Puumalan kunta on avannut yksinyrittäjille tarkoitetun koronatuen haun. Kyseessä on 2000 euron kertaluonteinen työ- ja elinkeinoministeriön tuki, jonka yrityksen kotikunta myöntää. Tuki on haettavissa 31. elokuuta saakka. Kunnan tehtävä tuen myöntämisessä on neuvoa yrityksiä avustuksen hakemisessa. Yksinyrittäjätukeen on käytettävissä Puumalassa 150 000 euroa.
Myös suoraan tai välillisesti koronaepidemiasta tai sen johdosta asetetuista rajoitustoimista kärsineille puumalalaisille yrityksille on luvassa tukea kunnan koronatukipaketin muodossa.
Tuki on vähämerkityksistä tukea eli de minimis -tukea. Avustus on tarkoitettu päätoimisille yrittäjille ja yrityksille. Käytännössä kyse on siitä, että yrityksellä tulee olla vähintään noin 20 000 euron edestä henkilöstökuluja, tuloutettua yrittäjätuloa tai liikevaihtoa, riippuen yrityksen toimialasta.
Tukea tulee hakea Puumalan kunnalta toukokuun loppuun mennessä. Tukea myönnetään sitä hakeneille yrityksille Puumalassa yhteensä enintään 100 000 euroa.
Mikäli kunnanhallitus päättää hyväksyä koronatukipaketin ensi maanantain kokouksessaan, edellyttää tukiohjelma myös valtuuston määrärahapäätöstä. Kunnanvaltuusto kokoontuu 27. huhtikuuta. Mikäli asia etenee toivotusti, tullaan tukea jakamaan sitä hakeneille yrityksille kriteerien mukaisesti.
Yrityksen tulee esittää hakemuksessaan oma tulkintansa siitä, miten koronakriisi on vaikuttanut yrityksen toimintaedellytyksiin. Yritystoiminta voi olla lainsäädännöstä johtuen kielletty. Liikevaihto voi olla käytännössä täysin pysähtynyt tai toimintaedellytykset ovat supistuneet huomattavasti, jos liikevaihto on pienentynyt yli 30 %. Tukea voi hakea myös tapauksessa, jossa koronakriisi on heikentänyt toimintaedellytyksiä vain hieman.
Kunnan elinkeinotyöryhmä tekee ehdotukset tuen jakamisesta. Päätöksen tuen yrityskohtaisesta jakamisesta tekee kunnanhallitus.
Tuki on tarkoitettu vain koronakriisin jälkeenkin yritystoimintaa jatkaville yrityksille. Tuki tulee palauttaa, mikäli yrityksen toiminta loppuu vuoden 2020 aikana.
Koronatukipaketti on virkamiestyönä ja yhdessä kunnan elinkeinotyöryhmän kanssa valmisteltu erillinen tukiohjelma. Tukea myönnettäisiin viiden eri kriteerin perusteella. Näitä ovat epidemian vaikutukset yrityksen toimintaedellytyksiin, yrityksen henkilöstömäärä, liiketoimintaan korona-aikanakin rasittavat kiinteät kulut, yrityksen saamat tuet muilta tahoilta ja viranomaisilta sekä yrityksen omat kehittämistoimenpiteet, joilla se on mukautunut epidemian vaikutuksiin.