Hanna-Mari Tyrväinen
Sulkavan Suursoutuihin osallistuu vuosittain satakunta joukkuetta ja tuhansia soutajia. Puumalasta Partalansaarta on jälleen lähdössä kiertämään kirkkovenesoutujoukkue Rytmihäiriöt, joka on aloittanut viikoittaiset soutuharjoitukset, valmistautuen heinäkuussa käytävään kymmenien kilometrien pituiseen urakkaan.
Viime viikon keskiviikkona Koskenselän rannasta laskettiin vesille 13-metrinen kirkkovene, johon kävi kyytiin 14 soutajaa ja perämies eli täysi miehitys. Tavallisesti harjoituksiin on osallistunut vajaa joukkue, ja Sulkavalle vuorosoutukisaan lähtevät Kirsi Ruottinen ja Irene Lindström ovat olleet mukana paikkaamassa puuttuvia soutajia.
Vuorosoudussa soudetaan pienveneessä niin, että toinen soutaa ja toinen meloo ja sitten vaihdetaan. Vaihdon väli voi olla kahdesta kymmeneen minuuttiin.
– Huippusoutajat vaihtavat varmaan parin minuutin välein ja soutavat oman osuutensa täysiä. Meillä vaihtoväli taisi olla pari vuotta sitten seitsemän minuuttia, jota sitten vähän lyhennettiin loppua kohden, kertoi Lindström omasta aiemmasta vuorosoutukokemuksestaan.
Lindström ja Ruottinen ovat molemmat kotoisin Sulkavalta. Ruottinen on osallistunut suursoututapahtumaan jo kymmenen kertaa Rytmihäiriöiden mukana. Lindström on ollut Puumalan joukkueen matkassa kerran, mutta muuten hänelläkin on jo liki kymmenen kisavuoden kokemus erilaisissa kokoonpanoissa.
Vuorosoutupari harjoittelee kaksistaan kerran viikossa ja lähtö tapahtuu Sulkavalta.
– Soudamme aina sellaisen matkan niin kuin hyvältä tuntuu. Viime kerralla olimme 2,5 tuntia. Meno on kevyempää kuin kirkkoveneellä, he totesivat.
Rantaan saapuivat ensimmäisten joukossa myös Pipsa Valtonen, Simo Parri ja Maiju Lappalainen, jotka totesivat, että yleensä Rytmihäiriöiden harjoituksissa kuuluu naurunremakka ja hirveä höpötys.
– Onhan tämä ihan järjenköyhää touhua, yksi tapa saada hullut numerojärjestykseen. Kun veneeseen istuu ja lähtiessään toteaa, että seuraavat viisi tuntia ollaan sitten siinä, nauroi Parri.
– Tai lähtiessä otat särkylääkkeen jo valmiiksi veneeseen mennessä, lisäsi Valtonen.
Lappalaisen mielestä Sulkavan suursouduissa on parasta se hetki, kun pääsee maaliin.
Kirkkovene suuntasi Koskenselän lomakylästä Hylkeenlahteen, jossa venekunta kääntyi jatkaen Miettulanlahteen. Reitti kulki sieltä Puumalansalmeen, kääntyen sillan alla takaisin Koskenselän rantaan. Matkalle tuli pituutta 17 kilometriä ja siihen meni aikaa 1,5 tuntia.
– Sellainen peruslenkki. Vene oli täynnä ja halusimme soutaa vähän reilummin, sanoi perämies Asko Löppönen.
– Tämä oli tämän kauden ensimmäinen treeni ja vielä hieman haparoiva, mutta kyllä tällä vielä Sulkavalle pääsee, totesi Anu Tarhonen.
Löppönen arveli Tarhosen haparoinnin johtuneet liian korkeasta penkistä, johon oli jäänyt edellisvuoden soutajalta tuplasti pehmusteita.
Vuosien ajan joukkueen kipparina toiminut Löppönen seuraa soudun aikana kellolla, että vene kulkee tietyssä tahdissa ja ajassa.
– Seuraan, että tahtiairo soutaa oikeassa tahdissa ja kaikki soutajat sen mukana, ettei tule mitään ongelmia. Minä näen täältä ja pystyn reagoimaan. On tärkeää, että tahti on tarkka ja Mari (Lappalainen) on siinä ehdottoman hyvä. Hän hallitsee tahdin ja pitää sen tasaisena. Jos sanon, että nyt mennään vähän liian kovaa, hän osaa hiljentää sen, kehui Löppönen.
Rytmihäiriöt harjoittelee kerran viikossa ja koollekutsujana toimii ryhmän perustaja Liisa-Leena Vidman.
– Ensimmäisen kerran soudettiin 2010 ja siitä lähtien joka vuosi, paitsi koronakesänä 2020, kun ei ollut kilpailuja, kertoi Vidman.
Kokoonpano on elänyt vuosien varrella ja tänä kesänä suursoutuihin osallistuu ensimmäistä kertaa myös tytär Roosa Vidman.
– Olin jo viime kesänä harjoituksissa mukana. En aio valmistautua Suursoutuihin mitenkään erikoisesti, sillä urheilen paljon muutenkin, totesi kakkosrivissä soutanut Roosa Vidman.
– Roosa on oppinut hyvin soutamaan. Se tietysti, millä voimatasolla hän pystyy soutamaan matkan teknisesti ja tahdillisesti, mutta soutajana hän on yksi parhaimmista, kehui Löppönen.
Rytmihäiriöt aikoo lähteä joku sunnuntai pitkälle soudulle, joka tarkoittaa yli kolmetuntista reissua. 11-12 kilometrin tuntivauhdilla ehtii soutaa 35-36 kilometriä. Rokansalon ympäri kierrettäessä matka on vajaa 40 kilometriä.