3.8.2018
Kirkkoherra, rovasti Helena Castrén on jättämässä Puumalan seurakunnan. Hän on hakenut Helsingin Haagan seurakunnan kirkkoherran virkaa. Castrénin mahdollisuuksia tulla valituksi on pidettävä hyvinä, sillä päätöksen tekevän Haagan kirkkoneuvoston jäsenistä ovat useat pyytäneet Castrénia hakemaan virkaa.
Castrén sanoo, että olisi halunnut jatkaa Puumalassa, mutta useampi syy vaikuttaa siihen, että hän ei koe pystyvänsä enää toimimaan virkansa edellyttämällä tavalla.
LUOTTAMUSPULA johtavien seurakunnan luottamushenkilöiden taholta on yksi Helena Castrénin mahdollisen lähdön syy.
-Luottamuspulassa on vaikeata johtaa, sanoo Castrén.
-Luottamushenkilöiden ylin johto on omissa nimissään, ilman muiden valtuutettujen tai kirkkoneuvoston mandaattia, osoittanut syytöksiä ja epäluottamusta johtamistani kohtaan, hän jatkaa.
Castrén sanoo, että epäluottamusta häntä kohtaan on esitetty muun muassa tapaamisessa Castrénin esimiehen Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin piispa Seppo Häkkisen kanssa.
Seurakunta järjesti tammikuussa seurakunnan tulevaisuutta ja toimintaa luotaavan valtuustoseminaarin Castrénin ollessa sairauslomalla. Kirkkoherra vastaa seurakunnan toiminnallisesta johtamisesta ja viime kädessä taloudesta.
Castrén kertoi viranhaustaan kirkkovaltuutetuille ja työtovereilleen kesäkuun lopussa.
Haagan seurakunta on Castrénille ennestään tuttu.
HELENA Castrén sanoo, että häntä on syytetty siitä, ettei hän tee töitä tarpeeksi.
Piispa tai tuomiokapituli eivät ole Castrénin mukaan havainneet laiminlyöntejä tai virheitä hänen toiminnassaan yhdeksän vuoden aikana, jotka hän on toiminut Puumalassa. Castrén aloitti tehtävässään 1. heinäkuuta vuonna 2009.
Piispa Seppo Häkkistä ei tavoitettu perjantaina lomaltaan kertomaan asiasta.
YKSI syy siihen, että Helena Castrén hakee uutta virkaa, on seurakunnan vaikea taloustilanne.
-Pienten seurakuntien tilanne on kirkossamme käymässä ahtaaksi, kun itsenäiselle seurakunnalle asetettujen velvoitteiden hoitaminen koko ajan pienentyvillä taloudellisilla ja henkilöstöresursseilla uhkaa - Puumalan seurakunnassakin - laadukasta toimintaa, kehittämistä ja johtamista, sanoo Castrén.
Puumalan seurakunnan maksuvalmius on vaikea. Se on Helena Castrénin mukaan yksi päivä. Hänen mukaansa vastaava luku Sulkavan seurakunnassa on yli sata päivää ja Ruokolahden seurakunnassa 750 päivää. Näitä lukuja ei kyetty perjantaina virka-aikana tarkistamaan kyseisistä seurakunnista.
Viime vuodenvaihteessa maksuvalmius oli yksi päivä, kaksi vuotta sitten kaksi päivää.
Maksuvalmius tarkoittaa sitä, miten kauan kassavarat riittävät.
Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin lakimiesasessori Jyri Klemola sanoo, että kun maksuvalmius on yksi päivä, niin eletään niin sanotusti kädestä suuhun.
Rahojen loppuminen ja laskujen maksu kyetään takaamaan kuitenkin monin tavoin.
-Kirkollisveroja tilitetään seurakunnille kuukausittain ja tietysti muu rahaliikenne (myös tulojen osalta) kulkee koko ajan.
-Sitten on rahoitusmahdollisuuksia kuten pankit. Ihan samalla tavalla toimitaan kuin esimerkiksi missä tahansa yrityksessä, sanoo Klemola.
Puumalan seurakunta on myynyt metsäaomaisuuttaan.
KIRKKOVALTUUSTON puheenjohtaja Marketta Auvinen sanoo, ettei Helena Castrénin päätös tullut yllätyksenä. Hän sanoo, että muutamista asioista on ollut eriäviä näkemyksiä.
-En varsinaisesti sanoisi sitä epäluottamukseksi.
Auvinen kiittää Castrénia hengellisen elämän ylläpidosta.
-Olen harmissani sen takia, että on ollut ilo kuunnella hänen saarnojaan. Niistä saa aina miettimisen aihetta.
Auvinen toteaa, että johtajana Castrén ei kuitenkaan ole ehkä ihan optimi.
-Hänellä oli kaipuu liittyä suurempaan kokonaisuuteen, sanoo Auvinen.
Liitosajatus oli Auvisen mukaan Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaan.
-Hän toi usein julki sen, ettemme selviä itsenäisenä seurakuntana.
Seurakunnan ylin luottamusjohto on ollut toista mieltä. Seurakunnan taloutta tarkasteli konsultti, joka oli sitä mieltä, että ”ainakin toistaiseksi selvitään”, kuten Auvinen asian ilmaisee.
Seurakunta myös osa-aikaisti henkilöstöään.
Auvinen sanoo, että liittyminen suurempaan yksikköön huolestutti seurakunnassa.
-Yhdessä yössä menisi koko omaisuus.
Taloustilannetta voi Auvisen mukaan paikata yhä metsän myynnillä.
JOS ja kun Helena Castrén lähtee, kirkkoherran virka menee hakuun.
-Kyllä me kirkkoherran haluamme ja meillä pitäisi olla siihen mahdollisuudet, sanoo Marketta Auvinen.
HELENA Castrén sanoo, ettei millään haluaisi tuottaa seurakuntalaisille pettymystä ja että ajatteli olevansa Puumalassa työuransa loppuun asti.
-Seurakuntalaisten luottamus toimiani kohtaan on lisännyt työniloa ja halua antaa osaamiseni Puumalan seurakunnan käyttöön. Viimeinen vuosi on kuitenkin hämmentänyt minua ja herättänyt monia kysymyksiä.
Kari Kauppinen