Tiina Judén
Venäläisoligarkki Igor Kesajevin omistamalla saarella oli viime keskiviikkona käynnissä viranomaisoperaatio. Virka-avun pyytäjänä oli ulosottolaitos, joka otti Kotasaaren hallintaansa keväällä 2022 osana EU:n Venäjän-vastaisia pakotteita.
Ulosottolaitoksen erityistäytäntöönpanon toimintayksikkö teki paikkaan kohdistuvan etsinnän jäädytettävän ja ulosmitattavan omaisuuden sekä selvitysaineiston etsimiseksi.
Poliisi on antanut ulosottomiehelle täytäntöönpanossa tarvittavaa virka-apua. Ulosottolaitos ei salassapitosäännösten perusteella kommentoi asiaa enempää.
Puumala-lehti kysyi vaitonaisuudesta huolimatta erityistäytäntöönpanon johtavalta kihlakunnanvouti Aki Virtaselta, miksi Kotasaaren kiinteistö tutkittiin ja ulosmitattiin?
– Valitettavasti en voi kommentoida operatiivisia asioita tai yksittäistä salassa pidettävää ulosottoasiaa tämän tarkemmin, vastasi Virtanen.
Kysyimme myös, löytyikö sieltä mitään ja onko poliisi aina tällaisissa tilanteissa mukana etsinnöissä. Paikalla nähtiin ainakin neljä poliisiautoa. Lehti ei saanut vastausta edellä mainittuihin asioihin.
Lähistöllä asuva paikallinen arvelee, että kiinteistöllä on suurella todennäköisyydellä tullut massiivisia vesivahinkoja jo viime talvena, sillä sähköt ovat olleet poikki yli vuoden.
– Ei siellä ole käynyt kukaan. Ainakaan vuoteen ei ole tapahtunut mitään, vaikka kuljen paljon vesilläkin. Talvella lähistöllä ovat liikkuneet norpanlaskijat ja ehkä joku hiihtäjä, mutta talon väkeä ei ole näkynyt, hän toteaa.
Sama henkilö kertoo, että isäntä itse ei ole saarella käynyt kuin oletettavasti kerran. Silloin, kun kiinteistö alkoi olla viittä vaille valmis.
Kiinteistöllä sijaitsevalla helikopterikentällä ei ole myöskään nähty käyttöä. Saaren yli on lentänyt ainoastaan puolustusvoimien helikoptereita.
– Kyllähän sitä naurettiin, kun tenniskentän nimellä ne sitä helikopterikenttää tekivät, vaikka tiedossa oli, että helikopterikenttä siitä tulee, henkilö toteaa.
Hänen näkemyksensä mukaan venäläisoligarkin kiinteistöjupakassa ei ole mitään pelättävää. Ainoastaan sen sijainti on ollut alusta lähtien kyseenalainen.
Puumala-lehti kirjoitti kiinteistön jäädyttämisestä viimeksi syyskuussa 2022 ja uutisoi muun muassa siitä, että Reutersin selvityksen mukaan Kotasaaren omistava Igor Kasajev on omistanut 49 prosenttia Degtjarjevin asetehtaasta, joka valmistaa konetuliaseita ja ilmatorjunta- sekä panssarintorjunta-aseita Venäjän sotavoimille ja vientiin Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maihin. Hänellä väitetään olevan yhteyksiä Venäjän turvallisuuspalveluun FSB:hen, mikä viittaa siihen, että hän kuuluu Vladimir Putinin lähipiiriin.
Kasajev osti saaren vuonna 2020 viiden moskovalaisen liikemiehen omistamalta Kiinteistö Oy Kotasaarelta 700 000 eurolla ja haki rakennuslupaa poikkeuslupineen Puumalan kunnalta. Valmiiseen kokonaisuuteen kuuluu nyt 420-neliöinen yksityishuvila, 530-neliöinen vierastalo ja 150-neliöinen henkilökunnan talo. Lisänä ovat vielä 70-neliöinen huoltorakennus ja 100-neliöinen saunarakennus. Poikkeusluvan saanut laituri on 43-metrinen ja uimalaituri 10-metrinen. Syväväylältä on Saimaan kanavan kautta yhteys Itämerelle.
Kihlakunnanvouti Aki Virtanen kertoi haastattelussa, että pakotevastaaja on ollut itse vastuussa kiinteistön kuluista omaisuuden jäädytyksen aikana.
Puumalan kunnan puolesta yhteydenpito Kasajeviin on hoidettu edusmiesten kautta, joten häntä itseään eivät kunnan virkamiehet ole tavanneet.