Hanna-Mari Tyrväinen
Varhaiskasvatuksen puolella koetellaan rajoja. Nyt ei niinkään lasten kasvatuksellisten rajojen asettamisessa, vaan toimitilojen puolesta, sillä seinät alkavat tulla vastaan. Puumalan päiväkodissa ollaan positiivisen haasteen edessä, sillä lapsia on tällä hetkellä niin paljon, että toimitilat meinaavat loppua.
Pikkuviikareiden eli alle kolmivuotiaiden ryhmässä on tällä hetkellä 12 lasta, josta he kolme vuotta täytettyään siirtyvät sopivassa kohtaa Viikareiden ryhmään. Viikarit ovat 3-5-vuotiaita lapsia, joita päiväkodissa on nyt 18.
Lain mukaan yhdessä pienten ryhmässä saa olla yhtä hoito- ja kasvatusvastuussa olevaa työntekijää kohti neljä alle kolmivuotiasta lasta. Isompien ryhmässä vastaava luku on seitsemän. Näin ollen Viikareitten ryhmässä saa olla lähtökohtaisesti 21 lasta ja Pikkuviikareissa 12.
Päiväkodin johtaja Tuula Nuotio on tehnyt laskelmia ensi syksyn varalle, jolloin jälleen yksi ikäluokka siirtyy elokuussa esikouluun.
– Tämänhetkinen tilanne on syksyn osalta se, että myös isojen ryhmä on täynnä eli meillä ei ole sitten yhtään paikkaa näihin ryhmiin, toteaa Nuotio.
Nuotio kuitenkin toppuuttelee samaan hengenvetoon ja toteaa, että koska Puumalassa on vain yksi päiväkoti, sinne otetaan lapsia niin paljon kuin on tulokkaita.
– Sitten meidän pitää vaan perustaa uusia ryhmiä. Ennen kuin uusi ryhmä perustetaan, se tietysti vaatii tilat, henkilöstön ja kalusteet sekä monenlaisia muita asioita.
Nuotion mukaan tilaratkaisuneuvotteluita on jo käyty yhteistyössä koulun kanssa.
– Olemme keskustelleet siitä, että käyttäisimme sitten myös heidän puolen tiloja. Tässä siivessä, jossa toimii nyt eskarit sekä ykkös- ja kakkosluokat. Siellä on yksi luokkatila, joka voisi toimia tarvittaessa ryhmätilana, sanoo Nuotio.
Ajatuksena on ollut, että luokka voisi toimia yhteistilana ja olla koulun käytössä silloin, kun päiväkoti ei tarvitse niitä.
Nuotio toivoo, että pienten lasten vanhemmat ilmoittaisivat hyvissä ajoin, milloin he haluavat pienokaisensa hoitoon päiväkotiin.
– Meille kaksi kuukautta on lyhyt aika järjestää kaikki. Lakihan sanoo, että hoitopaikkaa pitäisi hakea neljä kuukautta aikaisemmin, jos tarve on tiedossa. Periaatteessa kunnalla on velvollisuus järjestää hoitopaikka nopeassa tai äkillisessä tilanteessa kahdessa viikossa.
Nuotio sanoo, että kaikki tarvittavat hoitopaikat kyllä järjestyvät, mutta mitä aikaisemmin tulijoiden määrä tiedetään, sitä helpompi tilanteeseen on reagoida.
Päiväkodissa työskentelee tällä hetkellä kaikkiaan 11 henkilöä.
– Meillä on kaksi kokoaikaista varhaiskasvatuksenopettajaa ja kaksi puolikasta opettajaa. Minun työajastani on mitoitettu puolet tähän pienten ryhmään ja puolet johtajan töihin, joten olen sellainen puolikas opettaja. Eli meillä on laskennallisesti kolme opettajaa ja neljä lastenhoitajaa sekä yksi ryhmäavustaja.
Keittiö- ja siivouspuolen työntekijät ovat kuuluneet vuoden alusta alkaen Järvi-Saimaan Palveluiden henkilöstöön, mutta käytännössä he ovat edelleen päiväkodin työntekijöitä.
Nuotio ei näe toimitiloihin liittyvää tilannetta haasteena, eikä etenkään ongelmana.
– Ihan mahtavaa, että meillä on paljon lapsia. Puumalassa syntyi viime vuonna paljon lapsia ja me toivotamme heidät kaikki tervetulleiksi päiväkotiin.
– Mutta mitä aikaisemmin tiedämme perheiden suunnitelmista, sen helpompi meidän on järjestellä kaikki asiat hyvin. Muuten voidaan joutua sellaisiin nopeisiin ratkaisuihin, jotka eivät ole aina parhaita.


