Hanna-Mari Tyrväinen
Puumalan nuorisovaltuustoa johtaa uusi puheenjohtaja Miko Luukkonen (14), joka haluaa vaikuttaa paikallisten nuorten arkeen. Luukkonen tuli valituksi edeltäjänsä suosituksesta ja hän suuntaa katseensa nyt konkreettisiin hankkeisiin.
Nuorisovaltuusto toimii virallisena nuorten vaikuttamiselimenä kunnan päätöksenteossa. Se antaa lausuntoja ja ehdotuksia esimerkiksi nuorten palveluihin ja tapahtumiin liittyen, ja sen jäseniä on nimetty osallistumaan ohjausryhmiin, kuten Puumalassa keskustan ja sataman kehittämiseen. Tämä on osoituksena siitä, että nuorilla on pysyvä rooli kuntasuunnittelussa.
Luukkonen kiinnostui nuorisovaltuustotyöstä juuri siksi, että siinä olla mukana päättämässä nuorten asioita.
– Olin viime vuonna ensimmäistä kautta mukana nuorisovaltuuston jäsenenä. Siinä saa mahdollisuuden keksiä ja ehdottaa asioita, mitä meille tänne Puumalaan voitaisiin hankkia. Kuten toissa kesänä Sappulaan saatu vesitramppa, hän ottaa esimerkiksi.
Nuorisovaltuuston puheenjohtajuutta Miko Luukkonen ei lähtenyt tietoisesti tavoittelemaan ja käytännössä paikka lankesi hänelle, sillä edellinen puheenjohtaja Niko Luukkonen päätti äänestää häntä.
– Niko sanoi, että minusta tulisi hyvä puheenjohtaja ja aika moni sitten äänesti minua. Kun en kieltäytynytkään, niin minut valittiin, hän toteaa.
Lähes kokonimikaimat eivät ole sukua keskenään ja edelliskauden puheenjohtaja jäi mukaan valtuuston jäseneksi.
Miko Luukkonen miettii omaa rooliaan nuorisovaltuuston puheenjohtajana, joka on hänen mielestään aika päätösvaltainen ainakin omissa kokouksissa.
– Tehtäviini kuuluu osallistua myös muihin kokouksiin. Olin vasta mukana kunnanvaltuuston kokouksessa ja seuraavaksi on edessä hyvinvointilautakunnan kokous, jossa olen myös mukana nuorisovaltuuston edustajana, hän kertoo.
Luukkonen kuuluu myös kirjastotyöryhmään.
– Me saimme olla mukana suunnittelemassa uusia kirjastotiloja ja ehdottamassa nuorten omaan huoneeseen erilaisia asioita. Kirjoittelimme seinälle kaikenlaisia ideoita, mutta nyt en kyllä vielä tiedä, mitkä niistä ovat menneet läpi, hän toteaa.
Nuorisovaltuustokausi kestää vuoden ja Luukkosella on takana vasta yksi kokous.
– Haluan päättää asioista yhdessä muiden nuorisovaltuustolaisten kanssa ja olla mukana kaikissa työryhmissä. Näin voimme saada aikaiseksi ihan konkreettisia asioita paikallisten nuorten hyväksi, hän uskoo.
Yksi nuorisovaltuuston merkittävimmistä aloitteista on esimerkiksi skeittiparkin toteuttaminen.
– Minun puheenjohtajakaudella ei ole ollut vielä mitään isoja asioita, mutta aika näyttää, mitä tulee vastaan.
Kysyttäessä, mitä Luukkonen haluaisi Puumalan kunnan päättäjien tietävän nuorten asioista, hän miettii hetken.
– No ainakin sen, että talvella sekä syksyisin ja alkukeväästä täällä ei ole nuorille käytännössä mitään tekemistä. Kaikki paikat on kiinni. Nuorten on mentävä kurakelillä pihalle, kun meillä ei ole sellaista lämmintä paikkaa, minne mennä. Sellainen on ollut toiveena, sillä Nuokku on auki vain viikonloppuisin, hän sanoo.
Luukkonen ei ole ihan varma, saako kirjastoon kokoontua omatoimiajalla, mutta niin nuoret ovat tehneet, eikä sitä ole kukaan koskaan heiltä kieltänyt.
– Varmasti uuden kirjaston myötä olisi aika loogista, että siellä voisi hengata myös iltaisin ihan luvan kanssa, ettei vain kirjastonhoitajan ollessa paikalla.
Luukkosen mukaan nuorisovaltuustossa vallitsee hyvä henki ja tulevat toimeen keskenään


