkä osaamme ymmärtää. Vaikka Puumalasta katsottuna kaikki on kaukana, niin ihmiset ovat täällä lähellä. Hyvä niin. Halu ottaa ihmisten asiat ja myös ongelmat tosissaan on luovuttamaton arvo. Jos ja kun joku perhe tätä lukiessaan miettii, että voisiko omaa elämäänsä rakentaa Puumalassa jos työ ja asumisasiat järjestyvät, niin suosittelen.
Työpöytä on siivottu ja sain Virpi Tuoviselta viimeiset ohjeet, jotta osaisin jättää asiat suurin piirtein oikeille paikoilleen kun joku toinen ottaa tästä kopin. Täällä on ollut hyvä olla ja ehkä joskus on hyvä palata jos sen aika joskus on. Työhuoneeni kello näyttää yhä edelleen talviaikaa. Sen saa siirtää kohdalleen vaikka Virpi. En sano hyvästejä, vaan kiitos ja näkemiin. Pitäkää huolta toisistanne niin kuin olette pitäneet tähänkin asti.
Tero Huvi