Hanna-Mari Tyrväinen
Kunnanvaltuusto päätti maanantaina Puumalan kunnan tulo- ja kiinteistöveroprosentit vuodelle 2024. Kunnanhallitus esitti, että kunnallisveroprosentti laskettaisiin nykyisestä 6,8:sta 6,6:een. Yleinen kiinteistövero pysyisi 0,95 prosentissa, mutta mikäli maapohjaa koskeva lakimuutos hyväksytään, kiinteistöveron alaraja nousee 1,3 prosenttiin maapohjan osalta, joka tekee noin 230 000 euroa lisää kiinteistöverotuloja.
Mikäli kiinteistöverolaki ei tältä osin muuttuisi, pidetään Puumalan yleinen kiinteistöveroprosentti tasossa 0,95 % koskien siten sekä maapohjaa että rakennuksia.
Kunnallisveron tuotoksi on arvioitu noin 2,7 miljoonaa euroa, verotuksen ollessa 6,6 prosenttia. Yhteisverojen tuotto reilu miljoona euroa ja kiinteistövero maapohjakorotus huomioiden olisi reilut 2 miljoonaa euroa eli kokonaisuudessaan verotuloja kertyisi noin 5,8 miljoonaa euroa.
– Kiinteistöveron osuus on erittäin merkittävä. Se on reilu kolmannes ja kunnallisvero vajaa puolet. Vajaa viidesosa on yhteisöveroa, joka on näistä epävarmin, selvitti kunnanjohtaja Niina Kuuva.
SD:n valtuustoryhmä näki, että tuloveroprosenttia olisi vielä varaa laskea 6,5 prosenttiin. Vuositasolla 0,1 prosenttiyksikön vaikutus olisi 37 000 euroa.
– Kiinteistöveroprosentin osalta näemme, ettei se tule kompensoimaan veronkorotusta. 6,5 olisi edelleen turvallinen, eikä siinä otettaisi riskejä. Tällä tehtäisiin suurempi ero naapurikuntiin, joka lisäisi Puumalan houkuttelevuutta ja vaikuttaisi myönteisesti muuttoliikkeeseen, perusteli Laura Pitkonen esitystään Keijo Montosen (SD) kannattamana.
Esa Karjalaisen (kesk.) mukaan esitys tuli äkkiä.
– Onko 37 000 euroa sen julkisuuden arvoinen. Jos me kestetään vuosi tai kaksi, tilanne voi olla myöhemmin toisin päin ja pahempi. Ryhmämme on kunnanhallituksen esityksen puolella, hän totesi.
Martti Laineen (PS) mielestä 0,1 prosentilla laskulla ei ole mitään merkitystä.
– Jos tehdään alennuksia, tehdään sitten reilusti, vaikka kolmeen prosenttiin. Ylijäämissä on varaa 12,6 miljoonaa euroa. Vaikka ei kerättäisi veroja neljään vuoteen, pystyttäisiin alijäämät kattamaan sillä. Tuo on ihan temppuilua, hän sanoi.
Laine mietti, miksi viimeiset kuusi vuotta kerätylle ylijäämälle ei ole minkäänlaista käyttösuunnitelmaa.
– Aina puhutaan huonoista vuosista. Niitähän voi tulla ja puskuria pitää olla, mutta sitä on 4-5 vuoden kunnallisverotuotos. Pitäisi miettiä, mitä ylijäämälle tehdään. En ehdota mitään, mutta en kyllä kannata ehdotusta.
Vesa Koivulan (Kok.) mielestä on huomioitava epävarmuustekijät, kuten sotekiinteistöt ja TE-uudistus.
– Yhdyn Laineen mielipiteeseen, että meillä on tällä hetkellä taseessa sellainen rahasumma, joka pitää laittaa tekemään töitä ja lisäämään elinvoimaisuutta, sanoi Koivula.
– Tulevaisuutta on perusteltu epävarmuustekijöillä. Niitä on nytkin, mutta kyllä se marginaali koko ajan supistuu. Jos miettii toimintamenojen suhdetta ja yrittää tähdätä nollatulokseen, ensi vuodelle ei otettu enää liikkumavaroja, totesi Kuuva.
Kuuva muistutti, että viimeinen lainaerä maksettiin pois vasta tänä vuonna.
-Se on ollut kunnan varojen käyttöä, että lainat on hoidettu. Vesihuollon suhteen on tulossa taloudellista rasitetta ja tasetta joudutaan varmasti laittamaan töihin, hän sanoi.
Olavi Kietäväisen (KD) mielestä 6,6 prosenttiin alentaminen on varovainen päätös.
– Yleensä, kun veroprosenttia on laskettu, verotulot ovat kasvaneet. Mistä muusta se johtuu kuin vetovoimaisesta veroprosentista, hän päätteli.
– On hyvä muistaa, että ilman saaristokuntalisää meillä ei olisi tällä hetkellä minkäänlaista ylijäämää. Meidän talous pyörii tällä verotulopohjalla nimenomaan valtionosuuksilla, totesi Harri Kautonen (Kesk.).
Tulevaisuuden epävarmuustekijöistä johtuen Kautonen kannatti kunnanhallituksen esitystä. Koska kokouksessa esitettiin kunnanhallituksen esityksestä poikkeava ehdotus, asiasta äänestettiin. Kunnanhallituksen esitys sai 13 ääntä ja SD:n esitys neljä ääntä. Yksi valtuutetuista äänesti tyhjää.
Kunnanvaltuutettu Unto Pasanen (Kesk.) kertoi kokouksen päätyttyä, että kuntaverotusprosenttia laskettiin neljättä kertaa Puumalan historiassa.


