70-vuotta täyttävän Puumala-lehden kesälehteä lukiessa et tarvitse tekoälyä. Siihen riittävät lukutaito, tunneäly ja maalaisjärki. Toisin on kuitenkin ympäröivässä maailmassamme. Tekoälyn povataan mullistavan kaiken, eikä pelkästään mediamaailmaa. Saatamme elää jo keskellä ihmiskunnalle keskeistä muutosvaihetta, mutta emme tiedä sitä vielä. Eletään nyt kuitenkin tämä tapahtumarikas kesä ensin. Puumalan kesäasukkaana saat tämän lehden, vaikket vielä olisikaan tilaajamme.
Tekoälyn voi nähdä joko uhkana tai mahdollisuutena, kuten kaiken uuden. Mahdollisuutena se voi olla kätevä assari ja uhkana tuhoon vievä, kaikkitietävä besserwisser, jolla voidaan muuttaa totuutta kaikella tasolla, niin sanallisesti, kuvallisesti kuin ääniteknisesti. Onneksi meillä on kätevä kesätoimittaja.
Tekoälygurut puhuvat siitä, että ensi kertaa Kehruu-Jennyn jälkeen tämä muutos iskee paremmin koulutettuihin henkilöihin. Tekoäly pystyy massaräätälöintiin, nopeaan litterointiin, grafiikkaan ja tiivistelmiin. Lisäksi se on melkoinen numeromonsteri. Pitää kuitenkin muistaa, että se ei ole Google, eikä mikään muukaan hakukone tai tietosanakirja. Se on vähän kuin lisäresurssi, joka tekee työnsä sitä paremmin, mitä paremman briiffin, promptin eli ohjeen se saa käyttäjältään. Tekoäly on ihmisen kokoamaa tietoa, mutta eettisissä kysymyksissä sen rajat tulevat vastaan. Tekoälyllä ei ole minkäänlaisia tunteita ja siksi sen käyttäjän pitää olla tarkka ja älykäs asioiden syventäjä ja tarkistaja. Toisaalta tekoäly oppii kokoajan lisää jättimäisin harppauksin.
Tekoäly voi viedä työpaikkoja ja se voi viedä toimittajat ja lehdet, mutta se on pienempi kauhukuva kuin se, että Posti vie lehdet. Posti on nimittäin päättänyt korottaa varhaisjakeluhintojaan heinäkuun alusta lähtien 66 prosenttia. Kyllä. Melko iso korotus kesken tilauskauden, jolloin lehdet eivät voi asiaan millään lailla reagoida. Olisi ennen kuulumatonta, että lehdet korottaisivat tilaajahintojaan kesken tilauskauden. Hyvä asiakkaamme, tässä sinulle lisälasku siitä, että luet. Yhtään iloisemmiksi tuskin saamme yleisömme siirtymällä päiväjakeluun. Näitä siis pohdimme Puumala-seuran hallituksessa tällä viikolla.
Älykästä ja ihanaa kesää!
Tiina Judén
päätoimittaja