Tiina Puputti
Ryhmänohjaaja Seija Ikonen kertoo, että usein vertaisryhmän tapaamiset alkavat sillä, että jokainen saa vuorollaan kertoa omasta tilanteestaan sen, minkä haluaa.
– Täällä me höplätetään kaikkea muuta, Ulla Luukkonen huikkaa väliin.
Luukkosesta tuli omaishoitaja yhdeksäntoista vuotta sitten, kun hänen miehensä sai aivoverenvuoron. Noin kolme kuukautta sitten hänestä tuli leski. Luukkonen kertoo käyneensä jo vuosia erilaisissa ryhmissä. Hän kertoo parisuhdeterapiasta, jossa hän näki erilaisia suhtautumisia hoidettaviin puolisoihin. Joku koki, että puolison paikka on hoitolaitoksessa, toinen taas halusi hoitaa rakastaan. Luukkoselle itselleen hoitaminen oli alusta lähtien selvää.
– Omaishoito on elämäntyö. On halu olla yhdessä, koska on kasvettu yhteen. Olimme yhdessä mieheni kanssa kuusikymmentä vuotta, Luukkonen sanoo.
Omaishoitajuus ei ole ollut este Luukkoselle toteuttaa haaveitaan ja matkustaa. Hänen miehensä tuki häntä, vaikkei voinutkaan kommunikoida sanallisesti. Peukun nosto riitti. Viimeisen elinvuotensa Luukkosen mies oli puumalalaisessa Poukama-hoitokodissa.
– Kuukautta ennen mieheni lähtöä kävimme hänen kotipaikallaan Muuramäessä. Olin paikalla hoitokodissa, kun hänen hengityksensä hidastui, katkoi ja lopulta hiipui. Minusta tuntui, että olin mukana siivittämässä hetkeä. Olen äärettömän onnellinen, että sain olla paikalla viimeisinä hetkinä, Luukkonen kertoo.
Terttu Kettunen on ollut miehensä omaishoitaja jo viiden vuoden ajan. Hän kertoo olevansa onnekas, koska molemmat veljet soittelevat hänelle, ja lapset käyvät kylässä. Lisäksi hän voi edelleen tehdä monia asioista yhdessä miehensä kanssa.
– Jaksetaan tehdä yhdessä pihatöitä. Viime syksynä käytiin marjassa ja sienessä, Kettunen kertoo.
Terttu itse nauttisi television katselusta, musiikin kuuntelusta ja konserteista, mutta hänen miehensä korvat ovat niin herkät, ettei hän kestä melua. Näitä asioita ei voi enää tehdä yhdessä.
Kettunen myöntää, että oma aika jää vähiin. Lisäksi mieltä painaa jatkuva huoli toisen puolesta.
– Kyllä huoli on päällä koko ajan, ei se mihinkään häviä, kertoo Kettunen.
– Rankkaa. Kuolema on ovella koko ajan, sanoo suorin sanoin tunteensa Anja Kosunen.
Kosunen on vapaa-ajan asukas Puumalassa. Hän on nyt ensimmäistä kertaa omaishoitajien vertaistukiryhmässä, ja kokee jo saaneensa kullanarvoisia vinkkejä.
– Itsestään huolehtiminen. Se on jäänyt ihan kokonaan, ja se nousi juuri nyt esiin. Nyt sain vinkin soittaa kotiapuun, kertoo Kosunen, joka on ollut miehensä omaishoitaja viime elokuusta lähtien. Hänen miehellään todettiin tällöin ALS-tauti.
– Olen valinnut sen linjan, että kerromme mieheni sairaudesta avoimesti. Ehkä se sai aikaan sen, että eräs mieheni kaveri tuli kylään ja totesi, että hän nyt sitten tuli pistäytymään, kun kaveri ei enää voi, kertoo Kosunen.
Omaishoitajat kokevat ystävien tapaamisen tärkeinä itselleen ja hoidettavalleen.
– Ehkä miehet pelkäävät tällaista tilannetta. Onko miehen luonnolle liikaa nähdä kaveri huonossa kunnossa, kun ennen on oltu vahvoina metsällä ja kalassa, pohdiskelee Kosunen.
– Korona-aika vähensi paljon tapaamisia, miettii Kettunen.
– Toivoisin, että kaverit ja naapurit kävisivät kylässä. Voi jutella ihan normaalista elämästä ja ajankohtaisista asioista, pohtii Helli Martikainen.
Martikainen on nyt 91-vuotiaan miehensä omaishoitaja. Hän kertoo puolisonsa käyneen vielä viime kesänä kalassa, mutta nyt rakas harrastus ei enää onnistu, koska miehen jalat eivät vain enää kanna.
Luukkonen nostaa pöydän ääressä esiin surun. Hän sanoo, ettei ole vielä uskaltanut antaa surun tulla. Lähes samaan hengen vetoon hän sanoo olevansa etuoikeutettu, koska hänellä on tosiystävä lähellä. Lisäksi hän muistelee lämmöllä Poukaman henkilökuntaa, joka huolehti hänen miehestään tämän viimeisenä elinvuotena.
– Minulla on ystävä, joka kutsuu minut päivittäin iltapäiväkahville ja korttia pelaamaan. Hän on ottanut nyt tehtäväkseen pitää minusta juuri nyt huolta, kertoo kolme kuukautta leskenä ollut Luukkonen.
– Terveiseni Poukaman henkilökunnalle. Kun he hoitivat miestäni, he hoitivat myös minua. Hoitaja piti minua sylissä ja sanoi, että kun nähdään kadulla, niin halaan sinua joka kerta. Ja näin on tapahtunut, kertoo Luukkonen.
Puumalan omaishoitajien vertaistukiryhmä kokoontuu joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina kunnantalolla. Ryhmään osallistuminen ei edellytä omaishoidontuen saamista tai yhdistyksen jäsenyyttä. Kevään tapaamiset ovat tiistaisin 7.3, 4.4 ja 2.5 klo 11.30 – 13.