Viime viikolla uutisoitiin Sosiaali- ja terveysministeri Rydmanin nimissä hyväksytyt avustuskriteerit SOTE- järjestöille. Uudistuneet kriteerit leikkaisivat avustusrahoja vaikuttaja – ja kattojärjestöiltä, välillisesti sotetyötätekeviltä järjestöiltä sekä maahanmuuttaja – että identiteettijärjestöiltä. Samassa yhteydessä hallituspuolueiden poliitikot kävivät löysää ja kyseenalaistavaa keskustelua järjestötyöstä. Kuten Helsingin Sanomista saimme lukea, tämä kriteerien tiukennus koskikin vain SOTE- sektoria. Nuoriso- ja liikuntajärjestöt jätettiin säästöjen ulkopuolelle. Mikä on säästöjen logiikka?
Hieman historiaa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjä on perustettu toisen maailman sodan jälkeen kiihtyvällä tahdilla. Ne syntyivät tarpeeseen, koska yhteiskunnan turvaverkko oli ohut. Järjestöillä on omat historialliset taustansa ja syntyhistoriansa. Aiemmin SOTE-rahoitus tuli suoraan pelituotoista peliyhtiöille ja sieltä jaettiin STM kriteereiden mukaisesti rahat. Sittemmin rahoitus on siirtynyt suoraan valtion rahoitukseksi ja pelituotot tuloutuvat järjestötyöhön. Ei tosin enää korvamerkittyinä.
Nykyinen tilanne herättää enemmän kysymyksiä kuin selkeyttäviä vastauksia. Miten järjestötyötä voi tehdä suunnitellusti, ellei voi luottaa päätöksentekoon ja politiikka voi tulla väliin? Järjestöiltä on edellytetty kehittämistä ja suunnitelmallisuutta jo kauan. Ei toimintoja voi lopettaa yhtäkkisesti mielihalujen mukaan. Erityisesti järjestöt, joilla ei ole palvelutuotantoa kärsivät tästä päätöksestä.
Kattojärjestöjen roolit ovat erilaisia: osa toimii palveluntuottajina, osa palvelun välittäjinä, osa tiedon välittäjinä, osa vertaistukea tuottavina jne. Järjestötyö on luotu ajassa kestäviksi ja kriittisessä tarkastelussa hyväksyttäväksi avustusta saavaksi järjestöksi. Vuosittaiset avustushakemukset, toimintasuunnitelmat ja edellisen vuoden toimintaselvitykset ja tarvittaessa myös erityisselvitykset takaavat toiminnan laillisuuden. Ei raha ole itsestään järjestöille virrannut niin kuin nyt poliitikot antavat puheissaan ymmärtää.
Erityisesti olen huolissani paikallistason yhdistystoiminnasta. Miten säilyy luottamus vapaaehtoistyöhön poliitikkojen väheksyvän puheen jälkeen? Paikalliset yhdistykset tarvitsevat toimiakseen hallinnollisia rakenteita. Kattojärjestöt tukevat paikallisia yhdistyksiä mm. jäsenrekistereitä pitämällä, kotisivujen rakenteilla, koulutuksella ja lakiosaamisella sekä vakuutuksin. Tutkitusti yksi euro tuo 6–7 euron panoksen järjestötyössä takaisin. Hyvinvointitutkimuksissa myös yksilön hyvinvointiin ja onnellisuuteen vaikuttaa, jos voi olla osallisena ja auttaa muita! Pidetään siitä kiinni.
Kansalaisjärjestöt ovat olennainen osa hyvinvointiyhteiskuntaa. Kansalaisjärjestöt rakentavat demokratiaa ja tasa-arvoa. Onko nyt tarkoituskin romuttaa kolmannen sektorin toiminta nopeilla muutoksilla ja väheksyvillä lausunnoilla. Mielestäni tämä on enemmän kuin rahakysymys, mikä on seuraava askel? Mitä ei kerrota, mitä tehdään taustalla? Sosiaali- ja terveysjärjestöt nostavat esiin syrjäytettyjen ja heikko-osaisten ihmisten ääntä, joka muuten ei yhteiskunnassa kuulu. Sekö halutaan vaientaa? Sote-järjestöt tarjoavat ennalta ehkäisevää, matalan kynnyksen tukea ja ovat julkisen sektorin tukena. Miten sen toiminnan käy?
Aika ajoin on syytä tarkastella myös järjestöjen työtä ja tarpeellisuuta. Se tulee tehdä suunnitellusti ja yhteistyössä toimijoiden kanssa. Siitäkin on itselläni hyviä kokemuksia.
Airi Tella
Puumala
entinen järjestöjohtaja ja nykyinen yhdistysaktiivi


