18.9.2019
Taksikyyditykset herättävät jälleen keskustelua Puumalassa. Kun yksi asiakas kehuu Kela-taksin hakevan joka kerta täsmällisesti sovittuna aikana omasta pihasta, niin toinen kyytiläinen ihmettelee, miksi taksi on vasta lähdössä hakemaan Mikkelistä asti, kun keskussairaalassa pitäisi olla jo tunnin kuluttua. Eräs asiointireissullaan ollut asiakas joutui tilaamaan paluumatkalle uuden kyydin, kun taksi ei jäänyt odottamaan kaupassakäynnin ajaksi.
Puumalan Taksiautoilijat ry:n puheenjohtaja Pasi Luukkonen kertoo kyytijärjestelyistä taksimiesten näkövinkkelistä. Hän sanoo, että tiettyjä ongelmakohtia on, mutta pääsääntöisesti ne toimivat ihan hyvin. Taksiautoilijat eivät esimerkiksi saa Kela-kyydeistä ennakkotietoa, vaikka kyyti tilattaisiin kaksi viikkoa etukäteen.
Luet aiheesta lisää tämän päivän lehdestä.