Tiina Judén
Mikkelin Passareissa pelaavat puumalalaiset Matti Luukkonen ja Ismo Näkki pelasivat joukkueensa kanssa voitokkaasti viikko sitten pidetyissä Masters-lentopallon Suomenmestaruuskisoissa Jyväskylässä. Miesten 70-vuotiaiden sarjasta tuli SM-kultaa.
– Mukana oli 11 joukkuetta ja voitimme kaikki pelit suvereenisti. Tässä ikäluokassa saa olla yksi alaikäinen kentällä, sanoo Ismo Näkki, joka aloitti lentopallon harrastamisen jo 10-vuotiaana ja on pelannut lentopalloa koko ikänsä.
Näkki lopetti aktiiviurheilijan uransa 1990-luvun alussa ja ensimmäisen ikämiessarjan SM-kultamitalin Mikkelin Passarit voitti vuonna 1995.
Jyväskylässä pidettyjen ikämiesten Masters SM-kisojen loppukahinoissa Mikkelin Passarit voitti puolivälierissä viime vuoden mestarit Well-Parrat Turusta 2-0 (25-20, 25-10). Välierissä puolestaan kukistui Lentopalloseura Homenokat Jyväskylästä lukemin 2-0 (25-18, 25-15).
Loppuottelussa Passarit vei 2-1 voiton (10-25, 25-14, 15-9) helsinkiläisestä Poliisien Palloseurasta.
– Tavoite oli kova ja peli sujui erittäin hyvin koko ajan, ei ollut vaikeuksia edes viimevuoden mestareiden voittamisessa. Me hallittiin peliä suvereenisti, Näkki sanoo.
Joukkue harjoittelee kaksi kertaa viikossa keskiviikkoisin ja sunnuntaisin yhteensä 3,5 tuntia ja lisäksi jokainen harrastaa kunnonkohotusta omalla tavallaan. Näkki tekee sitä hiihtäen, ulkoillen ja metsätöitä tehden.
Näkki oli mukana myös viime viikonloppuna järjestetyissä 65-vuotiaiden miesten SM- kisoissa Savonlinnan Tanhuvaarassa. Menestystä tuli sieltäkin, sillä Mikkelin Passarit nappasi pronssimitalin 12 joukkueen joukosta.
– Savonlinnassa meillä oli vähän huonoa tuuria, kun toinen keskipelaajamme Seppo Reponen loukkasi itsensä lauantaina, eikä voinut enää pelata. Hyvällä onnella, jos hän olisi ollut mukana, olisimme voineet saada paremmankin tuloksen. Pitää kuitenkin olla tyytyväinen pronssiin, Näkki kiittelee.
Onneksi kyseessä on vain revähdysvamma, eikä vakavampaa.
Näkille lentopallo on iso osa elämää ja hän pitää taitoa ja lajia vireillä toimien aktiivisesti myös erotuomarina naisten kakkossarjassa ja miesten ykkössarjassa.
Kesäisin Näkki toimii myös Beach Volleyn tuomarina. SM-kiertue starttaa tänä vuonna Vantaalta toukokuun 10. päivä ja kiertää ympäri Suomen elokuun viimeisen viikonlopun lopputurnaukseen saakka. Myös Mikkelissä järjestetään yksi junioreiden osakilpailu Beach Volleyssä. Mikkelin rantalentopallokentät löytyvät Urpolasta ja käytettävissä ovat turnauksen kannalta tärkeät neljä kenttää.
– Beach Volley olisi helppo kesälaji Puumalassakin, kun meillä on Veeran rannassa kaksi kenttää. Siellä on ollut kuitenkin erittäin hiljaista ja itsekin käyn pelaamassa Mikkelissä. Normaalisti rantalentopalloa pelataan kaksi vastaan kaksi, mutta sitä voi pelata myös neljä vastaan neljä tai jopa viisi vastaan viisi, hän sanoo.
Viime kesänä Näkki oli neljän suomalaistuomarin joukossa tuomaroimassa Helsingin kansainvälistä Beach Volley -turnausta. Muut tuomarit olivat Amerikasta, Puolasta, Slovakiasta ja Norjasta.
Beach Volley eli ”biitsi” on saavuttanut suuren suosion sekä vauhdikkaana olympialajina että rentona yhdessäolona ja hauskanpitona. Laji on nopeatempoinen ja haastava pallopeli, joka sopii erinomaisesti kaikenikäisille ja -tasoisille pelaajille.


