Parin viikon päästä keskiviikkona 26. marraskuuta Uudessa Valamossa järjestetään seminaari, jossa pyritään laittamaan kampoihin itäisen Suomen alakuloa. Seminaarin teema 'Kohtaamisten itä' korostaa Itä-Suomea paikkana, jossa ihmiset, ideat ja mahdollisuudet kohtaavat. Yksi hyvä todiste siitä, että äskeinen lause pitää paikkansa on Puumala.
Puhujina on "Kohtaamisen idässä" on futuristeja ja päivän aikana kuullaan Aalto-yliopiston asiantuntemusta ja kuulumisia kansainvälisestä toiminnasta. Yhteinen kompassi -paneelikeskustelussa katsotaan kompassin nuolta, joka osoittaa vuotta 2026.
Sekä valtakunnalliset että alueelliset selvitykset osoittavat Itä-Suomen osaajapulan syvenevän. ManpowerGroupin mukaan 60 prosentilla itäsuomalaisista yrityksistä on vaikeuksia löytää sopivaa osaamista. Samalla, alueella opiskelee yli 6000 kansainvälistä opiskelijaa, joista suuri osa siirtyy muualle valmistumisen jälkeen. Suunta pitäisi saada kääntymään, sillä Itä-Suomessa on kuitenkin jotain, mitä muualla ei ole. Meillä on ainutlaatuiset järvimaisemat, karjalaiset höpöttäjät ja salamyhkäiset savolaiset sekä saimaannorppa, joka on vieläpä Etelä-Savon maakuntaeläin. Meillä on myös historia, jonka vuoksi Itä-Suomea kannattaa puolustaa henkisesti ja toiminnallisesti.
Elinvoimaa tulee lisää vain elämällä ja toimimalla, yrittämällä ja tekemällä työtä sen eteen. Se tarkoittaa, että huonoina aikoina painetaan kaasua ja hyvinä himmaillaan, ei toisin päin.
Tiina Judén
päätoimittaja


