Kahdeksankymmentäluvulla, kun olin nuori, lääkärissä käytiin oman kotikaupungin terveyskeskuksessa. Vastaanotolle pääsi hyvin ja vastassa oli tuttu omalääkäri. Ei kaikki auvoista ollut, mutta en muista yhtään tilannetta, etten olisi saanut hoitoa vaivoihini tai olisi pitänyt mennä yksityiselle lääkärille. Nykyään sitä terveyskeskusta ei ole, eikä ole Kuusaan aluesairaalaakaan eli "mäkeä". Kymsote kauppaa tyhjäksi jäänyttä Pohjois-Kymen sairaalaa, jolle ei ole enää käyttöä. Tunteita herättävä rakennus oli enemmän kuin vain sairaala, sillä siellä minäkin olen kolme lastani synnyttänyt ja montaa läheistä katsomassa käynyt, jopa hyvästellyt viimeiselle matkalleen. Nyt on suuri Ratamokeskus, jossa on kaikki ja jonne koko Kouvolan lähialueen entisten kuntien ja kaupunkien väki vaeltaa hädän tullessa.
1990-luvun laman myötä lääkärinvirkoja vähennettiin, eikä sijaisia saanut palkata. Virkalääkäreiden työtaakkaa lisättiin ja vastuuväestön määrää lisättiin. Lääkärit alkoivat väsyä. Nuoret lääkärit jäivät työttömiksi. Tässä vaiheessa käytin lääkärissä pieniä lapsiani, jotka onneksi olivat suhteellisen terveitä. Selvisimme pikkulapsivaiheen ilman vakuutuksia.
Kun talous kääntyi kasvuun, lääkärit saattoivat taas 2020-luvulla valita paikkansa, eikä nuoria kiinnostanut enää rankka terveyskeskustyö. Pian oltiin lääkäripulassa. Kun lapseni olivat toisella kymmenellä ja teini-iässä, huomasin etten enää saanutkaan apua julkiselta puolelta. Joudun usein hakeutumaan yksityiselle puolelle saadakseni heille kunnollista hoitoa. Kalliiden lääkärimaksujen jälkeen päädyin lopulta hankkimaan kaikille kolmelle lapselleni vakuutuksen, vaikka olin aina ollut vannoutunut kunnallisten lääkäripalveluiden käyttäjä, joka uskoi suomalaiseen hyvinvointivaltioon. Yhä haluaisin uskoa, mutta en henkeni kaupalla.
Tutkimukset osoittavat, että lähipalvelut ja pitkät lääkärisuhteet ovat kaikkien etu. Kun lääkäri tuntee potilaansa, pystyy hän myös parhaiten auttamaan tätä. Päivystyspalveluiden käyttö vähenee, sairaalajaksot lyhenevät ja kuolleisuus pienenee. Jos lääkärit ja hoitajat tuntisivat hyvin ainakin pitkäaikais- ja monisairaat potilaansa, kuten Puumalassa nyt melko hyvin tuntevatkin, olisi moni asia paremmin ja kustannukset pienempiä. Hyvinvointialueiden pyristellessä kalliiden vuokralääkärisopimustensa varassa ja rahapulassa, suunta saattaa kuitenkin olla toinen.
Kalliit vuokralääkärit ajavat terveydenhuollon lopullisesti piippuun, josta nousee vain savua tai kuuluu kiinni läimäytettyjen ovien pauketta. Eikä sekään ole välttämättä lääkäreiden vika, sillä kukapa ei ottaisi moninkertaista palkkaa, jos sellaista tarjotaan. Etenkin nuoret miettivät nykyään helposti, miten jättää enemmän aikaa perheelle, matkustaa ja voida hyvin. Marttyyrilääkärit käyvät vähiin, mutta onneksi heitäkin edelleen on. Esimerkiksi mielenterveyspalvelut kaatuisivat kokonaan, jollei olisi jäljellä heitä, jotka ajattelevat rahaa enemmän apua tarvitsevia potilaitaan, joiden vuoksi he ovat aikanaan alalle kouluttautuneet.
Ainut mahdollisuus pelastaa terveydenhoitoala katastrofilta on tehdä päätöksiä, jotka poistavat porsaanreiät ja tekevät ihmisten hoitamisesta jälleen työtä, jossa katsotaan ihmistä silmiin ja kohdataan hänet kokonaisuutena, eikä vain bisnesmahdollisuutena.
Tiina Judén
päätoimittaja