Tiina Judén
Etelä-Savon aluehallitus vetoaa maan hallitukseen ja viranomaisiin puhelinverkon kattavuuden parantamiseksi maakunnassa. Aluehallitus vaatii välittömiä toimia yhteyksien kohentamiseksi ja lähetti viikko sitten maanantaina vetoomuksensa liikenneministeriölle sekä hallitukselle.
Verkkoyhtiöt ovat vaihtaneet Etelä-Savossa aiemman 3G-verkkonsa nopeampiin yhteyksiin. Telian ja DNA:n omistama Suomen Yhteisverkko sammutti 3G-verkon kesällä heinä-elokuussa 2024 koko Kaakkois-Suomen alueella ja Elisa sulki oman 3G-verkkonsa loppuvuonna 2023.
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan asiakkaille ja alueen asukkaille toimenpiteet ovat näkyneet monin paikoin verkkoyhteyksien heikentymisenä. Eniten verkkoyhteyksien heikentyminen näkyy Etelä-Savon haja-asutusalueella, johon Puumalakin kuuluu. Täällä asuvien asiakkaiden joukossa on paljon kotona asuvia ikäihmisiä sekä tuetusti kotona asuvia Eloisan asiakkaita.
Eloisan asiakkaita ovat paikallisten asukkaiden lisäksi 46 500 vapaa-ajan asunnon kausiasukkaat. Iso osa heistä tulee pääkaupunkiseudulta ja viettää alueella keskimäärin yli 103 vuorokautta vuodessa. Kausiasukkaat ja matkailijat lähes kolminkertaistavat asukasluvun varsinkin kesäkuukausina.
Eloisan aluehallitus korostaa vetoomuksessaan, että hyvinvointialueen monet keskeiset palvelut ja tuetusti kotona asuvien asiakkaiden päivittäinen selviäminen nojaavat asiakkaiden etäyhteyksiin. Vetoomuksessa hallitukselle perustellaan seuraavasti: Asiakas- ja potilasturvallisuus vaarantuu seuduilla, josta puuttuvat puhelinverkon yhteydet. Lääkäreiden ja hoitajien vastaanotoista toteutuu jo noin 30 prosenttia etänä. Muun muassa neuvolat, koulupsykologit, elämäntapaohjaus, osa ikääntyneiden kotihoidon palveluista ja kaikki OmaEloisa-mobiilisovelluksen palvelut tarvitsevat toimivat verkkoyhteydet.
Verkkoyhtiöiden toimet ovat aluehallituksen mukaan näin ollen ristiriidassa muun muassa kansallisen ”Digitaalisuus sosiaali- ja terveydenhuollon kivijalaksi” -digi-strategian kanssa. Ne ovat ristiriitaisia myös ikäihmisten mahdollisimman pitkään kotona asumisen periaatteen kanssa.
Yksittäisten asiakkaiden on liki mahdotonta korjata tilannetta. Etelä-Savon hyvinvointialue vetoaa maan hallitukseen, liikenneministeriöön ja muihin viranomaisiin, jotta ne ryhtyvät välittömiin toimenpiteisiin verkkoyhteyksien parantamiseksi Etelä-Savon alueella.
Verkkoyhteyksiä parantavia toimia voisivat olla muun muassa verkkoyhtiöiden velvoite käyttää mastojaan ristiin (usein yhtiöiden antennit samoihin mastoihin) ja mastovälien tihentämisen velvoite näillä alueilla. Myös valokuituverkkojen rakentamista tulee vauhdittaa valtion tuilla, jotta tilaa vapautuu puhelinverkoissa.
– Usein mastot on vuokrattu ristiin jo nyt. Valokuituverkon rakentaminen on kallista, mutta maaseudulla nämä ovat hyviä vaihtoehtoja, sanoo kansanedustaja ja aluehallituksen jäsen Oskari Valtola (kok).
Valtola kertoo että vetoomus on osoitettu hallitukselle.
– Käytännössä hallitus ja viimeistään Liikenne- ja viestintäministeriö ottaa sen käsittelyynsä. Se ei tule eduskuntakäsittelyyn, jollei siitä aiheudu lakimuutoksia tai muuta. Lainsäädäntö on hyvin selkeä, että yhteydet pitää olla, Oskari Valtola sanoo.
– Ongelma, mihin on törmätty on, jos yritysten kassat ja muut ovat toimineet 3G:llä, voi tulla isoja ongelmia kuluttaja-asiakkaillekin. Varmasti on myös katvealueita, joihin pitää löytää ratkaisuja operaattorien puolesta, Valtola toteaa.
Käytännössä kaikki yhteysongelmat ovat johtuneet kesän aikana 3G-verkon alasajosta, mutta myös puhelimen säädöt voivat olla väärin tai teleyhteydet suunnattu eri tavalla. Ne ovat kuitenkin muutoksia, joita on pakko tehdä.
– Käytännössä 3G:n ylläpito olisi ollut tosi kallista ja se vie kaistaa muilta verkoilta. Myös tietoturva on Itä-Suomessa tärkeä. Vetoomus menee operaattoreille tiedoksi. He ja Traficom tarkastelevat Itä-Suomen alueella verkon toimivuutta, Valtola kertoo.
Valtolan mukaan ongelmia tulee siinä, että Suomi on harvaan asuttu maa ja täällä on vähän ihmisiä. Mobiiliverkot, varsinkin 5G, vaativat enemmän tukiasemia.
– Tullaan siihen, mikä on meidän operaattorien kyky investoida tukiasemiin. Meillä on Suomessa käytännössä Euroopan halvimmat puhelin- ja tiedonsiirtohinnat.
Alueen kansanedustajat Jaana Strandman, Vesa Kallio ja Oskari Valtola ovat kaikki asiasta erittäin huolissaan. Strandman ja Valtola istuvatkin molemmat myös Eloisan aluehallituksessa.
– 3G-verkoissa liikkui alasajon käynnistyessä operaattoreiden mukaan vain 1–2 % mobiiliverkkojen liikenteestä. Näin vähäisellä käytöllä olevan verkon sulkeminen ei voi aiheuttaa merkittäviä muutoksia käyttäjillä, ellei heidän käyttämänsä puhelin tai muu laite ole hyvin vanhentunut, kertoo Ficom ry:n toimitusjohtaja Elina Ussa Puumala-lehdelle.
Ussa toteaa myös, että jos käytössä on vain vanhoissa 2G- tai 3G-verkossa toimivia puhelimia tai muita nettilaitteita, niin ne voivat lakata toimimasta kokonaan. Kun 3G-verkkko suljetaan, vanhalla puhelimella soitetut puhelut siirtyvät jo 1990-luvulla rakennettuun 2G-verkkoon, jonka kapasiteetti ja kyberturvallisuus eivät yllä nykyverkkojen tasolle.
– Jos käytössä on vaikkapa riistakameroita tai koirien seurantalaitteita, on syytä tarkistaa, että myös ne toimivat uudemmissa mobiiliverkoissa, Ussa muistuttaa.
Omalta operaattorilta saa opastusta laiteongelmiin, ja kuuluvuushaasteista kannattaa aina ilmoittaa riittävän tarkkojen osoitetietojen kanssa. Näin verkon kuuluvuutta voidaan parantaa, mihin operaattorit ovat vahvasti sitoutuneet.