Risteilemään

Pakina Marja KlefströmKun viimeisetkin vihaisen punaiset vaahteranlehdet ovat varisseet maahan, jatkuva sade pieksää kiiltävää asfalttia ja kaksi hämärän lyö kättä toisilleen. Silloin mieli karkaa pienelle matkalle.
Ne, jotka eivät pakene kaukomaille, lähtevät risteilemään kohteena Tukholma, Tallinna tai mikä tahansa edes hetkeksi pois arjesta ja vesisateesta. Linja-autolastettain väkeä suuntaa päiväristeilylle Tallinnaan aina Kuopion ja Kajaanin eteisyydeltä saakka.
Minäkin keräsin lapsenlapset helmoihini ja päätin lähteä koulujen syyslomalla Tukholmaan tapaamaan siellä opiskelevaa jälkipolvea. Vaikka laivoja kulkee tiheään tahtiin niin Tukholmaan kuin Tallinnaan, ruuhkia ei voida välttää. Puna-valkoinen viikinkilaiva oli tupaten täynnä lomalaisia. Seisova pöytä oli kuin entisaikojen taistelutanner. Kyynärpäät käyttöön, ja vain tosi nopeat kiitäjät onnistuivat sieppaamaan lautaselleen nuupahtaneet lohisiivut ja muut lisukkeet.
Olipa vähällä tulla oikea kansainvälinen konflikti, kun viereiseen pöytään tunkeutui väellä ja voimalla naapurimaan seurue. Pöydän varannut eläkeläismies yritti selittää perikuntansa olevan ruokajonossa ja hän itse pitämässä paikkoja varattuna. Siinä sitten nokkailtiin puolin ja toisin. Lopuksi itänaapuri uhkasi uittaa papparaisen meressä. – Saa nähdä, kuka siellä ui, kiljaisi pöydän varannut vanha soturi ja ponkaisi pystyyn. Lapsenlapset istuttivat vaarin väkipakolla takaisin tuoliin ja tilanne rauhoittui. Seurue sai paikan lähipöydästä. Sieltä riitapukarit mulkoilivat toisiaan kuin liekaan kytketyt taistelukoirat.
Kun eri-ikäisten lasten kanssa matkustetaan, se vaatii joustoa joka suuntaan. Tuli tutuksi leikki-huone, pelit, kaupparysä ja lopuksi oli pistettävä tanssiksi abi-pojan kanssa. Mieleen palautui ensimmäinen matkani Tukholmaan joskus aikojen alussa. Siinä oli suuren maailman tunnetta. Ei haitannut, vaikka kansipaikka oli todella kansipaikka avotaivaan alla ja eväinä makkaravoileivät selkärepussa. Ulkomaille oli päästävä kokemaan suuren maailman meininkiä. Tulijaisiksi oli tuotava kahvia äidille. Sukulaisille lähetettiin postikortti kuninkaanlinnasta.
Tukholma oli vielä säästynyt jouluhässäkältä, mutta kotimaahan palatessa se oli edessä. Jouluvalot olivat alkaneet tuikkia parvekkeilla ja pihamailla. Ikeassa kiharapartainen punanuttuinen joulupukki tonttuineen tarjoili tottuneesti glögiä ja piparkakkuja. Läheisessä Tavaratalossa enkelikyntteliköt olivat löytäneet paikkansa etuvartiossa. Kohta jo kilisee kulkunen kovaäänisessä. Apua! Eletään lokakuuta.
Mieli karkaa Puumalaan syksyn hämärähyssyyn, kun lehdet ovat varisseet puista, täydelliseen hiljaisuuteen Saimaan vetäytyessä talven odotukseen. Pian ohut lumiriite valaisee tutun maiseman.
Onneksi on satamakamera, joka tuo kaiken tämän ruudulta silmien eteen, kun ikävä yllättää. -ja se yllättää aika usein.
Kiitos siitä Puumala.

Marja Klefström

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*