Viime viikonlopun Helsingin Sanomissa esitettiin useita eri indikaattoreita siitä, että maamme talous on vihdoin lähdössä kasvuun.
Suomessa erityisesti Nordea on korostanut shamppanjan myynnin ja talouskasvun yhteyttä.
Tällainen yhteys todellakin on olemassa, ja myynti on kehittynyt viime aikoina hyvin.
Talous onkin suurelta osin psykologiaa: myönteinen kehitys ruokkii itseään entisestään.
Yksittäinen kuluttaja tai yritys saattaa tehdä itseään koskevia ratkaisuja tunnepohjalta: kun näkymät ovat myönteiset, uskalletaan hankintoja tehdä rohkeammin.
Myös poliitikot tuntuvat tekevän päätöksiään tunteella. Leikkauksia perustellaan niiden pakottavuudella, joka kuitenkin myöhemmin hellittää sen verran, että leikkauksia voidaan aivan hyvin muuttaa tai perua.
Kuuluisan kilpailukykysopimuksen (KIKY) nojalla viisi miljardia vuodessa velkaantuva valtio on heltymässä 300-500 miljoonan euron veronkevennyksiin, jotta nettopalkkoja voitaisiin leikata niin, että valtaosa kansalaisista ei huomaakaan mitään. Julkinen talous on siis vahvasti Kreikan tiellä.
Viimeinen AAA-luottoluokituskin menetettiin viime viikonloppuna. Toki on myönnettävä, että verojen keventämisellä on positiivisiakin seurauksia esimerkiksi kulutuskysyntään.
Yli varojen elämistä ei kilpailukykysopimus kuitenkaan lopeta.
Kukaanhan ei veroja maksa huvikseen.
Mittakaavaa esitettyihin veronkevennyksiin saa kuitenkin sillä, että niillä rahoittaisi vuosittain maamme poliisivoimien toimintamenot 50-75-prosenttisesti. Joko siis kevennykset ovat suuria, tai sitten satsaamme järjestyksen ylläpitoon liian vähän.
Velaksi eläminen on valtiolle aivan sama kuin kotitaloudellekin: sitä voi tehdä välillä ja tilapäiseksi, mutta se ei voi jatkua vuosikausia.
Vaikka siis lievä positiivinen käänne olisikin tulossa, niin kurki uhkaa kuolla ennen kuinsuo sulaa.
Matias Hilden
