Kovin moni ei hoida läheistään rakkaudesta lajiin, vaan suuresta rakkaudesta läheistään kohtaan. Joku voi hoitaa läheistään myös velvollisuudentunnosta tai pakon edessä. Jotkut jopa etäomaishoitajina. Omaishoitajan työ on arvokasta ja lähes aina apua saava läheinen myös arvostaa saamaansa tukea ja hoivaa, ja on kiitollinen saamastaan rakkauden osoituksesta.
Joskus tulee kuitenkin hetki, jolloin kannattaa miettiä, olenko omaishoitaja ja kannattaisiko omaishoitajan työstä ottaa vastaan myös yhteiskunnan tarjoama rahallinen tuki. Omaishoitajan työ on arvokasta, mutta monesti myös raskasta tekijälleen. Oma vapaa-aika vähentyy, yöunet kärsivät ja oma terveydentilakin voi heikentyä.
Vuonna 2026 vähimmäispalkkio omaishoitajan työstä on 530 euroa kuukaudessa. Se on tärkeä palkkio työstä, jota teet. Sen voi käyttää vaikkapa omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen, jalkahoitoon, hierontaan tai teatterissa käymiseen. Oma jaksaminen on elinehto, jotta läheistäkin jaksaa hoitaa. Arvosta siis omaa työtäsi yhtä paljon kuin läheisesi arvostaa sitä ja pidä huolta myös itsestäsi.
Sekin on rakkautta.
Tämän viikon Puumala-lehdessä sivulla kolme on juttua omaishoitajan työstä.
Tiina Judén
päätoimittaja


