Kun Suomen hallitus on leikannut vapaasta sivistystyöstä, kulttuurista ja lähes kaikesta mahdollisesta, on upeaa, että kotikunta satsaa uuteen kirjastoon, josta tulee varmasti koko kylän olohuone. "Uudesti syntynyt maisema, sinne pian mä astelen. Minä toivon rumpujen pärinää. Ikinälkäistä elämää. Minä toivon koskien kohinaa, koko pitkää sinfoniaa", laulaa Jonna Tervomaa kappaleessaan Minä toivon.
Se on minun tunteeni uudesta kirjastosta ja kulttuuriin satsaamisesta. Wau!
Sosiaalinen ja yhteisöllinen kanssakäyminen, kirjojen lainaaminen ja lehtien lukeminen sekä luentojen tai pienkonserttien kuunteleminen ovat nyt entistä mukavampia asioita, kun ympäristö on uusi ja upea.
Joku voi ihmetellä, miten pienellä Puumalalla on varaa laittaa 300 000 euroa rahaa uuteen kirjastoon?
Se on tapa näyttää, että koko elämä on kulttuuria. Ilman musiikkia, taidetta, kirjoja ja sivistystä elämä olisi vain pintaraapaisu siitä, miten rikasta se voi olla, kun nuo kaikki kuuluvat ihmisen elämään. Puumala on myös kauneudellaan ja upealla järvi- ja metsämaisemallaan aina inspiroinut taiteilijoita, näyttelijöitä ja kirjailijoita.
Kirjastouudistus oli mielestäni tämän vuosikymmenen paras investointi. Se alleviivaa "jotain muuta netin tilalle", kuten viereisen sivun haastateltava sen osuvasti sanoi. Tämä on investointi tulevaisuuteen, lapsiin ja nuoriin. Se on investointi kaikenikäisten ihmisten hyvinvointiin ja Puumalan elinvoimaan. Toivon, että kaikki puumalalaiset, monipaikkaiset, kesäasukkaat ja ohikulkijat piipahtavat hetkeksi kirjaston rauhaan ja ihanaan värimaailmaan. Vaikkapa sinne lukusaliin.
Tiina Judén
päätoimittaja


