Tiina Judén
Aina ei tarvitse lähteä usean päivän vaellukselle tai retkelle maailman ääriin. Mielenkiintoisia retkikohteita löytyy myös läheltä ja lyhytkin luonnossa vietetty hetki tekee hyvää. Puumalalaislähtöinen Mika Markkanen on kiertänyt yli 500 luontokohdetta ja koonnut parhaat kohteet tuoreeseen retkeilykirjaan.
– Suomen monipuolisia ja upeita päiväretkikohteita ei ole aikaisemmin koottu yhtä kattavasti samojen kansien väliin, Markkanen toteaa. Hän ja kirjan toinen tekijä retkeilevä toimittaja ja eräopas Olli Järvenkylä ovat kolunneet parhaita paikkoja Suomen luonnosta. Yli 470-sivuinen kirja esittelee 200 retkikohdetta eri puolilta maata, Lapin perukoilta etelärannikolle.
Kirjaan on koottu monipuolinen valikoima päiväretkikohteita saaristosta, rannikolta, manner-Suomesta ja tuntureilta. Mukana on kohteita muun muassa kansallispuistoista, retkeily- ja virkistysalueilta sekä maakuntien helmiä. Järkälemäisessä kirjassa esitellään myös historiallisia kohteita, esimerkiksi Puolustusvoimien entisiltä linnakesaaria sekä majakoilta.
Nykyään Helsingissä asuva Mika Markkanen käy säännöllisesti lapsuuden ja nuoruuden maisemissaan, sillä hänellä on mökki Puumalan Ryhälässä. Etelä-Savo on retkioppaassa hyvin edustettuna ja Puumalastakin on mukana kaksi kohdetta.
– Puumalassa on monta hyvää retkikohdetta. Kirjaan päätyivät Norppapolku ja Liehtalanniemen luontopolku, jotka molemmat tarjoavat aivan mahtavia Saimaan rantamaisemia, Markkanen hehkuttaa.
Kohteen lyhyt retkitarina kertoo muun muassa kohteen maastosta, opasteista, nähtävyyksistä ja mahdollisista palveluista. Tietolaatikkoon on koottu retkikohteen tärkeimmät tiedot, kuten reitin sijainti, lähtöpaikka ja reitin pituus.
Retkikohteen aukemalta löytyy QR-koodeja. Niiden avulla pääsee tarkastelemaan kohteen karttaa Metsähallituksen Retkikartta.fi-palvelussa. Osa koodeista vie Retkipaikan verkkosivulle. Siellä lukija pääsee tutustumaan Luontopolkumies Markkasen kirjoittamaan pitempään retkitarinaan lisäkuvien kera. Joissakin retkikohteissa QR-koodi ohjaa sinut kohteen verkkosivulle.
Mika Markkanen ja Olli Järvenkylä toivovat jokaisen lukijan löytävän kirjasta itselleen sopivia retkikohteita. Kirja toimii myös mainiona kohdeoppaana esimerkiksi kotimaan matkailussa. Sen avulla on helppo suunnitella ajoreittejä eri puolille maata.
– Toivottavasti kirja houkuttelee retkeilijöitä ja matkailijoita myös tänne Puumalaan ja Saimaan alueelle, Markkanen sanoo. Hän aikoo viettää kesällä mahdollisimman paljon aikaa Puumalan mökillään, minkä luontoretkiltään ehtii. Kirjalle on suunnitteilla jo jatko-osa, hän paljastaa.
Kirjan tekijät haluavat kannustaa myös vastuulliseen ja turvalliseen retkeilyyn. Päiväretkiopas sisältää kohdetietojen lisäksi muun muassa retkeilyvinkkejä ja -niksejä vastuulliseen retkeilyyn ja luonnossa liikkumiseen.


